Siirry pääsisältöön

Takapakit paranemisessa + kuulumisia

Pahoittelen suhteellisen pitkää hiljaisuutta blogissa! Taas on ollut kiireitä koeviikon takia ja energia on pitänyt kohdistaa muihin asioihin, kuin blogiin ja Instagramiin. Tänään ajattelin vähän puhua takapakeista / ''relapseista'' paranemisessa, kertoa vähän omia kokemuksiani aiheesta ja lisäksi vähän kuulumisia.

Kun puhutaan syömishäiriön kaltaisista sairauksista, ei todellakaan voida määritellä täysin, että miten paranemisen tulisi edetä. Syömishäiriöt ovat monimutkaisia sairauksia, ja kuten monissa muissakin sairauksissa, hoito tulee suunnitella ihmiselle yksilöllisesti. Ennen kuin puhutaan sairauden henkisestä puolesta, täytyy muistuttaa, että henkisesti ei voi parantua, jos fyysinen terveys ei ole paremmalla tolalla. Ravitsemustilanne siis pitää saada kuntoon ja painoa nostaa. Siihen, mikä tahti on paras painon nostamiseen, en lähde ottamaan kantaa.

Kaverini Hanna otti tämän kuvan :D

Uskallan väittää, että kaikilla tulee joskus takapakkeja, kun puhutaan syömishäiriöistä parantumisesta. Se, miten pahoja takapakkeja tulee, riippuu ihan ihmisestä ja siitä, että kuinka kauan on sairastanut. Olen huomannut, että usein ne jotka ovat sairastaneet pitkään, kokevat ehkä enemmän / pahempia takapakkeja kuin muut. Itsehän ehdin sairastaa varsinaisesti ''vain'' 4 kk ennen osastolle joutumista, vaikka olinkin oireillut jo pidempään.

Olen kokenut muutaman takapakin osastolta päästyäni. Itse osastohoitojakso oli ainakin minun kohdallani suoraan sanoen täyttä helvettiä (anteeksi kielenkäyttö), vaikka olikin välttämätön ''potku'' paranemiselleni. Ensimmäinen ja ehkä pahin takapakki taisi tulla noin viikko kotiutumisen jälkeen. Minut valtasi todella suuri viha kroppaani kohtaan ja itkin oikein kunnon räkäitkua enemmän kuin koskaan muistan itkeneeni. Sen jälkeen on tullut muutama huonompi kausi, yleensä aiheuttajana on ollut ahdistus ruoan ja/tai vartaloni takia. En ole varsinaisesti kuitenkaan relapsannut, vaikka satunnaisesti olen saattanutkin esim. syödä vähän vähemmän kuin ateriasuunnitelmassa on sanottu. Kuitenkin takapakeista olen aina selvinnyt ja tässä olen, vahvempana kuin koskaan.

Nuo CLIF-patukat on ihan parhaita <3

Miten sitten nousta sieltä pohjalta? Kannattaa miettiä, miksi haluat parantua. Motivaatio siis kuntoon. Täytyy kuitenkin muistaa, että kun motivaatio loppuu, sinun täytyy ''sitouttaa'' itsesi paranemiseen ja ottaa itse vastuu omasta terveydestä, niin kuin itsekin tein. Vaikka se oli syömishäiriöni mielestä maailman huonoin idea, hakeuduin itse hoitoon terveydenhoitajan kautta. Vaikka kuinka ahdistaisi, yritä silti noudattaa ateriasuunnitelmaani, niin itsekin tein 99-prosenttisesti huonoistakin päivistä. Jos ahdistus on isoa, kannattaa puhua kaverille tai äidille, tai kirjoittaa päiväkirjaa. Jos oikeasti lähtee menemään tosi huonosti, ota vastuuta ja hanki tiiviimpää ammattiapua. Kyse on sinun elämästäsi, ei kenenkään muun. Ja muista, pohjalta suunta on vain ja ainoastaan ylöspäin!

Mitä minulle sitten kuuluu? Syömishäiriön suhteen minulla menee hyvin. Minusta tuntuu, että alan olla biologisessa normaalipainossani, tai ainakin lähellä sitä. Ruokaan ja painoon liittyvät ajatukset eivät enää juurikaan päänuppiini eksy, ja ainakin osaan hyvin erottaa omat ja syömishäiriön ajatukset. Elämäni alkaa olla järjestyksessä. Teen asioita, joista tykkään ja opiskelen ahkerasti. Käyn salilla kolme kertaa viikossa ja syön paljon (kylläkin kasvisruokaa), koska haluan kasvattaa lihasmassan takaisin entiselle tasolle. Elämässäni on myös uusia ja jännittäviä asioita! Haluan vain sanoa, että vaikka kuinka masentaisi tänään, ja elämä olisi sekaisin, paremmat ajat koittavat varmasti joskus. Kun vain on kärsivällinen ja tekee töitä, melkein mitä vain on mahdollista saavuttaa.

Minä n. viikko sitten...

Toivottavasti tykkäsitte postauksesta <3 Ehdottakaa toki postausideoita, jos teillä niitä on! Lähiaikoina tulee varmaankin ruokapäiväkirjaa, sekä kaverini kirjoittama postaus. Julkaisen seuraavan postauksen luultavasti ensi viikolla.


