Siirry pääsisältöön

Kehopositiiisuus ja ulkonäköpaineet

En varmaankaan ole väärässä väittäessäni, että suurimmalla osalla syömishäiriöön sairastuneista sairastumiseen johtaa ja sitä ylläpitää juurikin ''kauniimman'' kehon / laihtumisen tavoittelu ja yleensäkin huono itsetunto sekä suoranainen viha omaa kehoa kohtaan. Niin myös minulla. Vaikka en ole vielä täysin terve, olen silti oppinut rakastamaan kehoani (tai ainakin hyväksymään sen) sellaisena kuin se on, suurimpana osana päivistä. Senpä takia halusinkin tehdä postauksen aiheesta ja antaa vinkkejä oman kehon rakastamiseen. Puhun myös yleisesti erilaisiin vartaloihin suhtautumisesta ja vähän omista mielipiteistäni.

Kaikilla ihmisillä on joskus huonoja päiviä, mitä tulee itsevarmuuteen oman ulkonäön suhteen. Se on ihan normaalia. Mielestäni on kuitenkin hälyttävää, että kuinka moni suomalainenkin nuori kärsii ulkonäköpaineista ja jotenkin häpeää kehoaan. Itse en ole tavannut ainuttakaan omanikäistäni tyttöä, joka olisi täysin sinut itsensä kanssa. Aina ollaan valittamassa omasta ulkonäöstä, liittyi se sitten vartaloon, kasvoihin, hiuksiin tai ihan mihin tahansa. Joku valittaa liian isosta mahasta, toinen liian pienestä pepusta ja kolmas siitä, ettei voi pukeutua johonkin vaatteeseen, koska se ei näytä muka hyvältä oman vartalomallin takia. Mielestäni tämä on välillä todella ahdistavaa.


 


 Media luo tietyn kuvan unelmavartalosta, ja rivien välistä voi lukea, että kaikkien pitäisi tavoitella tietynlaista vartaloa. Vuonna 2017 naisen ihannevartaloon kuuluu usein kapea vyötärö/timmi vatsa, sopivan hoikat ja kiinteät jalat reisivaolla, pyöreä ja kiinteä peppu ja isot (kuitenkin omassa kropassa sopusuhtaiselta näyttävät) rinnat. Tämän ''urheilullisemman ja terveemmän'' ihanteen rinnalla ihaillaan edelleen myös mallimaista laihuutta. Vaikka kaikissa tapauksissa se tavoiteltava ihannekeho ei ole mitenkään liian laiha tai sairas, ei ikuinen itsensä vertaaminen johonkin yhteiskunnan määrittämään ihanteeseen edistä terveyttä pätkän vertaa.

Kaikki tietävät, että lihavuus ja laihuus (eri asia kuin hoikkuus) ovat molemmat haitallisia keholle ja aiheuttavat erilaisia terveysongelmia. Se ei silti tarkoita, etteikö äärimmäisen laiha tai lihava ihminen olisi yhtä arvokas kuin kaikki muutkin. Ihmiset usein unohtavat, että lihava ihminen voi olla onnellinen ja rakastaa omaa kroppaansa. Itsetunto ja ihmisen arvo eivät riipu mitenkään ihmisen painosta tai vartalomallista. Yleisesti ottaen mikään ääripää (oli se sitten laiha, lihava tai äärimmäisen lihaksikas / matalan rasvaprosentin omaava henkilö) ei ole fyysisen terveyden kannalta se paras mahdollinen tilanne.



Vatsamakkarat, selluliitti, jenkkakahvat, raskausarvet tai yhtään mikään muukaan piirre ei tee sinusta rumaa, arvotonta, sairasta tai paranneltavaa ihmistä. Tiedän kyllä, että tuskin aiemmin kirjoittamani teksti muuttaa yhtään kenekään käsitystä omasta itsestään. Työ oman kehon rakastamiseksi on tehtävä ihan itse. Siksi annankin nyt vielä muutaman vinkin aiheeseen liittyen.

