Siirry pääsisältöön

Minun tarinani

Ajattelin, että tarina minusta ja syistä tämän blogin perustamiseen olisi oikein mainio ensimmäinen postaus. Olen siis Salla, vuonna 2001 syntynyt tyttö Lapista.  Minulle diagnosoitiin huhtikuussa 2017 anoreksia ollessani lasten sisätautien osastolla. Voitte lukea lisää minusta omalta sivultani :)

Syömishäiriöni on syy tämän blogin perustamiselle. Minulla oli ennen tätä blogia Murusia onnesta- nimellä kulkeva blogi samasta aiheesta. Halusin kuitenkin aloittaa puhtaalta pöydältä uuden blogin parissa, koska osa vanhan blogini postauksista on kohtuullisen synkkää luettavaa. Myös muita syitä oli vanhan blogini ''hylkäämiselle'', mutta ne eivät ole erityisen mielenkiintoisia syitä :D

Olen päässyt jo normaalipainon puolelle (mutta en omaan hyvinvointipainooni!), enkä muutenkaan ole enää syvällä anoreksian maailmassa. Senpä takia tässä blogissa aion kertoa matkastani kohti rennonpaa syömistä, omaa hyvivointipainoa, oman kehon rakastamista sekä hyvää itsetuntoa. Ehkä saatan välillä kirjoittaa myös omista vinkeistäni, joiden avulla voi lähteä tavoittelemaan parantumista, terveempää elämää sekä onnellisuutta.

Itsetuntoni oli aika matala jo 9.luokan, eli vuoden 2016 syksyllä. Varsinaisesti aloin kuitenkin oireilemaan tammikuussa 2017. Uskon sairastuneeni anoreksiaan 9-luokasta aiheutuneen stressin (olen perfektionisti ja kympin oppilas), huonon itsetunnon sekä ulkonäköpaineiden vuoksi. Kaikki alkoi siitä, kun vatsani oli mielestäni liian iso ja halusin näkyvät vatsalihakset. Aluksi aloin karkkilakkoon, joka kuitenkin laajeni herkkulakkoon. Pyrin syömään mahdollisimman terveellisesti, ja liikkumaan enemmän. Aloin kävelemään kouluun bussin sijasta ja kävin salilla sekä juoksulenkeillä. Aluksi syömishäiriöni oli lähinnä ortoreksiaa muistuttavaa.

Helmikuussa 2017 oli koulussa terveystarkastus. Siellä otettiin pituus sekä paino. Olin 167.3 cm pitkä ja painoin 50 kg. 8.luokan terveystarkastuksessa olin painanut 52 kg. Terveydenhoitaja ei huolestunut laihtumisesta, ja itse sain siitä lisäboostia jatkaa laihduttamista. Vähensin leivänsyöntiä, minkä jälkeen siirryin gluteenittomiin tuotteisiin. Pian en syönyt juuri ollenkaan leipää, ja muutenkin annoskoot pienenivät. Söin päivittäin keskimäärin 1000-1700 kilokalorin edestä.

Maaliskuussa havahduin itse tilanteeseeni ja otin yhteyttä terveydenhoitajaan. Äitini sai tietää asiasta ja tietenkin järkyttyi, vaikka olikin aavistellut jonkin olevan pielessä. Ehdin katua ''tunnustustani'' monta kertaa jälkikäteen, mutta välillä olin helpottunut. Aloin käymään psykiatrilla. Ensimmäisellä käynnillä lähinnä kartoitettiin tilannetta ja minut myös punnittiin. Painoin tällöin 49 kiloa.

Meno jatkui samanlaisena, eli en ainakaan lisännyt ruoan määrää. Huhtikuun alussa oli uusi psykiatrikäynti, jolloin juttelimme jo enemmän ongelmistani. Purskahdin käynnillä itkuun. Olin tässä vaiheessa jo tosi väsynyt, minulla oli kylmä, huimausta, eikä kerta kaikkiaan energiaa yhtään mihinkään. Painoin enää 46 kiloa. Minua kehotettiin syömään ja minulle paasattiin anoreksian vaaroista, mutta en välittänyt enkä muuttanut elintapojani.

Äiti pakotti minut vähentämään liikuntaa ja yritti saada minut syömään enemmän siinä kuitenkaan onnistumatta. Huhtikuun 21. päivä menin taas psykiatrille, tällä kertaa äitini kanssa. Painoin 45 kiloa, ja pulssini sekä verenpaineeni olivat aika alhaiset. Kävin seuraavana päivänä sairaalalla erilaisissa tutkimuksissa, ja 24.4.2017 jouduin lasten sisätautien osastolle.

Somaattisella osastolla sain ateriasuunnitelman ja jouduin luopumaan liikunnasta (en kuitenkaan ollut vuodelevossa). Annoin itselleni viimein luvan syödä ja levätä. Välillä ahdistus oli tosi suurta ja itkin koti-ikävän takia. Kärsin turvotuksesta ja vatsakivuista sekä ummetuksesta. Ruoan myötä aloin kuitenkin pikkuhiljaa tervehtyä. Näin osastolla myös psykiatria, (suorasanaista) lääkäriä ja fysio- sekä ravitsemusterapeuttia. Olin somaattisella osastolla kaksi viikkoa.

Somaattisen osaston jälkeen minut siirrettiin 9.5 vielä vajaaksi viikoksi nuorten psykiatriselle osastolle. En viihtynyt siellä yhtään ja ahdistus alkoi jälleen vaivaamaan enemmän. 12.5 kotiuduin vihdoinkin painon ollessa noin 47 kiloa. Kokonaisuudessaan olin siis osastolla melkein 3 viikkoa.

