Siirry pääsisältöön

Kokemukseni osastohoidosta

Ajattelin tässä postauksessa kertoa vähän omia kokemuksiani ja mielipiteitäni anoreksian osastohoidosta. Ensin vähän taustoja: Jouduin lasten sisätautien osastolle 24.4.2017. Olin siellä kaksi viikkoa ja yhden päivän. Tämän jälkeen olin vielä muutaman päivän nuorten psykiatrisella osastolla ja kotiuduin lopullisesti 12.5.2017.

Aloitetaan siitä, että miksi jouduin osastolle. Painoni oli laskenut nopeaa tahtia, ja painokäyrässä se oli lähtenyt pystysuoraan alaspäin. Olin laihtunut kuukauden sisällä noin viisi kiloa. Tämän lisäksi minulla oli rytmihäiriöitä ja huimausta, sekä pulssini ja verenpaineeni olivat aika alhaiset. BMI:ni oli osastolle joutuessani jotain 15.9 ja 16.1 väliltä. Eli kyllä, osastolle voi joutua vaikkei olisi välittömässä hengenvaarassa!

Lasten sisätautien osastolla oli säännölliset ruoka-ajat: aamupala kahdeksalta, lounas yhdeltätoista, välipala kahdelta, päivällinen neljän ja viiden välillä sekä iltapala kahdeksalta. Noudatin osastolla ravitsemusterapeutin laatimaa ateriasuunnitelmaa. Osastolla sain käyttää kännykkää kello 15-20 välisenä aikana. Lisäksi omaa tai osaston tietokonetta sai käyttää tunnin päivässä, ennen kello kymmentä illalla (klo 22--> hiljaisuus) Ruokailujen jälkeen ei saanut mennä vessaan 1,5 tuntiin. Sukulaiset saivat käydä milloin vain, mutta kavereiden vierailuja varten piti kysyä lupa.

Kävin sairaalakoulua aina, kun ei ollut lääkärin tapaamisia, yms. Muuten lähinnä luin lehtiä ja kirjoja, väritin ''aikuisten värityskirjaa'', pelasin Sims 3:sta läppärilläni ja puhelinaikana tietysti käytin kännykkää. Vanhempani kävivät joka päivä katsomassa minua, ja kaverit muutaman kerran viikossa. Myös muut sukulaiseni kävivät osastolla silloin tällöin. Joinakin päivinä oli myös lääkärin, fysio- tai ravitsemusterapeutin, psykiatrin sekä muita tapaamisia. Myös punnituksia, verikokeita ja sydänfilmejä oli silloin tällöin.

Olin itse ihan hyvillä mielin menossa osastolle, koska halusin parantua, mutta en pystynyt siihen kotona. Osastolla fyysinen terveydentilani ja paino lähtivät nopeaan nousuun, mutta paino kylläkin laski ja tasaantui aika ajoin. Sairaalaruuat olivat ihan ok, ja annoin itselleni luvan syödä. Ilman osastohoitoa en olisi varmasti yhtä pitkällä kuin nyt, koska en olisi kotona uskaltanut alkaa syömään. Osastohoito voi oikeasti olla juuri se tarvittava ''lähtölaukaus'' paranemiselle, ainakin minun kohdallani. Lapin Keskussairaalan henkilökunnan jäsenet olivat todella osaavia ja mukavia.

Osastolla oli aika ajoin myös vaikeaa. Ruokailut ja oma kroppa ahdistivat välillä todella paljon. Kaikkein pahin ahdistus johtui kuitenkin koti-ikävästä. Välillä saatoin itkeä itseni uneen vain, koska halusin kotiin perheeni luo niin kovasti. Ajoittainen tekemisen puute jätti kuitenkin liikaa aikaa omille sairaille ajatuksille ja ahdistukselle, kun ei ollut muutakaan tekemistä. Sairaalassa oli välillä yksinäistä, ja siellä oli vaikea saada unta iltaisin. Osastohoidosta ei välttämättä ole hyötyä sellaisille sairastuneille, joilta ei löydy omaa halua ja motivaatiota. Parantuminen lähtee kuitenkin aina itsestä, ja osastohoitoon pitää sitoutua ja suhtautua positiivisesti, jotta tuloksia saataisiin.

Kuva ensimmäisestä sairaalahuoneestani, jossa majailin yksin ensimmäiset 1,5 viikkoa.

Kotilomalta palattuani olin vielä muutaman päivän toisessa sairaalahuoneessa, jossa asui myös toinen tyttö.

