Siirry pääsisältöön

Ammattiapu mielenterveysongelmissa + kuulumisia

Tässä postauksessa ajattelin vähän kertoa ammattiavun merkityksestä mielenterveysongelmista parantuessa, vähän omia kokemuksiani aiheesta sekä kuulumisia. Lisäksi vähän kuvia mun syömisistä ja ostoksista täällä Tampereella.

Ensimmäisen kerran mielenterveyteni alkoi horjua syksyllä 2016. Itsetuntoni ja kehonkuvani huononivat. Aloin oireilla niin fyysisesti kuin psyykkisestikin, ja aloin pelkäämään kaikkia mahdollisia vakavia sairauksia: diabetesta, sydän-/verisuonisairauksia, erilaisia syöpiä, jne. Aloin sairastua ortoreksiaan, koska halusin ''terveellisillä'' elämäntavoilla ehkäistä vakavia sairauksia. Kuvittelin itselleni kaikki mahdolliset sairaudet ja olin varma, että kuolisin pian syöpään. Uskon saaneeni panikkikohtauksia noihin aikoihin, enkä pystynyt ahdistukseltani aina olemaan koulussa. Kävin lääkärissä verikokeissa ja muissa testeissä, mutta ihme ja kumma, mitään ei löytynyt... Lääkäri tosin taisi epäillä masennusta ja/tai syömishäiriötä, minkä tietenkin kielsin ja pidin lääkäriä huonona. Lopulta tajusin itsekin, että ongelma onkin psyykkinen ja kävin muutaman kerran koulupsykologilla. Vähitellen ahdistus lähti pois ja elämä alkoi jälleen hymyillä.

Tänään lounas oli Fafa's-ravintolan Vegaani meze -salaatti (falafel, salaattisekoitus, oliiviöljy, pita, tabule, hummus, mathuba, kukkakaali, munakoiso, tahini). Oli kyllä hyvää, mutten jaksanut kaikkea syödä :D


Koska en ollut enää juurikaan luulotautinen, kuvittelin olevani kunnossa. Kuitenkin aika pian minua alkoi jälleen ahdistaa, tällä kertaa oma kehoni ja syöminen. Ajatusmaailmani alkoi muuttua todella syömishäiriöiseen suuntaan, mutta vuoden 2016 puolella ne jäivät nimenomaan ajatuksien tasolle.

Vuoden 2017 puolella pelkät ajatukset muuttuivat teoiksi, ja vähitellen sairastuin anoreksiaan. Maaliskuussa aloin käydä nuorten matalan kynnyksen mielenterveyspalveluiden kautta juttelemassa joillekin ammattilaisille ongelmistani. Se ei kuitenkaan auttanut pätkän vertaa (koska tilanteelle ei oikeastaan vielä tehty mitään), vaan jatkoin laihduttamista kotona. Lopulta huhtikuussa, kun painoni oli laskenut neljässä kuukaudessa vajaat 10 kiloa, ja minulla oli paljon fyysisiä oireita (ei kuukautisia, palelu, kuiva iho, väsymys, huimaus, alhainen verenpaine sekä pulssi, jne...), minun käskettiin mennä päivystykseen seuraavana aamuna.

Tämän päivän välipala oli toscapulla ja chai latte yhdessä kahvilassa. Vähän kyllä ahdisti kun tuntuu, että koko elämä on yhtä herkuttelua :D


Päivystyksestä sain lähetteen osastolle. Olin ensin reilut kaksi viikkoa lasten sisätautien osastolla ja sitten vielä vajaan viikon nuorten psykiatrisella avo-osastolla. Osastolla paranemiseni lähti oikeasti käyntiin yllättävän hyvin, johtuen varmaankin siitä, että pääsin sinne todella nopeasti sairauden puhkeamisen jälkeen. Osastojaksoni aikana näin monia ammattilaisia, kuten ravitsemus-, fysio- sekä toiminaterapeuttia, lääkäriä, psykiatria, sairaanhoitajia, jne. Etenkin ravitsemusterapiasta on ollut minulle todella paljon apua paranemisprosessini aikana. Kun pääsin osastolta kotiin, kävin viikoittain terveydenhoitajalla punnituksissa ja näin osaston henkilökuntaa säännöllisesti.

