Siirry pääsisältöön

Liikunta

Kerron tässä postauksessa vähän, että millaiset liikuntatottumukset mulla oli ennen sairautta, sairauden aikana ja nyt sairauden jälkeen. Annan myös vähän vinkkejä pakkoliikunnan selättämiseen ja muuhun liikuntaan liittyviin asioihin.

Voisin ensin kertoa liikuntataustastani. Olen aina ollut aika liikunnallinen persoona ja kavereistani se ''sporttinen''. Jos nyt mitään pikkulapsiajan satujumppia, yms. ei lasketa, en ole kuitenkaan kovin monia lajeja varsinaisesti harrastanut. Aloitin ratsastuksen vajaa 7-vuotiaana ja se on minulle edelleen todella tärkeä harrastus. Harrastin myös koko alakoulun ajan voimistelua, olen kokeillut sekä telinevoimistelua että teamgymiä. Hyvin pitkään olen myös ''harrastanut'' koiran kanssa lenkkeilyä ja satunnaista juoksulenkkeilyä. Olen käynyt vuosien 2015-2017 talvella ohjatussa saliryhmässä, jossa opeteltiin eri liikkeiden tekniikkaa ja muuta sellaista.

Ratsastus on aina ollut lähellä sydäntäni. Ratsastin ensimmäisen kerran 3-vuotiaana.


Kun sairastuin, tuli hyvin varhain mukaan myös pakkoliikunta. Olin ennen mennyt talven ajan bussilla kouluun ja takaisin, matkaa oli tällöin suuntaansa vajaa kolme kilometriä. Lopetin bussilla kulkemisen ja aloin sen sijaan kävellä kouluun. Tein itselleni ''liikuntasuunnitelman'', johon kuului mm. koulumatkat kävellen, kerran viikossa saliryhmä, pari kertaa viikossa treeniä kotona ja 1-2 juoksulenkkiä viikossa tai päivittäin 1-2 h koiranulkoilutusta. Oma pakkoliikuntani ei ollut mitenkään kauhean extremeä, en esimerkiksi tehnyt satoja lihaskuntoliikkeitä tai kävellyt kymmeniä kilometrejä päivässä. Kuitenkin aktiivisuuteni lisääntyi selvästi, ja kun söin 1000-1500 kaloria päivässä, ei lopputulos ollut arvatenkaan kovin hyvä.

Ennen olin liikkunut arkiliikunnan lisäksi fiiliksen mukaan keskimäärin 3-5 kertaa viikossa. Joskus saatoin urheilla päivittäin, joskus saattoi mennä muutama viikko ilman mitään varsinaista treeniä, mutta se ei haitannut. Elin rennosti ja liikuntaa harrastin kun oli siihen energiaa ja halua, jolloin se toi iloa ja lievitti stressiä. Liikunnasta tuli pakkopullaa, ja kuten jo toisessa postauksessa mainitsinkin, vain tapa polttaa kaloreita. Siitä tuli stressin lievittäjän sijaan stressin aihe. Se lievitti huonoa omatuntoa, kun olin syönyt omasta mielestäni liikaa: ''Voi apua, söin yhden keksin, vaikkei pitänyt syödä yhtäkään. No ei se mitään, pidennän iltalenkkiä kilometrillä'', tai ''En tänään liikkunut yhtään, joten syön välipalaksi vain omenan''. Tämänkaltainen ajattelutapa toi kontrollin tunteen, mutta oikeasti se myrkytti mieleni ja sai anoreksian tiukentamaan otettaan. 

Koiranulkoilutus etenkin luonnossa on minulle todella hyvä tapa lievittää stressiä...


Minulla ei ole ollut liikuntarajoitteita sitten heinäkuun 2017. Syksyllä vielä pyöräilin kouluun ja takaisin (yhteensä n. 13 km), mutta nyt alkutalvesta kuljen bussilla. Kun minun ja ukkini yhteinen koira oli meillä, lenkkeilin sen kanssa noin 1-2 h joka päivä, joista kaksi lenkkiä viikossa oli juoksulenkkejä. Nyt kun koira on mummolassa, käyn kahdesti viikossa salilla tekemässä lihaskuntoa  ja yhdesti viikossa juoksemassa juoksumatolla. Lisäksi tulee päivittäin vaihteleva määrä arkiliikuntaa ja satunnaisia liikuntakertoja, kuten uintia tai muuta vastaavaa. Pidän yleensä yhden täyslepopäivän viikossa, jolloin päivän liikuntamäärä koostuu bussipysäkeille kävelemisestä :D Olen siis saanut pakkoliikunnan lähes täysin hallintaan, vaikka silloin tällöin ''laiskat'' päivät ahdistavatkin hieman. 


