Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2017.

Mun anoreksia mun kaverin näkökulmasta

Tähän alkuun, jos mietitte, niin Sale on mun lempinimi :D Ihan alussa mie en sinänsä huomannu et Salella ois syömishäiriö, koska ei se näkyny niin huomattavasti päälle päin tai niinkö ei miun silmään pistäny. Tottakai mie huomasin, että Sale oli laihtunu aika paljon, mutta miulle itelle se ei tuntunu niin isolta asialta, koska Salla on aina ollu tosi laiha, enkä mie kovin tarkkaan ollu aiemminkaa esimerkiks sen mahan kokoo tarkkaillu. Eli niinkö se, että tyylii liikkatunnilla näki et Sale on tosi laiha, ei vaikuttanu kovinkaa erikoiselta. Kai mie jotenkin aattelin, että ainahan se on ollu noin laiha ja ku ei Salla ikinä sillai puhunu laihuttamisesta vaa enemmänki kunnon kohentamisesta tai niinkö tämmösestä. Sit kuitenkin just ruokalassa alko näkyy semmosii merkkejä, mistä me yhessä muitten Salen kavereitten kaa puhuttiin. Varmaa huomionarvoisin puheenaihe oli meillä se, että Salla koko ajan oli puhelimella, muttei suostunu näyttää kellekkää mitä selas ja samalla piilotteli näyttöö.

Takapakit paranemisessa + kuulumisia

Pahoittelen suhteellisen pitkää hiljaisuutta blogissa! Taas on ollut kiireitä koeviikon takia ja energia on pitänyt kohdistaa muihin asioihin, kuin blogiin ja Instagramiin. Tänään ajattelin vähän puhua takapakeista / ''relapseista'' paranemisessa, kertoa vähän omia kokemuksiani aiheesta ja lisäksi vähän kuulumisia. Kun puhutaan syömishäiriön kaltaisista sairauksista, ei todellakaan voida määritellä täysin, että miten paranemisen tulisi edetä. Syömishäiriöt ovat monimutkaisia sairauksia, ja kuten monissa muissakin sairauksissa, hoito tulee suunnitella ihmiselle yksilöllisesti. Ennen kuin puhutaan sairauden henkisestä puolesta, täytyy muistuttaa, että henkisesti ei voi parantua, jos fyysinen terveys ei ole paremmalla tolalla. Ravitsemustilanne siis pitää saada kuntoon ja painoa nostaa. Siihen, mikä tahti on paras painon nostamiseen, en lähde ottamaan kantaa. Kaverini Hanna otti tämän kuvan :D Uskallan väittää, että kaikilla tulee joskus takapakkeja, kun puhutaan

Liikunta

Kerron tässä postauksessa vähän, että millaiset liikuntatottumukset mulla oli ennen sairautta, sairauden aikana ja nyt sairauden jälkeen. Annan myös vähän vinkkejä pakkoliikunnan selättämiseen ja muuhun liikuntaan liittyviin asioihin. Voisin ensin kertoa liikuntataustastani. Olen aina ollut aika liikunnallinen persoona ja kavereistani se ''sporttinen''. Jos nyt mitään pikkulapsiajan satujumppia, yms. ei lasketa, en ole kuitenkaan kovin monia lajeja varsinaisesti harrastanut. Aloitin ratsastuksen vajaa 7-vuotiaana ja se on minulle edelleen todella tärkeä harrastus. Harrastin myös koko alakoulun ajan voimistelua, olen kokeillut sekä telinevoimistelua että teamgymiä. Hyvin pitkään olen myös ''harrastanut'' koiran kanssa lenkkeilyä ja satunnaista juoksulenkkeilyä. Olen käynyt vuosien 2015-2017 talvella ohjatussa saliryhmässä, jossa opeteltiin eri liikkeiden tekniikkaa ja muuta sellaista. Ratsastus on aina ollut lähellä sydäntäni. Ratsastin ensimmäis

Älä sano näin anorektikolle...

Tämän postauksen aiheena on typerät kommentit, joita minulle on sanottu ruokaan, yms. liittyen. Kommentit eivät ole ''suoria lainauksia'' kyseisestä tilanteesta, mutta sisältö on sama. 1. ''Mä oon jo ihan täynnä, miten sä jaksat vielä syödä?'' Näitä kuulee yleensä silloin, kun ollaan jollakin porukalla ravintolassa syömässä. Tällaiset kommentit ei enää kauheasti vaikuta minuun, mutta ennen ne oli oikeasti pahoja kommentteja. Kun on juuri päässyt osastolta ja yrittää päästä sinuiksi isompien ruokamäärien kanssa, mulle tuli sellainen olo että olen/tulen lihavaksi kun syön niin paljon enemmän kuin muut. Muistakaa, että syömishäiriöstä parantuvan kuuluukin syödä enemmän kuin muiden, eikä syödyn ruuan määrä muutenkaan määrittele ihmisen arvoa! Nykyään olenkin näihin kommentteihin reagoinut vastakommentilla ''no voihan ihminen nyt syödä vaikka olisikin täynnä'', jne. 2. ''Miten sä taas oot syömässä?'' / ''Sal