Siirry pääsisältöön

Pelko

Pelko on tunne, jonka kaikki ihmiset joutuvat varmasti kokemaan useaankin kertaan elämässään. Pelko voi olla aiheellinen tai turha, pieni tai suuri, hyödyllinen tai haitallinen. Olennaista ei ole se, että pelkää, vaan se, mitä pelko saa sinut tekemään. Tänään haluan puhua mun peloista ja siitä, miten olen ne voittanut.

Lapsena pelkäsin monia asioita: joulupukkia, pimeää, painajaisia, mörköjä sängyn alla, oksennustautia ja sitä, että joutuisin eroon vanhemmistani. Silloin pelot eivät vaikuttaneet elämääni pitkiä aikoja kerrallaan. Oli iltoja, jolloin sängynalusmöröt pelottivat ja iltoja, jolloin ne eivät pelottaneet. Lapsena minulla oli monia lieviä pelkoja, jotka ovat häipyneet vuosien varrella. Eli ei, en pelkää joulupukkia enää :D

Loka-marraskuussa 2016 olin aika kipeä jonkin aikaa. Oloni oli väsynyt, imusolmukkeeni turposivat (=pitkittynyt flunssa) ja samaan aikaan aloin kärsiä myös vatsan turvotuksesta. Aloin pelätä, että olen sairastunut syöpään. Huolestuneisuuteni kasvoi lumipallon lailla, kunnes siitä tuli todellinen ongelma. Aloin kärsiä hypokondrian (=luulosairaus) kaltaisesta tilasta, mitä ei varsinaisesti kuitenkaan diagnosoitu. Ravasin lääkärissä erilaisissa testeissä, mutta en rauhoittunut. En saanut unta huolieni takia, joten tulin entistäkin väsyneemmäksi --> pelkoni kasvoivat. Kun imusolmukesyöpä oli todettu turhaksi huoleksi, aloin pelkäämään munasarjasyöpää. Pelkoni olivat niin vahvoja, että sain ahdistuskohtauksia. Olin varma kuolemastani ja suunnittelin hautajaisiani. Itkin sohvalla äitille, että olen liian nuori kuolemaan. Tämä ajanjakso oli myös perheelleni hyvin raskas, mistä olen erittäin pahoillani.

Lopulta äiti kyllästyi koko tilanteeseen ja varasi minulle ajan gynekologille munasarjojen ultraan. Ultrauksesta selvisi, ettei minulla todellakaan ole mitään munasarjasyöpää. Aloin tajuamaan itsekin, että minulla on ongelmia. Aloin käymään koulupsykologilla juttelemassa peloistani. Kävin siellä muutaman kerran. Aloin saamaan työkaluja ahdistuksen lievittämiseen ja haitallisten ajatusten kyseenalaistamiseen. En enää ajatellut, että mitä jos minulla onkin syöpä, yms. Sen sijaan kerroin itselleni faktoja aiheesta (esim. kuinka epätodennäköistä se on), minkä avulla pelot lieventyivät. 

Tammikuussa 2017 syömishäiriöoireiluni kuitenkin alkoi. Syömishäiriöni alkoi ortoreksiasta, joten sairastumiseeni vaikutti vahvasti myös syksyn hypokondria, joka vain ilmeni uudella tavalla: halusin syödä mahdollisimman terveellisesti. Uuden ruokavalioni avulla kiinteytyisin, olisin terveempi, ennaltaehkäisisin sairauksia ja eläisin pitsempään. En tajunnut, että kun söin täydellisen terveellisesti, elinkin epäterveellisesti. Lopulta ortoreksia muuttui anoreksiaksi ja sain aivan uusia pelkoja: lihomisen pelko ja tiettyjen ruokien pelko. Elämästäni tuli pakkomielteistä. Päivittäiset kalorimäärät pyörivät välillä 1000-1700 kcal, enempää en uskaltanut lihomisen pelon takia syödä. Päivittäin liikuin vähintään tunnin, koska en uskaltanut levätä. Pelkäsin, että jos kehossani on grammaakaan ylimääräistä rasvaa, olen lihava, saan diabeteksen, olen ruma ja ällöttävä, hyljeksitty ja kuolisin nuorena.

Miten sitten päästä anoreksian aiheuttamista peloista eroon? Siihen on yksi ratkaisu: kohtaa pelkosi. Se ei ole helppoa, mutta se on paras keino vähentää niitä pelkoja. Kun kohtaat pelkosi tarpeeksi monta kertaa, se häviää. Itse pelkään edelleen karkkien, suklaan ja leivosten syömistä. Olen kuitenkin kohdannut pelkojani, eivätkä ne ole enää niin vahvoja. Muista kuitenkin olla paranemisessakin armollinen itsellesi. Kaikkia pelkoruokia ei tarvitse (eikä välttämättä edes kannata) kohdata samana päivänä tai edes viikkona. Itse pelkään myös kokonaisen pitsan tai hampurilaisaterian syömistä, enkä ole vielä tehnyt sitä kertaakaan. Mutta mitä siitä? En pelkää enää normaaleja annoskokoja, leipää, jäätelöä tai pastaa. Kohta en pelkää enää karkkeja, suklaata ja leivoksia. Olen menossa hitaasti mutta varmasti kohti rennompaa syömistä, ja oikea suunta on tärkein!