Miten normalisoida suhde liikuntaan?
  1. Liikunta ei kuulu paranemiseen. Jos sinulla on määrätty liikuntakielto, (pätevä) syy siihen on varmasti olemassa. Kun vastustat mielihalujasi pakkoliikkua, edistät paranemistasi. Kehosi on jo tarpeeksi vaikeassa tilassa ilman liikunnan tuomaa rasitusta. Jos liikut, ruuasta saatavaa energiaa riittää vähemmän vaurioiden korjaamiseen. Liiku siis ehdottomasti vain sinulle sallituissa rajoissa.
  2. Aloita liikunta vähitellen. Kun saat liikuntalupasi takaisin, ei todellakaan kannata suin päin rynnätä kaikkein raskaimpiin treeneihin. Ensinnäkin, kuntosi on todennäköisesti huonontunut sitä enemmän, mitä pidempään liikuntakieltosi on kestänyt. Toisekseen, kehität itsellesi todella helposti pakkoliikunta-addiktion. Itse aloitin juoksemisen ensin siten, että kävelin ja juoksin vuorotellen kaksi minuuttia x4. Vähitellen pidensin juoksuaikaa ja nyt jaksan juosta jo muutaman kilometrin putkeen. Maltti on valttia!
  3. Keksi myös muita tapoja viettää vapaa-aikaa. Tuskin ennenkään urheilu oli ainoa asia, mikä tuotti sinulle iloa vapaa-ajallasi. Korvaa osa liikuntakerroista jollakin, mistä tykkäsit ennen syömishäiriötäsi. Minulle sellaisia asioita ovat mm. lukeminen, kavereiden näkeminen, Netflixin katsominen ja Simsin pelaaminen.
  4. Älä heijasta päivän liikuntamäärää syömisiin. Et todellakaan käy lenkillä, jotta voisit ostaa karkkia tai vähennä syömisiä, koska olet liikkunut ''vähän''. Näin pelaat vain suoraan anoreksian pussiin. Tarvittaessa ahdistuksen ilmetessä puhu jollekin, tai lievitä ahdistustasi hyvillä keinoilla.
  5. Etsi lajeja, joista pidät. Ei ole järkevää käydä salilla tai juoksulenkeillä, jos ei oikeasti tykkää kummastakaan. Kun etsit itsellesi mieluisia lajeja, liikunnasta tulee luonteva osa elämääsi: se innostaa sinua liikkumaan, mutta toisaalta pitää liikunnan määrän kohtuullisena. Ja muista: liikunnan hyvät vaikutukset eivät vaikuta niin hyvin kuin voisivat, jos et lepää. Kehitys tapahtuu levossa, joten pidä lepopäiviä ja huolehdi riittävistä yöunista.
Koiranpennun kanssa metsässä vaappuminen ei ole sitä raskainta liikuntaa. Mutta mitä väliä, se on melkeinpä parasta liikuntaa mitä tiedän :D


Toivottavasti tykkäsitte postauksesta ja siitä oli apua <3 Kuulisin mielelläni kokemuksianne aiheesta, sekä postausehdotuksia kommenteissa. Pitäkää huolta itsestänne!

Kommentit

  1. Kuinka pitkä matka sulla on bussipysäkille ja kauanko sulla menee kävellä se? Paljonko laihduit yhteensä silloin kun sun pakkoliikunta oli huipussaan ja söit niukasti?
    Itselläni suhde liikuntaan on edelleen erittäin sairas, mutta parempi kuin silloin huonoimmassa kunnossa ja olen siitä iloinen vaikka välillä tunnenkin itseni laiskaksi kun painan nyt enemmän mutta liikun vähemmän

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotoa bussipysäkille on jotain vajaa puoli kilometriä ja koulusta bussipysäkille ehkä sata metriä :D Yhteensä siis "bussipysäkkikävelyihin" menee päivässä noin 10 min. En ehtinyt laihtua "vaan kuin" kahdeksan kiloa, koska hain itse suht nopeasti apua ja jouduin suoraan osastolle nopean laihtumisen ja alhaisen pulssin sekä verenpaineen vuoksi.
      Et todellakaan ole laiska! Tsemppiä pakkoliikunnan selättämiseen <3

