Salla's journey

1. Pelkoruuat, joista olet päässyt yli? Olen päässyt täysin yli lisättyä sokeria sisältävistä ruuista (esim. makujogurtit ja myslipatukat), joita pelkäsin ennen paljon. Pystyn nykyään syömään myös kaikenlaisia leipiä ilman huonoa omatuntoa. En pelkää enää kaikkia ''rasvaisia'' juttuja, kuten vaikka kastikkeita tai avocadoja. 2. Mitä sulle kuuluu tällä hetkellä? Mulle kuuluu tällä hetkellä oikein hyvää! Välillä on toki huonojakin päiviä/viikkoja, mutta pääasiassa uskallan jo elää ja syödä paljon rennommin. Vielä on tekemistä erilaisten pelkoruokien ja kaloreiden pelon kanssa, mutta kehonkuva on pääsääntöisesti ollut todella hyvä. 3. Kun kirjoitat esim. 3 dl puuroa, tarkoittaako se hiutaleiden määrää vai keitettyä puuroa? Keitettyä puuroa :) 4. Jätski vai suklaa? Vaikea kysymys :D Ehkä kuitenkin suklaa... Lempi jätski? Magnum Double Rasberry ja Classic Valkosuklaa-Salmiakki sekä B&J Lempiateria päivässä? Lounas. Triggeröikö sun kaverit sua iki

Lauantai 28.10.2017 Aamupala: n. 3 dl puuroa + n. 1 dl marjakiisseliä viipale paahtoleipää + margariinia + viipale juustoa + viipale kalkkunaleikkelettä lasi rasvatonta maitoa Lounas: n. 3 dl marjapuuroa 3 pientä karjalanpiirakkaa munavoilla lasi rasvatonta maitoa rivi suklaata (ei kuvassa) Välipala: banaani viipale unelmatorttua lasi vettä Päivällinen: n. 3 dl vietnamilaista kana-kasviskeittoa puolikas sämpylä + margariinia + viipale juustoa lasillinen ''mangolassia'' kermavaahdolla lasi maitoa Iltapala: puolikas sämpylä + margariini + juusto kreikkalaista mansikkajogurttia kiivi lasi maitoa Liikunta: n. 1,5 h reipasta kävelyä Toivottavasti tykkäsitte postauksesta <3 Seuraava postaus tulee olemaan Q&A-postaus. Vastaanotan kysymyksiä Instagramin directiin tai blogini kommenttiosioon tiistaihin klo 10 saakka. Jos esität kysymyksen postausta varten täällä blogin puolella, kirjoita

Itse ainakin aloin laihduttamaan sen takia, koska ajattelin siten tulevani onnelliseksi. Ajattelin, että kun minulla olisi se ''täydellinen'' kroppa, olisin iloinen ja tyytyväinen itseeni. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan pienimmilläni olin myös onnettomampi ja vihasin itseäni enemmän kuin koskaan. Oli hirveää olla koko ajan surullinen ja mikä vielä pahempaa, ei tajuta että mistä se johtuu... Päivittäinen itseinho ja viha omaa vartaloa kohtaan oli hirveää! Kuitenkin hirveintä syömishäiriössä oli ehkä se, että muutuin ihmisenä. Olen aina ollut iloinen, empaattinen ja sosiaalinen ihminen, jolle mm. kaverit, eläimet ja liikunta on tärkeää. Kun sairastuin, minua ei enää kiinnostanut mitä kavereilleni kuului, enkä viettänyt juurikaan aikaa heidän kanssaan. Kotonakin olin syrjäytyneempi ja vietin enemmän aikaa yksin omassa huoneessani. Siellä suunnittelin seuraavan viikon ruokailuja sekä liikuntaohjelmaa, laskin kaloreita, tein läksyjä, treenasin ja velloin itseinhossa. Enne

Olen aina ollut luonteeltani ujo, eli en kovin helposti tutustu uusiin ihmisiin. Kuitenkin kavereiden / perheen kanssa olen sosiaalinen ja seurallinen, sekä aika äänekäskin persoona. Minusta löytyy kuitenkin myös ''erakkopersoona'', eli tykkään viettää aikaa myös yksinkin. Minulla ei ole kauhean paljon kavereita, vaan muutama tosi hyvä ystävä ja pari ''ihan vaan'' kaveria. Ei se määrä, vaan laatu! Kun olin vasta alkanut sairastumaan, se ei vielä vaikuttanut kauheasti kaverisuhteisiini. Kun sairaus eteni, ruokailujen suunnittelu/toteuttaminen, liikunta ja itseinhossa vellominen veivät paljon aikaani. En enää halunnut nähdä kavereitani, koska olisin joutunut syömään jotain ''väärää'' (esim. normaali leipä, ''makujogurtti'', herkut, jne.). Keskityin vain itsekkäästi omiin tavoitteisiini laihtua. Kouluruokalassa en osallistunut keskusteluihin ja vapaa-ajalla näin kavereitani lähinnä, jos he tulivat kanssani juoksulenkille.

Tässä postauksessa vastailen teidän Instagramissa lähettämiin kysymyksiin! Olen saattanut yhdistellä likipitäen samaa tarkoittavia kysymyksiä, mutta toivon, että vastaan silti toivomallanne tavalla. 1. Miten sh on vaikuttanut sinun ja sisarustesi väleihin? Mikä sua on huonoina hetkinä auttanut jaksamaan?  Mulla on siis kaksi pikkusiskoa, toinen on 13-vuotias ja toinen 9-vuotias. Mun syömishäiriö ei ole kauheasti vaikuttanut väleihimme, vaikka siskoni siitä tietävätkin. Emme ole sairaudestani juuri puhuneet (perussuomalaiset :D). Siskoni eivät ehkä ihan niin paljon yritä tahallaan ärsyttää/loukata minua, niin kuin sisarukset joskus tekevät. Huonoina hetkinä minua on auttanut jaksamaan toivo paremmasta elämästä ja onnellisuudesta. Välillä se tuntui saavuttamattomalta ja mietin, että voinko enää koskaan olla onnellinen. Silti tsemppasin ja mietin myös, etten halua satuttaa läheisiäni enää yhtään enempää. Myös se, että jaksaisin taas liikkua ja tehdä minulle tärkeitä asioita, auttoi

Heippa kaikille! Olette varmaan huomanneet, että blogi ei ole enää yhtä aktiivinen kuin ennen. Olen ajanpuutteen vuoksi päättänyt harventaa postaustahdin yhteen postaukseen viikossa. Myös ideat ovat meinanneet loppua, joten otan enemmän kuin mielelläni niitä vastaan tuolla kommenteissa! Tässä postauksessa kerron omasta näkökulmastani, että mitä hyvää paranemisesta on seurannut, ja mikä on motivoinut / motivoi minua parantumaan. Toivon, että tästä postauksesta olisi apua niille, joilla on ongelmia juurikin motivaation kanssa. Oma motivaatio paranemiseen on välttämätöntä niin fyysisen, mutta etenkin henkisen toipumisen kannalta. Otetaanpa esimerkki omasta elämästäni: Alimmassa painossani tiesin tasan tarkkaan, että kuinka vaarallisilla vesillä liikun, ja että olen sairas. Se ei kuitenkaan kiinnostanut minua, enkä halunnut parantua ''vain'' terveyden vuoksi. Osastolle joutumisen jälkeen sain vähitellen motivaatiota parantua, vaikka takapakkia on välillä tullutkin. Nyt