Moi taas pitkästä aikaa!
Kuten näette, Salla's journey on tehnyt paluun kolmen kuukauden tauon jälkeen. Ajattelin tässä postauksessa vähän kertoa blogiin liittyviä asioita ja ihan kuulumisia kuvien kera.
Aloitetaanpa tästä blogista. Jäin siis joulukuussa 2017 tauolle, koska aika ja motivaatio eivät enää riittäneet blogin pitämiseen. Kuitenkin tänä vuonna helmikuussa aloin ikävöimään bloggaamista ja mietinkin, että pitäisikö herättää blogi jälleen eloon. Tänään sitten päätin lopullisesti, että on comebackin aika. Blogin sisältö tulee kuitenkin hieman muuttumaan. Aiheet eivät pyöri enää pelkästään syömishäiriön ympärillä, vaan ajattelin muuttaa blogia hieman lifestylemäisempään (?) suuntaan. Syömishäiriö tulee toki edelleen olemaan todella vahvasti esillä, mutta sen lisäksi aion kirjoittaa muustakin elämästäni (harrastukset, koirani Sulo, opiskelu, jne.), koska en ole vain syömishäiriöni, vaan paljon muutakin. Postauksia tulee tästä lähtien pääsääntöisesti kerran viikossa, jotta blogi ei veisi liikaa aikaani.
Voisin kertoa myös vähän, mitä kaikkea on tapahtunut tauon aikana. Joulu meni oikeasti hyvin ja nautin ruuasta, lomasta sekä hyvästä seurasta täysin rinnoin. 22.1 tapahtui kuitenkin jotakin erittäin ikävää: melkein 18-vuotias kissamme Sara jouduttiin lopettamaan. Siitä onkin sitten lähtenyt jonkinlainen alamäki ja monessakin asiassa olen ottanut askelia taaksepäin. Sh-ajatukset ja pelkoruuat, joista olin jo aikoja sitten päässyt eroon, ovat tulleet takaisin. Olen vähentänyt osin tiedostamattani ruokamääriäni, mistä syystä painokin on vähän laskenut. Minulla on ollut masennuksen oireita ja välillä on ollut todella vaikeaa. Saran kuolema ei suinkaan yksinään ole aiheuttanut tilanteeni huononemista, mutta en muita syitä nyt ryhdy avaamaan.
Käyn nyt säännöllisesti nuorisopsykiatrian poliklinikalla juttelemassa, ja se on oikeasti auttanut tässä vaikeassa elämäntilanteessa. Punnitukset on edelleen kerran kuussa. Nyt minun täytyy pitää huolta, että syön tarpeeksi, jotta saan painoni nostettua takaisin entiselle tasolle. Koska ruokaan liittyvät pakkomielteet ovat osittain tulleet takaisin, täytyy minun jälleen haastaa itseäni ja kohdata pelkoruokiani. Myös kehonkuvani on ollut vähän huonompi viime aikoina, joten senkin kanssa riittää tekemistä.
Tuntuu, että koko alkuvuosi on ollut vain vastoinkäymisiä toistensa perään. En nyt halua kaikkea täällä kertoa, mutta viimeisimpänä koiraltani Sulolta löydettiin kasvain 24.2. Sulolla on leikkaus maaliskuun lopulla ja patti lähetetään sitten patologille, jotta saamme tietää, onko kasvain hyvän- vai pahanlaatuinen. On todella ikävää, että näin pian Saran lopetuksen jälkeen käy näin, mutta sille ei nyt vain voi mitään. On ajateltava positiivisesti ja toivottava parasta.
On sentään jotakin positiivistakin tapahtunut! Varasimme tällä viikolla parhaan kaverini kanssa junaliput Tampereelle, jonne matkustamme pääsiäiseksi. Yövymme siellä sukulaisteni luona ja ohjelmassa on tietenkin käydä shoppailemassa, syömässä ulkona ja käydä seinäkiipeilemässä :D Lisäksi minulla alkoi eilen hiihtoloma. Lähdemme huomenna mummolaan, ja kummitätini hevonen on siellä, eli pääsen ratsastamaan vaikka joka päivä. Aiomme nyt loman aikana varata lentoliput, sillä menemme kesällä interrailaamaan kummitätini kanssa! Sain myös tällä viikolla parin ensi vuoden vanhojentansseihin.
Toivottavasti tykkäsitte postauksesta <3 Muistakaa antaa postausehdotuksia kommenteissa, ja muutenkin kommentit olisivat kivoja :D
Kiva kun oot palannut bloggailun pariin takaisin! =) Ikävä kuulla surullisia uutisia ja täysin ymmärrettävää miten paljon ne voi vaikuttaa mielialaan ja syömishäiriökäyttäytymiseen toki myös.
VastaaPoistaMuutama kysymys nousi tässä mieleen:
oletko tavannut hoidon aikana säännöllisesti ravitsemusterapeuttia ja ootko kokenu sen hyödylliseksi?
Miten koet nykyään julkisilla paikoilla, muiden seurassa syömisen? Esim. koulussa.
Ootko ollut hoidon aikana missään ryhmätoiminnoissa mukana? Esim. toimintaterapiaryhmät, keskusteluryhmät yms.
Koetko että oot saanu tarpeeksi vertaistukea tai mitä ylipäätään ajattelet vertaistuesta ja sen tärkeydestä?
Kiitos kommentistasi <3
PoistaEn ole tavannut ravitsemusterapeuttia säännöllisesti, vaan osastolle tullessani, sieltä lähtiessäni ja viime joulukuussa + hän teki minulle elokuussa uuden ateriasuunnitelman ilman että ollenkaan tapasimme. Olen kyllä kokenut raten käynnit ja ateriasuunnitelmat tosi hyödyllisiksi! Julkisilla paikoilla syöminen on pääasiassa mulle ongelmatonta, toki joskus jos kaikki muut syö paljon vähemmän/terveellisemmin kuin minä, se voi olla vähän ahdistavaa.
Olen ollut kerran toimintaterapiatyhmässä, mutta muuten en.
Mä kyllä koen, että oon saanut tosi paljon vertaistukea mm. Instagramista ja täällä bloginkin puolella. Mun mielestä vertaistuki on tosi hyödyllistä ja tärkeää, mutta pitää olla varma, että tosiaan saa tukea eikä vaan triggeröidy kaikista muista, jolla on samanlaisia ongelmia...