      Poista
  2. Postaustoive: millaista ammattiapua saat/olet saanut? Käytkö jonkun luona keskustelemassa tai sellasta? Tuntuuko sinusta, että sun sisarukset tai vanhemmat ei oikeen ymmärrä miltä sinusta voi tuntua? Ruokapäiväkirjat on myös tosi kivoja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi myöhästyneestä vastauksesta, ja kiitos kommentistasi <3
      Toteutan ehdottamasi postauksen heti, kun ehdin :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruoka ja paranemisprosessi

Tässä postauksessa ajattelin kertoa omia mielipiteitäni ja kokemuksiani  siitä, mitä ja miten ja kuinka paljon kannattaisi syödä paranemisprosessin aikana, ja muitakin ruokailuun liittyviä juttuja. Painotan, että en ole minkään sortin asiantuntija, vaikka toki paljon sattuneesta syystä ravitsemusasioista tiedänkin. Kaikki ihmiset ovat yksilöitä, joten yksi malli ei ruoka-asioissa mitenkään sovi kaikille... Kuinka paljon? Kun puhutaan syömishäiriöstä (lähinnä anoreksia, bulimia, ortoreksia + niiden epätyypilliset muodot) toipumisesta, olennaista on korjata aliravitsemustila syömällä riittävästi. Kannattaa myös muistaa, että aliravitsemukseen ei aina liity alipainoisuutta... Riittävä määrä tietenkin vaihtelee iän, sukupuolen, pituuden, aktiivisuustason, jne. mukaan, mutta paranemisprosessin aikana ei ole mahdollista syödä liikaa! Joillekin sopii paremmin henkilökohtainen ateriasuunnitelma, toisille taas vapaampi malli, kuten MinnieMaud. Mitään tarkkaa ja täysin ehdotonta tavoitekalo

Kokemukseni osastohoidosta

Ajattelin tässä postauksessa kertoa vähän omia kokemuksiani ja mielipiteitäni anoreksian osastohoidosta. Ensin vähän taustoja: Jouduin lasten sisätautien osastolle 24.4.2017. Olin siellä kaksi viikkoa ja yhden päivän. Tämän jälkeen olin vielä muutaman päivän nuorten psykiatrisella osastolla ja kotiuduin lopullisesti 12.5.2017. Aloitetaan siitä, että miksi jouduin osastolle. Painoni oli laskenut nopeaa tahtia, ja painokäyrässä se oli lähtenyt pystysuoraan alaspäin. Olin laihtunut kuukauden sisällä noin viisi kiloa. Tämän lisäksi minulla oli rytmihäiriöitä ja huimausta, sekä pulssini ja verenpaineeni olivat aika alhaiset. BMI:ni oli osastolle joutuessani jotain 15.9 ja 16.1 väliltä. Eli kyllä, osastolle voi joutua vaikkei olisi välittömässä hengenvaarassa! Lasten sisätautien osastolla oli säännölliset ruoka-ajat: aamupala kahdeksalta, lounas yhdeltätoista, välipala kahdelta, päivällinen neljän ja viiden välillä sekä iltapala kahdeksalta. Noudatin osastolla ravitsemusterapeutin laatim

Mun pelko- ja turvaruoat

Tänään ajattelin kertoa, että mitkä ovat muodostuneet mun pelko- ja turvaruoiksi anoreksian aikana. TURVARUOAT 1. Puuro on mun turvaruoka varmaan aika monille tutuista syistä. Se on kevyttä ja terveellistä. Syön puuroa joka päivä aamupalaksi ja olen syönyt niin kauan kuin muistan. 2. Kasvisruoka on mulle turvallista syödä, koska se on terveellistä ja eettistä. Olin semivegetaristi ennen, joten kasvisruoka on senkin takia lähellä sydäntäni. Vaikka kasvisruoka onkin minulle turvaruoka, oma kasvissyöntini ei liittynyt millään tapaa syömishäiriööni. Ne olivat kaksi täysin erillistä ominaisuutta minussa, tai paremminkin; kasvissyönti oli ja on edelleen tärkeä osa minua, syömishäiriö toivottavasti ei... kuvan annos oli minulle kuitenkin haastava, koska se oli ravintola-annos (vohveli teriyaki-tofulla, kasviksilla, cashewpähkinöillä, paahdetulla sipulilla ja majoneesilla) 3. Kouluruoka sen takia, että se on usein kevyttä, sillä se kypsennetään yleensä uunissa ilm