Aika pian kotilomilta palaamisen jälkeen minut päätettiin siirtää nuorten psykiatriselle osastolle tiistaina 9.5. Olin 5-paikkaisella avo-osastolla, jonka kaikki paikat olivat tällöin täynnä. Ruoka-ajat olivat suunnilleen samat kuin somaattisellakin osastolla, mutta lounas ja päivällinen olivat usein hieman myöhemmin. Puhelintunnit olivat klo 14:30-16:00 ja 18:30-20:00, jotka koskivat myös tietokoneiden käyttöä. Hiljaisuus oli täälläkin klo 22 eteenpäin. Jokaisella potilaalla oli omat huoneet, mutta suihkut/vessat, olohuone ja keittiö sekä ruokailutilat olivat yhteiset.

En viihtynyt tällä osastolla niin hyvin kuin somaattisella osastolla. En oikein pitänyt osaston henkilökunnasta ja siellä oli vieläkin tylsempää kuin somaattisella osastolla. Psykiatrisella osastolla kävi opettaja joka päivä, ja osallistuin opetukseen parina päivänä. Kivaa vaihtelua toivat toimintaterapia ja monipuolisemmat ruokavaihtoehdot. Osastolla oli myös muita, joilla oli ongelmia syömisen kanssa, ja se oli ajoittain triggeröivää. Olin tällä osastolla vain muutaman päivän, sillä kotiuduin 12.5. Samana päivänä tapasin myös ravitsemusterapeuttia, joka teki minulle isomman ateriasuunnitelman kotiutumista ajatellen.

Koen, että osastohoidosta oli minulle paljon hyötyä. En ole kokenut relapsea kotiutumisen jälkeen, vaikka välillä on ollut vaikeaa. Jos oikeasti haluat parantua, mutta tarvitset avohoitoa tiiviimpää tukea ja koet olevasi sairas, suosittelen ehdottomasti osastohoitoa, jos sellainen mahdollisuus tarjotaan. Olen nyt avohoidossa ja minulla menee loistavasti. Seuraava punnitus ja tapaaminen on elokuussa. Olen todella kiitollinen minua hoitaneille sairaanhoitajille ja lääkäreille, koska he pelastivat henkeni. Jos olisin jatkanut samalla tahdilla laihtumista, olisin ollut 3-4 kuukauden päästä kuollut.

Huoneeni nuorten psykiatrisella osastolla.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruoka ja paranemisprosessi

Tässä postauksessa ajattelin kertoa omia mielipiteitäni ja kokemuksiani  siitä, mitä ja miten ja kuinka paljon kannattaisi syödä paranemisprosessin aikana, ja muitakin ruokailuun liittyviä juttuja. Painotan, että en ole minkään sortin asiantuntija, vaikka toki paljon sattuneesta syystä ravitsemusasioista tiedänkin. Kaikki ihmiset ovat yksilöitä, joten yksi malli ei ruoka-asioissa mitenkään sovi kaikille... Kuinka paljon? Kun puhutaan syömishäiriöstä (lähinnä anoreksia, bulimia, ortoreksia + niiden epätyypilliset muodot) toipumisesta, olennaista on korjata aliravitsemustila syömällä riittävästi. Kannattaa myös muistaa, että aliravitsemukseen ei aina liity alipainoisuutta... Riittävä määrä tietenkin vaihtelee iän, sukupuolen, pituuden, aktiivisuustason, jne. mukaan, mutta paranemisprosessin aikana ei ole mahdollista syödä liikaa! Joillekin sopii paremmin henkilökohtainen ateriasuunnitelma, toisille taas vapaampi malli, kuten MinnieMaud. Mitään tarkkaa ja täysin ehdotonta tavoitekalo

Mun pelko- ja turvaruoat

Tänään ajattelin kertoa, että mitkä ovat muodostuneet mun pelko- ja turvaruoiksi anoreksian aikana. TURVARUOAT 1. Puuro on mun turvaruoka varmaan aika monille tutuista syistä. Se on kevyttä ja terveellistä. Syön puuroa joka päivä aamupalaksi ja olen syönyt niin kauan kuin muistan. 2. Kasvisruoka on mulle turvallista syödä, koska se on terveellistä ja eettistä. Olin semivegetaristi ennen, joten kasvisruoka on senkin takia lähellä sydäntäni. Vaikka kasvisruoka onkin minulle turvaruoka, oma kasvissyöntini ei liittynyt millään tapaa syömishäiriööni. Ne olivat kaksi täysin erillistä ominaisuutta minussa, tai paremminkin; kasvissyönti oli ja on edelleen tärkeä osa minua, syömishäiriö toivottavasti ei... kuvan annos oli minulle kuitenkin haastava, koska se oli ravintola-annos (vohveli teriyaki-tofulla, kasviksilla, cashewpähkinöillä, paahdetulla sipulilla ja majoneesilla) 3. Kouluruoka sen takia, että se on usein kevyttä, sillä se kypsennetään yleensä uunissa ilm