Siirry pääsisältöön

Mun anoreksia äidin näkökulmasta

Epäilys Sallan anoreksiaan sairastumisesta heräsi joulun 2016 jälkeen. Salla muuttui sulkeutuneemmaksi, liikunnan harrastaminen lisääntyi, ruokavalio kapeni, mutta samalla kiinnostus ruokaan ja ruuanlaittoon lisääntyivät. Miksi sitten ajattelin näiden asioiden liittyvän anoreksiaan? Se johtui siitä, että olen itsekin sairastanut anoreksian lukioiässä. Kysyin Sallalta asiasta jo kun epäilykseni heräsi, mutta Salla ei myöntänyt mitään ongelmaa olevan.

Talviloman jälkeen sain kuitenkin puhelun koulun terkkarilta, joka kertoi Sallan hakeneen apua. Tunsin toisaalta helpotusta ja toisaalta surua lapseni kohtalosta. En olisi toivonut tätä missään nimessä hänen kohdalleen! Tunsin myös myötätuntoa, koska minulla omien kokemuksieni myötä oli sentään jonkinlainen aavistus siitä, mitä Salla kävi läpi. Missään vaiheessa en ole tuntenut vihaa tai suuttumusta.

Parin kuukauden päästä olimme siinä pisteessä, että Salla joutui osastohoitoon. Toisaalta oli helpotus, että vastuu siirtyi hetkeksi ammattilaisille. Osastohoito oli tarpeellinen sekä Sallan että perheen jaksamisen kannalta. Olin jo yrittänyt ohjata Sallaa oikeampaan suuntaan puhumalla ja alkamalla itse annostelemaan isompia ruoka-annoksia. Koin kuitenkin koko ajan riittämättömyyden tunteita ja epävarmuutta siitä, että toiminko oikein.

Ammattilaisten apu on välttämätöntä anoreksiaa sairastavalle. Sallan toipuminen lähti hyvin käyntiin osastoaikana. Sallan ollessa kotona yritin itse parhaani mukaan olla tukena; kävimme ''juttelukävelyillä'', joogasimme yhdessä, hieroin Sallaa ja yritin tuoda esille tapoja rentoutua ja saada ajatuksia sekä ahdistusta hallintaan. Salla nukkuikin vieressäni pahimpina ahdistusaikoina. Olisin tehnyt melkein mitä vain, jotta Sallan olo olisi ollut parempi! En kuitenkaan halunnut olla liian tyrkky ja ehkä onnistuinkin siinä, koska emme ajautuneet riitoihin ja välimme ovat pysyneet hyvänä.

Sanotaan, että anoreksia on tunnollisten ja kilttien tyttöjen sairaus. Ainakin minun ja Sallan kohdalla se on pitänyt paikkaansa. Meillä molemmilla on myös taipumusta täydellisyyden tavoitteluun. Mistä nämä piirteet sitten tulevat? Ovatko ne persoonaan tai kasvatukseen vai molempiin liittyviä asioita? Vanhempana pohdin, että olenko vaatinut lapseltani liikaa tai kehunut häntä tarpeeksi? Todennäköisesti olen ja luultavasti en. En ole kuitenkaan jäänyt liiaksi pohtimaan syitä tai syyllisiä, koska en koe siitä olevan hyötyä Sallalle. Olen mieluummin keskittynyt tämänhetkiseen tilanteeseen ja voimiemme yhdistämiseen taistelussa anoreksiaa vastaan.

Salla on nyt hyvällä tiellä ja yhteinen taistelumme jatkuu. Olen todella ylpeä Sallan rohkeudesta ja avoimuudesta asian suhteen! Toivotan tsemppiä myös muille anoreksian kanssa painiville nuorille ja heidän vanhemmilleen. Käykää reilusti anoreksiaan käsiksi ja nujertakaa se yhdessä!

Kommentit

  1. Hyvä kirjoitus, kiitos. Ihan uteliaisuudesta kysyn, että mikä äitisi on ammatiltaan ja ovatko vanhempasi yhä yhdessä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Kiva, että pidit postauksesta <3
      Äitini on ammatiltaan ohjaaja, työpaikkana erityisoppilaitos ja koulutukseltaan hän on kasvatustieteiden kandidaatti. Vanhempani ovat yhä yhdessä :)

