Siirry pääsisältöön

Pahinta syömishäiriössä...

Itse ainakin aloin laihduttamaan sen takia, koska ajattelin siten tulevani onnelliseksi. Ajattelin, että kun minulla olisi se ''täydellinen'' kroppa, olisin iloinen ja tyytyväinen itseeni. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan pienimmilläni olin myös onnettomampi ja vihasin itseäni enemmän kuin koskaan. Oli hirveää olla koko ajan surullinen ja mikä vielä pahempaa, ei tajuta että mistä se johtuu... Päivittäinen itseinho ja viha omaa vartaloa kohtaan oli hirveää!

Kuitenkin hirveintä syömishäiriössä oli ehkä se, että muutuin ihmisenä. Olen aina ollut iloinen, empaattinen ja sosiaalinen ihminen, jolle mm. kaverit, eläimet ja liikunta on tärkeää. Kun sairastuin, minua ei enää kiinnostanut mitä kavereilleni kuului, enkä viettänyt juurikaan aikaa heidän kanssaan. Kotonakin olin syrjäytyneempi ja vietin enemmän aikaa yksin omassa huoneessani. Siellä suunnittelin seuraavan viikon ruokailuja sekä liikuntaohjelmaa, laskin kaloreita, tein läksyjä, treenasin ja velloin itseinhossa. Ennen iloa tuonut liikunta muuttui pakoksi, oli pakko juosta pakkasessa, punnertaa ja tehdä vatsalihasliikkeitä. Elämäni oli suorittamista suorittamisen perään, sekä aina vain isompien ja isompien tavoitteiden asettamista kaikissa asioissa.

Minä joulukuussa 2016. Vaikka en vielä ollut kunnolla sairastunut, olin oireillut jo muutaman kuukauden.

Mikään ei tuntunut enää miltään. Minulla on oma koira, tai se on tavallaan minun ja ukkini yhteinen. Sulo on tällä hetkellä 8-vuotias jämtlanninpystykorva ja asuu meillä noin joka toisen kuukauden. Hän on aina ollut minulle tosi tärkeä ja tuonut iloa elämääni. Sulon kanssa lenkkeileminen ja touhuaminen on ollut mahtava tapa rentoutua ja nollata kiireisten koulupäivien jälkeen. Kun sairaus eteni, sitä vähemmän Sulon asiat jaksoivat minua kiinnostaa. Totta kai Sulo oli yhä minulle tärkeä, mutta en vain olisi jaksanut huolehtia siitä. Olin niin aliravittu ja väsynyt, että lenkillä huusin Sulolle, kun se muka käyttäytyi ''huonosti''. Ennen niin ihanista koiralenkeistäkin tuli suorittamista, vain tapa laihtua muiden joukossa. Tunsin jatkuvasti syyllisyyttä Sulon ''laiminlyönnistä'', mikä lisäsi itseinhoani entisestäänkin.

Sulo

En tajunnut, etä mitä minulle tapahtuu. Pelkäsin, etten enää ikinä saa iloa entisistä tärkeistä asioistani. Olin äärettömän väsynyt, minkä takia koiralenkeille lähteminen tuntui pakkopullalta. Jopa lyyhistyin lumeen itkemään kesken lenkin, lukuisia kertoja. Lopulta päätin, että en halua pilata suhdettani Suloon. Olin täysin vakuuttunut, että Sulo vihaa minua, joten olisin halunnut viedä hänet takaisin mummolaan. Sulo kuitenkin jäi, ja oli meillä vielä siinäkin vaiheessa, kun jouduin osastolle. Pelkäsin pitkän aikaa, että olen lopullisesti pilannut välini Suloon huutamalla sille.



Nykyään olen siis yhä tekemisissä Sulon kanssa, ja elämä hymyilee taas. Rakastan taas Sulon kanssa lenkkeilyä ja olemme kokeilleet myös uusia harrastuksia. En tiedä, että huononiko suhteemme anoreksiani takia, mutta ainakin välimme ovat nyt yhtä hyvät kuin ennen sairastumistani. Lähes aina anoreksiasta parantuminen edellyttää sitä, että etsii jotakin mielekästä tekemistä ja tavoitteita niiden sairaiden käytösmallien tilalle. Itselläni monet ''vanhat'' kiinnostuksenkohteeni ovat palanneet ja lisäksi löysin itselleni unelma-ammattejakin. Haluaisin aikuisena auttaa syömishäiriöihin sairastuneita jollain tapaa.