Pointtini oli se, että kaikki kohtaavat elämänsä aikana pelkoja, eikä se ole haitallista. Tärkeintä on se, ettei anna pelolle valtaa rajoittaa omaa elämää. Anoreksia tuo mukanaan pelkoja, mutta sinä voit olla niitä vahvempi. Ajattele, että joka kerta kun voitat pelon, olet jälleen vahvempi ja yhden askeleen lähempänä terveyttä ja onnellisuutta. Joten pelko pois!

Ennen anoreksiaa kävin usein siskoni ja koirien kanssa mummolan läheisessä kahvilassa munkeilla. Se oli ihan parasta! Pelon takia en kuitenkaan ollut käynyt kahvilassa yli puoleen vuoteen. Tällä viikolla kävimme pitkästä aikaa munkeilla. Oli mahtava tunne, kun tajusi että ei munkin syönnistä tapahdu mitään pahaa.

Kommentit

  1. Oisko mahdollista saada sun äiti kirjoittamaan tänne postaus sun syömishäiriöstä hänen näkökulmastaan/kokemana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyvä idea! Kysyn äitiltä että haluaisiko hän kirjoittaa sellaisen postauksen. Kiitos ideasta :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruoka ja paranemisprosessi

Tässä postauksessa ajattelin kertoa omia mielipiteitäni ja kokemuksiani  siitä, mitä ja miten ja kuinka paljon kannattaisi syödä paranemisprosessin aikana, ja muitakin ruokailuun liittyviä juttuja. Painotan, että en ole minkään sortin asiantuntija, vaikka toki paljon sattuneesta syystä ravitsemusasioista tiedänkin. Kaikki ihmiset ovat yksilöitä, joten yksi malli ei ruoka-asioissa mitenkään sovi kaikille... Kuinka paljon? Kun puhutaan syömishäiriöstä (lähinnä anoreksia, bulimia, ortoreksia + niiden epätyypilliset muodot) toipumisesta, olennaista on korjata aliravitsemustila syömällä riittävästi. Kannattaa myös muistaa, että aliravitsemukseen ei aina liity alipainoisuutta... Riittävä määrä tietenkin vaihtelee iän, sukupuolen, pituuden, aktiivisuustason, jne. mukaan, mutta paranemisprosessin aikana ei ole mahdollista syödä liikaa! Joillekin sopii paremmin henkilökohtainen ateriasuunnitelma, toisille taas vapaampi malli, kuten MinnieMaud. Mitään tarkkaa ja täysin ehdotonta tavoitekalo

Kokemukseni osastohoidosta

Ajattelin tässä postauksessa kertoa vähän omia kokemuksiani ja mielipiteitäni anoreksian osastohoidosta. Ensin vähän taustoja: Jouduin lasten sisätautien osastolle 24.4.2017. Olin siellä kaksi viikkoa ja yhden päivän. Tämän jälkeen olin vielä muutaman päivän nuorten psykiatrisella osastolla ja kotiuduin lopullisesti 12.5.2017. Aloitetaan siitä, että miksi jouduin osastolle. Painoni oli laskenut nopeaa tahtia, ja painokäyrässä se oli lähtenyt pystysuoraan alaspäin. Olin laihtunut kuukauden sisällä noin viisi kiloa. Tämän lisäksi minulla oli rytmihäiriöitä ja huimausta, sekä pulssini ja verenpaineeni olivat aika alhaiset. BMI:ni oli osastolle joutuessani jotain 15.9 ja 16.1 väliltä. Eli kyllä, osastolle voi joutua vaikkei olisi välittömässä hengenvaarassa! Lasten sisätautien osastolla oli säännölliset ruoka-ajat: aamupala kahdeksalta, lounas yhdeltätoista, välipala kahdelta, päivällinen neljän ja viiden välillä sekä iltapala kahdeksalta. Noudatin osastolla ravitsemusterapeutin laatim

Mun pelko- ja turvaruoat

Tänään ajattelin kertoa, että mitkä ovat muodostuneet mun pelko- ja turvaruoiksi anoreksian aikana. TURVARUOAT 1. Puuro on mun turvaruoka varmaan aika monille tutuista syistä. Se on kevyttä ja terveellistä. Syön puuroa joka päivä aamupalaksi ja olen syönyt niin kauan kuin muistan. 2. Kasvisruoka on mulle turvallista syödä, koska se on terveellistä ja eettistä. Olin semivegetaristi ennen, joten kasvisruoka on senkin takia lähellä sydäntäni. Vaikka kasvisruoka onkin minulle turvaruoka, oma kasvissyöntini ei liittynyt millään tapaa syömishäiriööni. Ne olivat kaksi täysin erillistä ominaisuutta minussa, tai paremminkin; kasvissyönti oli ja on edelleen tärkeä osa minua, syömishäiriö toivottavasti ei... kuvan annos oli minulle kuitenkin haastava, koska se oli ravintola-annos (vohveli teriyaki-tofulla, kasviksilla, cashewpähkinöillä, paahdetulla sipulilla ja majoneesilla) 3. Kouluruoka sen takia, että se on usein kevyttä, sillä se kypsennetään yleensä uunissa ilm