Kesän jälkeen kävin enää vaan punnituksissa kerran kuussa ja joulukuussa lääkärissä kontrollikäynnillä, koska tilanteeni oli niin hyvä. Loppuvuodesta 2017 pidin itseäni jo lähes täysin parantuneena. Kuitenkin vuoden 2018 puolella tilanne on ollut jälleen huonompi. Monien ikävien sattumusten jälkeen minulle tuli masennusoireita, ja myös syömishäiriö alkoi hitaasti, mutta varmasti nostaa taas päätään. Helmikuussa otin oma-aloitteisesti yhteyttä vanhalle osastolleni, koska tuntui, etten pärjää yksin. Siitä lähtien olen käynyt nuorisopsykiatrian poliklinikalla joka toinen viikko ja punnituksissa kuun tai kahden välein. Olen kokenut käynnit erittäin hyödyllisiksi nyt, kun sairaudentuntoni on paljon parempi kuin vuosi sitten.

Olen valitettavasti tammikuun jälkeen laihtunut kolmisen kiloa. Se ei kuulosta paljolta, mutta on tosi huono juttu historiani huomioonottaen ja siltäkin kantilta, että 300 g kevyempänä olisin jälleen lievästi alipainoinen. Olen syönyt tietoisestikin vähemmän tässä alkuvuodesta, koska anoreksiani on jälleen pahentunut. Senpä vuoksi minulle on (jälleen kerran omasta aloitteestani) varattu aika ravitsemusterapeutille, jotta saisin taas ateriasuunnitelman. Olen siis ollut ilman atsia marraskuusta asti, mikä oli selvästikin liian aikaisin. Tulee olemaan todella helpottavaa, kun ei tarvitse itse niin paljoa miettiä annoskokoja. Koska mä oon tehnyt päätöksen, että noudatan mun ateriasuunnitelmia 99% ajasta täysin, ja niin aion tehdä jatkossakin.

Ostin kaupungilta patukoita, joita ei kauheasti meiltä pohjoisesta löydy :D


Aikamoinen sillisalaatti tästä postauksesta tuli :D Mutta nyt siis tähän loppuun vielä, että suosittelen ehdottomasti hakemaan apua ajoissa. Se on vaikeaa, kauhistuttavaa ja ahdistavaa, mutta todellakin sen arvoista. Itse olen päässyt matalan kynnyksen hoitoon aina näin halutessani, mikä onkin mahdollistanut suhteellisen nopean ja kivuttoman paranemisprosessin, joka on siltikin pirun rankkaa. Ota kaikki mahdollinen apu vastaan! Noudata sitä ateriasuunnitelmaa, ole aktiivinen osapuoli hoidossasi. Vaikuta omiin asioihisi ja etsi ammattihenkilöt, joille pystyt avautumaan. Äläkä pelkää osastohoitoa! Muista, että omalla asenteellasi voit vaikuttaa erittäin paljon siihen, miten koet osastohidon. Mielestäni syömishäiriöistä kärsivät pitäisi ottaa osastolle helpommin, koska ilman ''herättelyä'' avohoito on monesti tehotonta. On myös tärkeää, että avohoitoa jatketaan mieluummin liian pitkään, kuin liian vähän aikaa osastolta pääsemisen jälkeen. Itseni on ainakin tietyllä tapaa helpompi puhua ammattilaisille, kuin läheisilleni, koska en halua huolestuttaa ja kuormittaa heitä. Se ammattiapu voi oikeasti ollakin avuksi, siitä kannattaa ottaa ilo irti! (Toki kuulemani mukaan ammattiavun taso vaihtelee valitettavasti kuntien välillä todella paljon)

Real recovery vaatii uhrautumisia, motivaatiota ja sitä, että ottaa vastuuta omasta terveydestään silloin kun ei enää huvittaisi (=motivaatio loppuu). Itse olen aina pitänyt huolta itsestäni ja hakenut apua, vaikka se olisikin kuinka vaikeata tahansa. Olen sen velkaa itselleni ja tulevaisuudelleni. Ei tarvitse jaksaa ja kärsiä yksin, sillä apua on tarjolla.