On hyvä motivaattori paranemiselle, että sitten elämä ei ole enää niin rajoittunutta. Voit syödä mitä haluat, liikkua kun sinua huvittaa tai olla liikkumatta, matkustella rennosti, kokea kokemuksia, tavoitella omia unelmiasi ja ennen kaikkea elää. Ei enää ruokarajoitteita, pakkoliikuntaa ja sumussa elämistä. Et ole onnellinen 30-kiloisena sairaalan letkuissa sen ''unelmavartalon'' kanssa, olet onnellinen kun elät unelmaasi, olet terve ja onnellinen. Vaikka en itsekään ole vielä kokonaan parantunut, voin lähes 10 kiloa painavampana sanoa, että olen nyt onnellisempi kuin moneen
vuoteen.



Toivottavasti tykkäsitte postauksesta <3 Olisin tosi iloinen kommenteista ja postausehdotuksista!

Kommentit

  1. Hyvä kirjoitus. Ne ruokapäiväkirjapostaukset on tosi mielenkiintosia ja miten ois vaikka postaus sun lempiruuista ja herkuista kuvien kera? Tai onko sun makuaisti muuttunu sairastumisen ja toipumisen myötä? Ootko löytäny ihan uusia ruokia ja makuja tai ootko huomannu ettet tykkää enää jostain mistä tykkäsit ennen sairastumista? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi <3
      Seuraava postaus on todennäköisesti ruokapäiväkirja. Tuon lempiruokapostauksen voisin toteuttaa sitten, kun ehdin. Kiitos hyvistä ehdotuksista!

      Poista
  2. Todella hyvä teksti. Itse samassa tilanteessa olleena voin allekirjoittaa joka sanan. Toipuminen tuo elämään niin paljon sisältöä, ihan uskomatonta! Ei siellä pohjalla tajunnut edes mitä kaikkea menettää.. Anoreksia on kyllä niin kaukana elämästä kun mikään voi olla!

    Ruokapäiväkirjoja on aina kiva lukea, niitä lisää siis jos innostusta riittää! Ja joku sellanen ois myös kiva missä kertoisit itestäs perus faktoja, koska ois kiva oppia susta jotain uutta. Myös my day -tyyppisiä juttuja kiinnostais lukea, perus kuulumispostauksia tai esimerkiks sun suhteesta liikuntaan, miten syömishäiriö vääristi sitä, millanen se on nyt jne :) Ois myös huippu jos uskaltaisit tehdä vaikka videopostauksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Niinpä, ei sitä oikeasti sarastaessa tajua, että kuinka paljon menettää siitä oikeasta elämästä.
      Ruokapäiväkirjoja tulee varmasti jatkossa lisää, koska ne on olleet tosi pidettyjä. Tuon fakta- ja liikuntapostauksen voisin kyllä toteuttaa! Myday tulee aina joskus ruokapäiväkirjan yhteydessä. Kiitos hyvistä ideoista :)

      Poista
  3. Mitä mieltä olet muuten yleisistä ravintosuosituksista? Joidenkin mukaan ne sisältävät liikaa viljoja/maitoa. Väitetään suosituksissa olevan myös liikaa hiilihydraattejakin. Mikä on kantasi asiaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja sori kun vastaan myöhässä <3
      Minun kantani on, että esim. lautasmalli ja ruokapyramidi ovat yleisesti ottaen hyviä malleja ruokailuun. ''Ihanteellinen ruokavalio'' ei kuitenkaan ole vain yhdenlainen, eikä asiaa voida yleistää. Kaikkien pitää kuunnella omaa kehoaan ja mikä sille sopii. Jos ravintosuunnitelmissa on sinulle liikaa maito- tai viljatuotteita, niitä voi toki vähentää. Itselleni lautasmalli ja ruokapyramidi ovat sopineet tosi hyvin!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruoka ja paranemisprosessi

