Siirry pääsisältöön

Minä ja eläimet

Kuten varmaan moni teistä tietää, olen todella eläinrakas ihminen ja elämäni pyörii erittäin paljonkin eläinten ympärillä :D Siksipä tänään ajattelin kirjoittaa postauksen otsikon mukaisesta aiheesta. Kerron siis aikajärjestyksessä tärkeimpiä tapahtumia eläinten parissa aina syntymävuodestani tähän päivään saakka. Varoitan: jos eläimet eivät voisi sinua vähempää kiinnostaa, suosittelen skippaamaan tämän postauksen :D


2001

7.9.2001 minä tupsahdin maailmaan. Meillä oli silloin kaksi kissaa. Juuso oli ollut meillä jo muutaman vuoden, Sara reilun vuoden. Ukillani oli jo tuolloin jämtlanninpystykorvia. Sekä kissojen että koirien kanssa tuli siis peuhattua pienestä pitäen ja olinkin jo lapsena erittäin eläinrakas.

Juuso

Sara


2004

Muistelisin, että noin 3-vuotiaana olisin käynyt talutusratsastuksessa ensimmäisen kerran. Tykkäsin tietenkin jo tuolloin hevosista. Vuonna 2004 syntyi myös pikkusiskoni Fanni.


2008

Heppahulluuteni oli ajautunut siihen pisteeseen, että ratsastusta harrastanut kummitätini vei minut kesällä ''äiti-lapsileirille'' eräälle issikkatallille. Leirihevoseni nimi oli Jones ja minulla oli sitä niin ikävä leirin jälkeen, että itkin salaa. Leirillä oli tosi hauskaa ja opin tietysti todella paljon uutta hevosista. Mutta siinähän kävi sitten niin, että samana vuonna 1. luokan syksyllä piti päästä alkeiskurssille eräälle ratsastuskoululle, koska olin saanut leiriltä parantumattoman hevoskärpäsen pureman :D Tänä vuonna syntyi myös toinen pikkusiskoni Ella.

Siellä se pikku-Salla harjaa hevosta :D



2009

Maaliskuussa ukkini koira Aamu sai pentuja. Iskin silmäni yhteen urospennuista, jonka sain nimetä itse ja hänestä tuli Suomuvuoman Sulo. Vaikka olinkin tykännyt koirista aina, minusta tuli koiraihminen henkeen ja vereen Sulon ansiosta. Minulla ei tässä vaiheessa kuitenkaan ollut vielä mitään käsitystä, kuinka paljon yhden koiran syntymä tulee vaikuttamaan elämääni. 

Vauvat <3 Sulo on tuo etummainen, jolla on valkoinen läikkä niskassa.

Minä ja jo vähän vanhempi Sulo

Takana Sulo ja edessä Reko-veli, joka myös jäi lapsuudenkotiinsa.


2010

Kissamme Juuso sairasti munuaisten vajaatoimintaa, mikä on todella tavallinen vanhojen kissojen sairaus. Juuso jouduttiin valitettavasti lopettamaan alkukesästä. Muistan, että olin todella surullinen ja kävin itkemässä huutoitkua Juuson haudalla. Pääsin kuitenkin Sulon avulla vähitellen yli Juuson kuolemasta. Muistaakseni Sulon emo Aamu kuoli myös samana vuonna nisäsyöpään. Saman vuoden marraskuussa otimme uuden kissan löytöeläinkodista. Hän sai nimekseen Valde. Kun toimme Valden ensimmäistä kertaa meille, Sara-mummo luuli sitä kai Juusoksi, sillä juoksi tulokasta vastaan kovasti maukuen, mutta hiljeni nopeasti haisteltuaan Valdea :D

Juuso ja pikkusiskoni vuonna 2009.

Valde, kun hänkin oli vielä nuori ja komea :D

Valde oli meille tullessaan arvioidusti enintään 5-vuotias, eli vielä todella nuori ja leikkisä kaveri.


2011

Ukki hankki Aamun tilalle uuden koiran, jonka nimi oli Jatta. Suloinen pentu valloitti nopeasti ihmisten sekä teini-ikään ehtineiden Sulon ja Rekon sydämet. Kävin edelleenkin ratsastustunneilla ja olin muistaakseni käynyt myös issikkavaelluksella.

Ratsastus maistui edelleen...

Meno ei ollut aina hallittua, kun osapuolina olivat 2-vuotias jämtlanninpystykorva ja 3. luokkalainen tyttö :D


2012

Huono onni jatkui ja taas tuli suru-uutisia: Sulon Reko-veli jouduttiin lopettamaan. En muista tarkalleen, minkä vuoksi, mutta ilmeisesti kyse oli jostakin perinnöllisestä sairaudesta. Voin kyllä sanoa, että tässä kävi todella huonoa tuuria, että sekä Aamu että Reko kuolivat vakaviin sairauksiin, koska heidän sukunsa on jämptien tapaan pääosin erittäin tervettä. Mahtui vuoteen eläinten suhteen iloakin, sillä pääsin lännenratsastusleirille kummitätini kanssa. Leiri oli todella hauska ja muistaakseni ratsunani toimi Rulle-niminen poni.