1. Poista troggeröivät tekijät elämästäsi. Ei ole väliä, onko se Instagram-tili, Youtube-kanava tai laihduttamaan kannustava ystävä, joka saa sinut tuntemaan olosi huonoksi omassa kehossasi. Poista se elämästäsi tai yritä tehdä ystäväsi käytökselle jotakin. Heti.
2. Opettele puhumaan kauniisti itsellesi. Seuraavat vinkit saattavat kuulostaa oudoilta, mutta auttoivat ainakin minua. Puhu kehostasi/ulkonäöstäsi mielessäsi kauniisti, eli oikeastaan kehut itseäsi omassa mielessäsi. Kun sanot itsellesi, että ''Olet lihava ja ruma, laihduta. Kukaan ei pidä sinusta'', tunnista haitallinen ajatus ja vastaa: ''Olen kaunis ja arvokas. Olen täydellinen juuri näin''. Hullua ja hullumpaa, mutta kun et anna negatiivisille ajatuksille valtaa ja toistat ''olen kaunis'' omassa päässäsi, alat vähitellen uskoa siihen.
3. Pukeudu niin, että tunnet olosi hyväksi. Eli käytä vain vaatteita, jotka saavat sinut tuntemaan itsesi kauniiksi ja sopivat tyyliisi.
4. Lopeta bodychecking, yms. Älä ota kropastasi kuvia tai vilkuile sitä kaikista mahdollisista heijastavista pinnoista. Tämä oman kropan ''kyylääminen'' oli aiemmin minulle iso ongelma, mutta olen onnistunut vähentämään sitä runsaasti.
5. Katso itseäsi kokonaisuutena. Älä keskity yhteen kohtaan kehossassi (pömppömaha, tms.) vaan katso kokonaisuutta. Eivät muutkaan ihmiset ainakaan toivottavasti huomioi vain ''virheellisiä'' piirteitäsi.
6. Opettele ymmärtämään kehon toimintaa. Esimerkiksi vatsan turvotus tuottaa monelle ahdistusta ja itseinhoa ihan syyttä. Se on ohimenevää ja täysin normaalia, joten miksi siitä pitää stressata?



Haluaisin sanoa vielä sanasen asiasta, joka häiritsee minua erittäin paljon. Todella monet (mukaan lukien joskus minäkin), joilla on ongelmia oman kehonkuvan kanssa, ikään kuin ylpistyvät jos törmäävät itseään huomattavasti itseään isompikokoiseen ihmiseen. Olen ollut monesti todistamassa tilannetta, jossa omasta kropastaan valittava henkilö puhuu todella rumasti ylipainoisista/lihavista ihmisistä. Myös laihoista (naispuolisista henkilöistä) saatetaan sanoa, että he eivät ole oikeita naisia. Kehopositiivisuus kuuluu kaikille, vartalomallista ja painosta riippumatta. Myös niille laihaläskeille ja oikeasti lihaville. Harjoitelkaa pitämään itseänne ja muita kauniina, niin ehkä vielä joskus kukaan ei tunne oloaan huonoksi omana itsenään.

Kommentit

  1. Hei, mä en yleensä kommentoi juuri mihinkään mitään internetissä, mutta nyt musta tuntuu että on pakko. Halusin vaan sanoa, että vaikutat todella rohkealta, empaattiselta ja älykkäältä ihmiseltä, ja toivon että vaalit ja arvostat juuri näitä piirteitä itsessäsi (siis esimerkiksi näitä; uskon tietty että sussa on monia muitakin hyviä puolia jotka ansaitsee tulla huomioiduksi). Mä itse oon sua yli 10 vuotta vanhempi ja tuhlasin ikävuodet 17-22 lähinnä syömisen kanssa painimiseen. Suoritin lukion sumussa, sain huippuarvosanat kaikesta, pääsin suoraan yliopistoon ja pärjäsin siellä hyvin, mutta kaiken kaikkiaan musta tuntuu että kaikki mun oppiminen oli koko ton viiden vuoden ajan täysin jäissä – olin keskittynyt niin täydellisesti itseeni, että musta tuli hyviä numeroita suorittava kusipää: sain hyviä arvosanoja mutten oppinut mitään, työnsin kaikki ystäväni pois jotta voisin keskittyä suorittamaan ja laihduttamaan.