Tässä postauksessa ajattelin kertoa omia mielipiteitäni ja kokemuksiani  siitä, mitä ja miten ja kuinka paljon kannattaisi syödä paranemisprosessin aikana, ja muitakin ruokailuun liittyviä juttuja. Painotan, että en ole minkään sortin asiantuntija, vaikka toki paljon sattuneesta syystä ravitsemusasioista tiedänkin. Kaikki ihmiset ovat yksilöitä, joten yksi malli ei ruoka-asioissa mitenkään sovi kaikille... Kuinka paljon? Kun puhutaan syömishäiriöstä (lähinnä anoreksia, bulimia, ortoreksia + niiden epätyypilliset muodot) toipumisesta, olennaista on korjata aliravitsemustila syömällä riittävästi. Kannattaa myös muistaa, että aliravitsemukseen ei aina liity alipainoisuutta... Riittävä määrä tietenkin vaihtelee iän, sukupuolen, pituuden, aktiivisuustason, jne. mukaan, mutta paranemisprosessin aikana ei ole mahdollista syödä liikaa! Joillekin sopii paremmin henkilökohtainen ateriasuunnitelma, toisille taas vapaampi malli, kuten MinnieMaud. Mitään tarkkaa ja täysin ehdotonta tavoitekalo

Kokemukseni osastohoidosta

Ajattelin tässä postauksessa kertoa vähän omia kokemuksiani ja mielipiteitäni anoreksian osastohoidosta. Ensin vähän taustoja: Jouduin lasten sisätautien osastolle 24.4.2017. Olin siellä kaksi viikkoa ja yhden päivän. Tämän jälkeen olin vielä muutaman päivän nuorten psykiatrisella osastolla ja kotiuduin lopullisesti 12.5.2017. Aloitetaan siitä, että miksi jouduin osastolle. Painoni oli laskenut nopeaa tahtia, ja painokäyrässä se oli lähtenyt pystysuoraan alaspäin. Olin laihtunut kuukauden sisällä noin viisi kiloa. Tämän lisäksi minulla oli rytmihäiriöitä ja huimausta, sekä pulssini ja verenpaineeni olivat aika alhaiset. BMI:ni oli osastolle joutuessani jotain 15.9 ja 16.1 väliltä. Eli kyllä, osastolle voi joutua vaikkei olisi välittömässä hengenvaarassa! Lasten sisätautien osastolla oli säännölliset ruoka-ajat: aamupala kahdeksalta, lounas yhdeltätoista, välipala kahdelta, päivällinen neljän ja viiden välillä sekä iltapala kahdeksalta. Noudatin osastolla ravitsemusterapeutin laatim

Mun pelko- ja turvaruoat

Tänään ajattelin kertoa, että mitkä ovat muodostuneet mun pelko- ja turvaruoiksi anoreksian aikana. TURVARUOAT 1. Puuro on mun turvaruoka varmaan aika monille tutuista syistä. Se on kevyttä ja terveellistä. Syön puuroa joka päivä aamupalaksi ja olen syönyt niin kauan kuin muistan. 2. Kasvisruoka on mulle turvallista syödä, koska se on terveellistä ja eettistä. Olin semivegetaristi ennen, joten kasvisruoka on senkin takia lähellä sydäntäni. Vaikka kasvisruoka onkin minulle turvaruoka, oma kasvissyöntini ei liittynyt millään tapaa syömishäiriööni. Ne olivat kaksi täysin erillistä ominaisuutta minussa, tai paremminkin; kasvissyönti oli ja on edelleen tärkeä osa minua, syömishäiriö toivottavasti ei... kuvan annos oli minulle kuitenkin haastava, koska se oli ravintola-annos (vohveli teriyaki-tofulla, kasviksilla, cashewpähkinöillä, paahdetulla sipulilla ja majoneesilla) 3. Kouluruoka sen takia, että se on usein kevyttä, sillä se kypsennetään yleensä uunissa ilm