Toivottavasti tykkäsitte postauksesta <3 Haluaisitteko ensi viikolla ihan vaan postauksen uudesta ateriasuunnitelmastani ''käytännön toteutusta'' havannoillistavien kuvien kera? Myös muita postausideoita ja -toiveita saa ehdottaa kommenteissa :)

Kommentit

  1. Oletko valmistautunut henkisesti että et välttämättä parane koskaan kokonaan monet sairastuneet kärsivät lievämuotoisesta oireilusta pitkään mutta kestävät sen olet vahva salla ja toivon todella että parannut minä en parantunut itse ikinä se harmittaa mutta päivä kerrallaan mennään eteempäin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi <3
      Tiedostan sen, että varmasti suurimmalla osalla syömishäiriön sairastaneilla ilmenee syömishäiriöajatuksia ja -oireilua joissakin elämänsä vaiheissa. Totta kai tuntuu epäreilulta, että tämä tulee vaikuttamaan koko loppuelämääni, mutta olen hyväksynyt asian. Tsemppiä sulle <3

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruoka ja paranemisprosessi

Tässä postauksessa ajattelin kertoa omia mielipiteitäni ja kokemuksiani  siitä, mitä ja miten ja kuinka paljon kannattaisi syödä paranemisprosessin aikana, ja muitakin ruokailuun liittyviä juttuja. Painotan, että en ole minkään sortin asiantuntija, vaikka toki paljon sattuneesta syystä ravitsemusasioista tiedänkin. Kaikki ihmiset ovat yksilöitä, joten yksi malli ei ruoka-asioissa mitenkään sovi kaikille... Kuinka paljon? Kun puhutaan syömishäiriöstä (lähinnä anoreksia, bulimia, ortoreksia + niiden epätyypilliset muodot) toipumisesta, olennaista on korjata aliravitsemustila syömällä riittävästi. Kannattaa myös muistaa, että aliravitsemukseen ei aina liity alipainoisuutta... Riittävä määrä tietenkin vaihtelee iän, sukupuolen, pituuden, aktiivisuustason, jne. mukaan, mutta paranemisprosessin aikana ei ole mahdollista syödä liikaa! Joillekin sopii paremmin henkilökohtainen ateriasuunnitelma, toisille taas vapaampi malli, kuten MinnieMaud. Mitään tarkkaa ja täysin ehdotonta tavoitekalo

Kokemukseni osastohoidosta

Ajattelin tässä postauksessa kertoa vähän omia kokemuksiani ja mielipiteitäni anoreksian osastohoidosta. Ensin vähän taustoja: Jouduin lasten sisätautien osastolle 24.4.2017. Olin siellä kaksi viikkoa ja yhden päivän. Tämän jälkeen olin vielä muutaman päivän nuorten psykiatrisella osastolla ja kotiuduin lopullisesti 12.5.2017. Aloitetaan siitä, että miksi jouduin osastolle. Painoni oli laskenut nopeaa tahtia, ja painokäyrässä se oli lähtenyt pystysuoraan alaspäin. Olin laihtunut kuukauden sisällä noin viisi kiloa. Tämän lisäksi minulla oli rytmihäiriöitä ja huimausta, sekä pulssini ja verenpaineeni olivat aika alhaiset. BMI:ni oli osastolle joutuessani jotain 15.9 ja 16.1 väliltä. Eli kyllä, osastolle voi joutua vaikkei olisi välittömässä hengenvaarassa! Lasten sisätautien osastolla oli säännölliset ruoka-ajat: aamupala kahdeksalta, lounas yhdeltätoista, välipala kahdelta, päivällinen neljän ja viiden välillä sekä iltapala kahdeksalta. Noudatin osastolla ravitsemusterapeutin laatim

Mun pelko- ja turvaruoat

Tänään ajattelin kertoa, että mitkä ovat muodostuneet mun pelko- ja turvaruoiksi anoreksian aikana. TURVARUOAT 1. Puuro on mun turvaruoka varmaan aika monille tutuista syistä. Se on kevyttä ja terveellistä. Syön puuroa joka päivä aamupalaksi ja olen syönyt niin kauan kuin muistan. 2. Kasvisruoka on mulle turvallista syödä, koska se on terveellistä ja eettistä. Olin semivegetaristi ennen, joten kasvisruoka on senkin takia lähellä sydäntäni. Vaikka kasvisruoka onkin minulle turvaruoka, oma kasvissyöntini ei liittynyt millään tapaa syömishäiriööni. Ne olivat kaksi täysin erillistä ominaisuutta minussa, tai paremminkin; kasvissyönti oli ja on edelleen tärkeä osa minua, syömishäiriö toivottavasti ei... kuvan annos oli minulle kuitenkin haastava, koska se oli ravintola-annos (vohveli teriyaki-tofulla, kasviksilla, cashewpähkinöillä, paahdetulla sipulilla ja majoneesilla) 3. Kouluruoka sen takia, että se on usein kevyttä, sillä se kypsennetään yleensä uunissa ilm