    En koskaan parantunut, en tiedä uskonko täydelliseen paranemiseen kohdallani, lähinnä olen opetellut elämään sairauden kanssa ja olemaan noudattamatta sen aiheuttamia impulsseja. Silti yhä edelleen jokaisen, siis aidosti jokaisen elämän kriisin ja stressin (sekä negatiivisen että positiivisen) kohdalla oon ensimmäisenä ajatellut laihduttamista; se on mulle edelleen kaikista nopeinta tyydytystä tuottava stressinhallintakeino (oon taas aika kovassa stressikierteessä ja – tadaa – puolihuolimattomasti googlailemassa anoreksiablogeja – sillä tavalla löysin tän sunkin blogin). Joka kerta ymmärrän kuitenkin jossakin välissä, toivottavasti kerta kerralta nopeammin ja varhaisemmassa vaiheessa, että anoreksia on elämänhallintakeinoista kaikkein paskin, että siinä missä voin olla älykäs, rakastava, empaattinen ja läsnä, voin myös olla täysi hirviö joka laittaa koko elämänsä ja kaikki läheisensä roskikseen yhden, täysin mielivaltaisen tavoitteen takia.

    Siks mä halusin kommentoida. Että pitäisit mielessä, että sussa on niin paljon hyvää ja arvokasta jota itsessä vaalia ja kehittää, johon mielessään nojata joka kerta kun syöminen ahdistaa tai tekisi mieli palata vanhoihin hallinnan keinoihin. Että sulla on ihan liian paljon menetettävää, ja vaikka välillä tuntuis ettei oliskaan, niin sairauteen palaaminen ei tuo mukanaan mitään muuta kuin illuusion merkityksellisyydestä ja kasapäin ahdistusta ja itsevihaa. Tää koko novellinmittainen kommentti on siinä mielessä aivan turha, että varmasti tiedät tän kaiken jo ja sulla on varmaan lopultakin parempia välineitä käsitellä sairautta kun mulla, 27-vuotiaalla, mutta jostain syystä tuntui tärkeeltä sanoo nää sanat sulle – ja itselle.

    Rakkautta, voimaa ja lämpöä.
    - Milana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi!
      Ensinnäkin kiitos sanoistasi, niistä tuli todella hyvä mieli. Itse olen kääntänyt uuden sivun elämässäni, mutta koskaan ei ole pahitteeksi kuulla just sun kommentin kaltaisia ''muistutuksia'' siitä, että mikä on oikeasti tärkeää.
      Olen pahoillani, etten keksi mitään yhtä pitkää (järkevää) vastausta, mutta tsemppiä ja kaikkea hyvää sulle <3

      Poista
  2. Ootko joskus postannut kuvaa susta sillon kun olit about alimmassa painossasi? Voisitko joskus postata? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      En ole postannut. Minulla ei ole enää niitä kuvia, joten en voi niitä postata.

      Poista
  3. Pyysit niitä postausehdotuksia niin ei oikeen tuu mitään mieleen mutta noita ruokapäiväkirjoja vois tulla useemmin ja just silleen my day muodossa :)

    VastaaPoista
  4. Suosittelen muuten seuraamaan ig:ssä alicia__recovery (kaks alaviivaa tossa välissä) Jotenki motivoinu mua tosi paljon syömään enemmän kun tyttö juo kolme nutria päivässä, syö 6 ateriaa, ei harrasta edes liikuntaa ja on silti tosi hoikka!