      Poista
  2. Kiva postaus niinkuin sun blogi muutenkin. Mukava lukea toisen äidin tekstiä aiheesta. Itsehän sairastan toista ääripäätä eli bediä ja välillä kyllä tulee mietittyä sitä miten itse toimisi jos omat lapset sairastuisi. Mulla vanhin on vasta 11 mutta koskaan ei voi tietää mitä tulee. Ehkä itse syömishäiriötä ja muita psyykkisiä juttuja sairastaneena osaa enemmän olla ns. tuntosarvet pystyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Tsemmpiä BED:iä vastaan taistelemiseen <3 Ainakin mun äiti tunnisti jo ennen minua merkit syömishäiriöstä omien kokemuksiensa takia, joten uskon että pärjäät hyvin jos tarve vaatii :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruoka ja paranemisprosessi

Tässä postauksessa ajattelin kertoa omia mielipiteitäni ja kokemuksiani  siitä, mitä ja miten ja kuinka paljon kannattaisi syödä paranemisprosessin aikana, ja muitakin ruokailuun liittyviä juttuja. Painotan, että en ole minkään sortin asiantuntija, vaikka toki paljon sattuneesta syystä ravitsemusasioista tiedänkin. Kaikki ihmiset ovat yksilöitä, joten yksi malli ei ruoka-asioissa mitenkään sovi kaikille... Kuinka paljon? Kun puhutaan syömishäiriöstä (lähinnä anoreksia, bulimia, ortoreksia + niiden epätyypilliset muodot) toipumisesta, olennaista on korjata aliravitsemustila syömällä riittävästi. Kannattaa myös muistaa, että aliravitsemukseen ei aina liity alipainoisuutta... Riittävä määrä tietenkin vaihtelee iän, sukupuolen, pituuden, aktiivisuustason, jne. mukaan, mutta paranemisprosessin aikana ei ole mahdollista syödä liikaa! Joillekin sopii paremmin henkilökohtainen ateriasuunnitelma, toisille taas vapaampi malli, kuten MinnieMaud. Mitään tarkkaa ja täysin ehdotonta tavoitekalo

Kokemukseni osastohoidosta

Ajattelin tässä postauksessa kertoa vähän omia kokemuksiani ja mielipiteitäni anoreksian osastohoidosta. Ensin vähän taustoja: Jouduin lasten sisätautien osastolle 24.4.2017. Olin siellä kaksi viikkoa ja yhden päivän. Tämän jälkeen olin vielä muutaman päivän nuorten psykiatrisella osastolla ja kotiuduin lopullisesti 12.5.2017. Aloitetaan siitä, että miksi jouduin osastolle. Painoni oli laskenut nopeaa tahtia, ja painokäyrässä se oli lähtenyt pystysuoraan alaspäin. Olin laihtunut kuukauden sisällä noin viisi kiloa. Tämän lisäksi minulla oli rytmihäiriöitä ja huimausta, sekä pulssini ja verenpaineeni olivat aika alhaiset. BMI:ni oli osastolle joutuessani jotain 15.9 ja 16.1 väliltä. Eli kyllä, osastolle voi joutua vaikkei olisi välittömässä hengenvaarassa! Lasten sisätautien osastolla oli säännölliset ruoka-ajat: aamupala kahdeksalta, lounas yhdeltätoista, välipala kahdelta, päivällinen neljän ja viiden välillä sekä iltapala kahdeksalta. Noudatin osastolla ravitsemusterapeutin laatim

Mun pelko- ja turvaruoat

Tänään ajattelin kertoa, että mitkä ovat muodostuneet mun pelko- ja turvaruoiksi anoreksian aikana. TURVARUOAT 1. Puuro on mun turvaruoka varmaan aika monille tutuista syistä. Se on kevyttä ja terveellistä. Syön puuroa joka päivä aamupalaksi ja olen syönyt niin kauan kuin muistan. 2. Kasvisruoka on mulle turvallista syödä, koska se on terveellistä ja eettistä. Olin semivegetaristi ennen, joten kasvisruoka on senkin takia lähellä sydäntäni. Vaikka kasvisruoka onkin minulle turvaruoka, oma kasvissyöntini ei liittynyt millään tapaa syömishäiriööni. Ne olivat kaksi täysin erillistä ominaisuutta minussa, tai paremminkin; kasvissyönti oli ja on edelleen tärkeä osa minua, syömishäiriö toivottavasti ei... kuvan annos oli minulle kuitenkin haastava, koska se oli ravintola-annos (vohveli teriyaki-tofulla, kasviksilla, cashewpähkinöillä, paahdetulla sipulilla ja majoneesilla) 3. Kouluruoka sen takia, että se on usein kevyttä, sillä se kypsennetään yleensä uunissa ilm