Kotona on mennyt pääsääntöisesti tosi hyvin. Minulla on ollut vain muutama huono päivä, jolloin itseinho ja ahdistus ovat päässeet ottamaan enemmän valtaa. Toukokuun lopussa painoin 50 kiloa, ja kuukausi myöhemmin 53 kiloa. Nyt odottelen vielä että pääsen omaan hyvinvointipainooni, ja että menkkani tulisivat takaisin. Syöminen ei enää ahdista niin paljon, ja olen oppinut hyväksymään kehoni paremmin.

Valitettavasti minulla ei ole kuvia alimmasta painostani tai muutenkaan vartalostani syömishäiriöajoilta. Poistin ne osastolta päästyäni, koska ne triggeröivät minua ja hidastivat paranemista.

Suuri kiitos kaikille ystäville, sukulaisille ja muille ihanille ihmisille, jotka kävivät katsomassa minua sairaalassa! Teidän tukenne ja läsnäolonne on oikeasti ollut todella iso apu näinä vaikeina aikoina. Olette rakkaita <3


Kommentit

  1. Oot tosi tosi rohkea kun kerrot näin avoimesti kokemuksistasi! Blogin teksteistä oikein huokuu sisäinen kauneus ja viisaus, sulla on myös todella kaunis hymy <3 Kaikkea hyvää Tukholmasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja sori että vastaan (3 kk) myöhässä <3

      Poista
  2. "sairastit" pari kuukautta etkä ollut edes matalassa painossa ja sitten teet blogin valtavasta kärsimyksestäsi :DDD

    pls

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot kyllä niin rohkea, kun uskallat oikein anonyyminä arvostella muita ihmisiä :D

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruoka ja paranemisprosessi

Tässä postauksessa ajattelin kertoa omia mielipiteitäni ja kokemuksiani  siitä, mitä ja miten ja kuinka paljon kannattaisi syödä paranemisprosessin aikana, ja muitakin ruokailuun liittyviä juttuja. Painotan, että en ole minkään sortin asiantuntija, vaikka toki paljon sattuneesta syystä ravitsemusasioista tiedänkin. Kaikki ihmiset ovat yksilöitä, joten yksi malli ei ruoka-asioissa mitenkään sovi kaikille... Kuinka paljon? Kun puhutaan syömishäiriöstä (lähinnä anoreksia, bulimia, ortoreksia + niiden epätyypilliset muodot) toipumisesta, olennaista on korjata aliravitsemustila syömällä riittävästi. Kannattaa myös muistaa, että aliravitsemukseen ei aina liity alipainoisuutta... Riittävä määrä tietenkin vaihtelee iän, sukupuolen, pituuden, aktiivisuustason, jne. mukaan, mutta paranemisprosessin aikana ei ole mahdollista syödä liikaa! Joillekin sopii paremmin henkilökohtainen ateriasuunnitelma, toisille taas vapaampi malli, kuten MinnieMaud. Mitään tarkkaa ja täysin ehdotonta tavoitekalo

Kokemukseni osastohoidosta

Ajattelin tässä postauksessa kertoa vähän omia kokemuksiani ja mielipiteitäni anoreksian osastohoidosta. Ensin vähän taustoja: Jouduin lasten sisätautien osastolle 24.4.2017. Olin siellä kaksi viikkoa ja yhden päivän. Tämän jälkeen olin vielä muutaman päivän nuorten psykiatrisella osastolla ja kotiuduin lopullisesti 12.5.2017. Aloitetaan siitä, että miksi jouduin osastolle. Painoni oli laskenut nopeaa tahtia, ja painokäyrässä se oli lähtenyt pystysuoraan alaspäin. Olin laihtunut kuukauden sisällä noin viisi kiloa. Tämän lisäksi minulla oli rytmihäiriöitä ja huimausta, sekä pulssini ja verenpaineeni olivat aika alhaiset. BMI:ni oli osastolle joutuessani jotain 15.9 ja 16.1 väliltä. Eli kyllä, osastolle voi joutua vaikkei olisi välittömässä hengenvaarassa! Lasten sisätautien osastolla oli säännölliset ruoka-ajat: aamupala kahdeksalta, lounas yhdeltätoista, välipala kahdelta, päivällinen neljän ja viiden välillä sekä iltapala kahdeksalta. Noudatin osastolla ravitsemusterapeutin laatim

Mun pelko- ja turvaruoat

Tänään ajattelin kertoa, että mitkä ovat muodostuneet mun pelko- ja turvaruoiksi anoreksian aikana. TURVARUOAT 1. Puuro on mun turvaruoka varmaan aika monille tutuista syistä. Se on kevyttä ja terveellistä. Syön puuroa joka päivä aamupalaksi ja olen syönyt niin kauan kuin muistan. 2. Kasvisruoka on mulle turvallista syödä, koska se on terveellistä ja eettistä. Olin semivegetaristi ennen, joten kasvisruoka on senkin takia lähellä sydäntäni. Vaikka kasvisruoka onkin minulle turvaruoka, oma kasvissyöntini ei liittynyt millään tapaa syömishäiriööni. Ne olivat kaksi täysin erillistä ominaisuutta minussa, tai paremminkin; kasvissyönti oli ja on edelleen tärkeä osa minua, syömishäiriö toivottavasti ei... kuvan annos oli minulle kuitenkin haastava, koska se oli ravintola-annos (vohveli teriyaki-tofulla, kasviksilla, cashewpähkinöillä, paahdetulla sipulilla ja majoneesilla) 3. Kouluruoka sen takia, että se on usein kevyttä, sillä se kypsennetään yleensä uunissa ilm