Kommentit

  1. Hyvä postaus! Se oma halu on tärkeintä parantumisessa; kukaan muu ei voi syödä, käsitellä tunteita, levätä jne. kuin toipuja itse. Ja jos sairaus yrittää nostaa otettaan, on helpompi puskea ahdistusta vastaan, jos on asettamut tavoitteita.

    Ruokapäiväkirjaa olis mukava lukea! Kohta kun on joulu, niin joku jouluun liittyvä postaus vois olla kans hyvä. Ehkä voisit kertoa sun omia fiiliksiä joulusta, mitä odotat siltä, pelottaako sua miten se menee, miten vietät sitä, mikä on parasta joulussa jne. En tiedä sopiiko aihe sun blogiin, mutta se tuli mieleen :’)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi <3
      Niinpä, pitää ottaa vastuu omasta hyvinvoinnista, koska kukaan muu ei voi parantua sinun puolestasi.
      Ruokapäiväkirjoja tulee varmasti lisää! Kiitos ehdotuksesta, voin tehdä jouluun liittyvän postauksen vaikkapa joulukuussa :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruoka ja paranemisprosessi

Tässä postauksessa ajattelin kertoa omia mielipiteitäni ja kokemuksiani  siitä, mitä ja miten ja kuinka paljon kannattaisi syödä paranemisprosessin aikana, ja muitakin ruokailuun liittyviä juttuja. Painotan, että en ole minkään sortin asiantuntija, vaikka toki paljon sattuneesta syystä ravitsemusasioista tiedänkin. Kaikki ihmiset ovat yksilöitä, joten yksi malli ei ruoka-asioissa mitenkään sovi kaikille... Kuinka paljon? Kun puhutaan syömishäiriöstä (lähinnä anoreksia, bulimia, ortoreksia + niiden epätyypilliset muodot) toipumisesta, olennaista on korjata aliravitsemustila syömällä riittävästi. Kannattaa myös muistaa, että aliravitsemukseen ei aina liity alipainoisuutta... Riittävä määrä tietenkin vaihtelee iän, sukupuolen, pituuden, aktiivisuustason, jne. mukaan, mutta paranemisprosessin aikana ei ole mahdollista syödä liikaa! Joillekin sopii paremmin henkilökohtainen ateriasuunnitelma, toisille taas vapaampi malli, kuten MinnieMaud. Mitään tarkkaa ja täysin ehdotonta tavoitekalo

Kokemukseni osastohoidosta

Ajattelin tässä postauksessa kertoa vähän omia kokemuksiani ja mielipiteitäni anoreksian osastohoidosta. Ensin vähän taustoja: Jouduin lasten sisätautien osastolle 24.4.2017. Olin siellä kaksi viikkoa ja yhden päivän. Tämän jälkeen olin vielä muutaman päivän nuorten psykiatrisella osastolla ja kotiuduin lopullisesti 12.5.2017. Aloitetaan siitä, että miksi jouduin osastolle. Painoni oli laskenut nopeaa tahtia, ja painokäyrässä se oli lähtenyt pystysuoraan alaspäin. Olin laihtunut kuukauden sisällä noin viisi kiloa. Tämän lisäksi minulla oli rytmihäiriöitä ja huimausta, sekä pulssini ja verenpaineeni olivat aika alhaiset. BMI:ni oli osastolle joutuessani jotain 15.9 ja 16.1 väliltä. Eli kyllä, osastolle voi joutua vaikkei olisi välittömässä hengenvaarassa! Lasten sisätautien osastolla oli säännölliset ruoka-ajat: aamupala kahdeksalta, lounas yhdeltätoista, välipala kahdelta, päivällinen neljän ja viiden välillä sekä iltapala kahdeksalta. Noudatin osastolla ravitsemusterapeutin laatim

Mun pelko- ja turvaruoat

Tänään ajattelin kertoa, että mitkä ovat muodostuneet mun pelko- ja turvaruoiksi anoreksian aikana. TURVARUOAT 1. Puuro on mun turvaruoka varmaan aika monille tutuista syistä. Se on kevyttä ja terveellistä. Syön puuroa joka päivä aamupalaksi ja olen syönyt niin kauan kuin muistan. 2. Kasvisruoka on mulle turvallista syödä, koska se on terveellistä ja eettistä. Olin semivegetaristi ennen, joten kasvisruoka on senkin takia lähellä sydäntäni. Vaikka kasvisruoka onkin minulle turvaruoka, oma kasvissyöntini ei liittynyt millään tapaa syömishäiriööni. Ne olivat kaksi täysin erillistä ominaisuutta minussa, tai paremminkin; kasvissyönti oli ja on edelleen tärkeä osa minua, syömishäiriö toivottavasti ei... kuvan annos oli minulle kuitenkin haastava, koska se oli ravintola-annos (vohveli teriyaki-tofulla, kasviksilla, cashewpähkinöillä, paahdetulla sipulilla ja majoneesilla) 3. Kouluruoka sen takia, että se on usein kevyttä, sillä se kypsennetään yleensä uunissa ilm