    VastaaPoista
  5. En tiiä kuinka paljon haluat pitää tän blogin sisällön sh-painotteisena, mutta mua kiinnostais joku lempiasujen esittely postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommenteistasi <3
      En tiedä, että kirjoittiko yksi ja sama ihminen nuo kaikki kommentit :D mutta ruokapäiväkirjoja on tulossa, osa mydayn kera ja osa ilman. Voisin kyllä tehdäkin tuollaisen lempiasujen esittelyn jossakin muodossa blogiini :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruoka ja paranemisprosessi

Tässä postauksessa ajattelin kertoa omia mielipiteitäni ja kokemuksiani  siitä, mitä ja miten ja kuinka paljon kannattaisi syödä paranemisprosessin aikana, ja muitakin ruokailuun liittyviä juttuja. Painotan, että en ole minkään sortin asiantuntija, vaikka toki paljon sattuneesta syystä ravitsemusasioista tiedänkin. Kaikki ihmiset ovat yksilöitä, joten yksi malli ei ruoka-asioissa mitenkään sovi kaikille... Kuinka paljon? Kun puhutaan syömishäiriöstä (lähinnä anoreksia, bulimia, ortoreksia + niiden epätyypilliset muodot) toipumisesta, olennaista on korjata aliravitsemustila syömällä riittävästi. Kannattaa myös muistaa, että aliravitsemukseen ei aina liity alipainoisuutta... Riittävä määrä tietenkin vaihtelee iän, sukupuolen, pituuden, aktiivisuustason, jne. mukaan, mutta paranemisprosessin aikana ei ole mahdollista syödä liikaa! Joillekin sopii paremmin henkilökohtainen ateriasuunnitelma, toisille taas vapaampi malli, kuten MinnieMaud. Mitään tarkkaa ja täysin ehdotonta tavoitekalo

Kokemukseni osastohoidosta

Ajattelin tässä postauksessa kertoa vähän omia kokemuksiani ja mielipiteitäni anoreksian osastohoidosta. Ensin vähän taustoja: Jouduin lasten sisätautien osastolle 24.4.2017. Olin siellä kaksi viikkoa ja yhden päivän. Tämän jälkeen olin vielä muutaman päivän nuorten psykiatrisella osastolla ja kotiuduin lopullisesti 12.5.2017. Aloitetaan siitä, että miksi jouduin osastolle. Painoni oli laskenut nopeaa tahtia, ja painokäyrässä se oli lähtenyt pystysuoraan alaspäin. Olin laihtunut kuukauden sisällä noin viisi kiloa. Tämän lisäksi minulla oli rytmihäiriöitä ja huimausta, sekä pulssini ja verenpaineeni olivat aika alhaiset. BMI:ni oli osastolle joutuessani jotain 15.9 ja 16.1 väliltä. Eli kyllä, osastolle voi joutua vaikkei olisi välittömässä hengenvaarassa! Lasten sisätautien osastolla oli säännölliset ruoka-ajat: aamupala kahdeksalta, lounas yhdeltätoista, välipala kahdelta, päivällinen neljän ja viiden välillä sekä iltapala kahdeksalta. Noudatin osastolla ravitsemusterapeutin laatim

Mun pelko- ja turvaruoat

Tänään ajattelin kertoa, että mitkä ovat muodostuneet mun pelko- ja turvaruoiksi anoreksian aikana. TURVARUOAT 1. Puuro on mun turvaruoka varmaan aika monille tutuista syistä. Se on kevyttä ja terveellistä. Syön puuroa joka päivä aamupalaksi ja olen syönyt niin kauan kuin muistan. 2. Kasvisruoka on mulle turvallista syödä, koska se on terveellistä ja eettistä. Olin semivegetaristi ennen, joten kasvisruoka on senkin takia lähellä sydäntäni. Vaikka kasvisruoka onkin minulle turvaruoka, oma kasvissyöntini ei liittynyt millään tapaa syömishäiriööni. Ne olivat kaksi täysin erillistä ominaisuutta minussa, tai paremminkin; kasvissyönti oli ja on edelleen tärkeä osa minua, syömishäiriö toivottavasti ei... kuvan annos oli minulle kuitenkin haastava, koska se oli ravintola-annos (vohveli teriyaki-tofulla, kasviksilla, cashewpähkinöillä, paahdetulla sipulilla ja majoneesilla) 3. Kouluruoka sen takia, että se on usein kevyttä, sillä se kypsennetään yleensä uunissa ilm