Tällä kyseisellä tallilla hevoset olit todella isoilla laitumilla laumoissa, joissa oli myös VARSOJA <3



2013

Tämä samainen kummitäti hankki oman hevosen. Uusi tulokas oli eestinhevosruuna Rebell, tutummin Repe. Ukkini hankki Rekon kuoleman jälkeen uuden koiran, tällä kertaa amerikankettukoiran. Pieni nyytti sai nimekseen Mai ja todellakin kietoi kaikki pikkutassunsa ympärille. Etenkin Sulon kanssa Maista tuli sydänystävyksiä.

Olimme todella innoissamme Repestä.

Mai <3


2014

Tänä vuonna pääsin jälleen ratsastusleirille eräälle todella mahtavalle tallille. Vaikka kyseessä oli vain viikonloppuleiri, opin hurjasti uutta ja sain todella hyviä vinkkejä ratsastukseen. Tänä vuonna aloin käydä Sulon ja Main kanssa mätsäreissä ja menestystäkin saavutettiin.


2015

Myös tänä kesänä minä, kummitätini ja Fanni menimme samalle tallille leirille, kuin viime kesänä.


2016

Kävin rippileirin kesällä ja sain rippilahjaksi viikon ratsastusvaelluksen Espanjaan! Ratsunani toimi reipas 7-vuotias risteytysponiruuna Sam. Ratsastimme 4-7 tuntia joka päivä upeissa maisemissa. Reissu on ollut yksi tähänastisen elämäni parhaita kokemuksia. Samana vuonna Repe oli luonani hoidossa kummitätini työreissun ajan ja opin silloinkin hirveästi uutta. Kutsukaamme siis vuotta 2016 hevostelun vuodeksi! Aloimme myös suunnittelemaan Jatan pennutusta.



2017

Maaliskuussa Jatta kävi heilastelemassa Uljas-nimisen uroksen luona ja toukokuussa syntyikin maailmaan 7 pientä pentua; 3 narttua, 4 urosta. Kesä sujui rattoisasti pieniä hoitaessa ja niiden kasvua seuraillessa. Pentujen nimiksi tuli: Soma, Sissi, Saga, Sampo, Sisu, Seikki ja Sälli. Soma ja Sissi jäivät lapsuudenkotiinsa, muille etsittiin uudet ja hyvät kodit. Pennut ovat osoittautuneet todella lupaaviksi, mutta eihän se ihme ole, sillä molemmat vanhemmat ovat käyttövalioita ja isä yhtä sertifikaattia vaille muotovalio. Maille jouduttiin valitettavasti etsimään loppuvuodesta uusi koti.

Pieni pariviikkoinen <3

Noin neljän viikon iässä pennut totuttelivat jo kiinteään ravintoon.


Viittä vaille luovutuiskäiset...


2018

Tammikuun lopulla perhettämme kohtasi suuri suru. Lähes 18-vuotias Sara jouduttiin päästämään ikiuneen. Tiesimme jo vuoden 2017 puolella, että Saran elämä alkaa olla loppusuoralla, mutta tuolloin hänen elämänlaatunsa oli vielä hyvä. Siksi tulikin shokkina, kun Saran kunto romahti yhden viikonlopun aikana täysin ja jouduimme hankkimaan lopetusajan maanantaille. Mukana lopetuksessa olivat minä, isä ja paras kaverini, äiti ja siskoni eivät halunneet tulla. Yhtä itkuahan se koko reissu oli ja pahinta oli, kun eläinlääkäri totesi viimein sydämen pysähtyneen. 
Olo oli todella tyhjä koko elämäni mittaisen suhteen päättymisen jälkeen. Kotona laitoimme Saran ''hauta-arkkuunsa'' (pahvilaatikkoon) ja kirjoitimme siihen jäähyväiset. Kaikkein liikuttavinta oli isäni kirjoittamat Saralle sen villissä nuoruudessa annetut lempinimet, mm. Pomppuihme, Naruhullu ja Vesikissa. Sara haudataan tänä kesänä mahdollisimman pian mummolaamme kauniille metsäaukiolle Juuson, Aamun ja Rekon viereen. Saran kuolema sai psyykkisen tilani menemään todella alaspäin, koin relapsen ja minulla oli myös masennusoireita. Alan jo päästä Saran kuoleman yli, mutta ei ole päivääkään ilman, että se rakas Ninjamummo ei mielessä kävisi.

Noin kuukausi Saran kuoleman jälkeen Sulolta löydettiin kasvain. Se tuntui maailmanlopulta ja menettämisen pelko oli kova. Kasvain oli tulehtunut, joten Sulo sai antibioottikuurin. Tulehduksen hävittyä varasimme ajan leikkaukseen. Poistettu patti lähetettiin patologille, josta tulokset tulivat kolmen viikon kuluessa. Onneksi kyseessä oli vain hyvänlaatuinen karvatupenkasvain, eikä syöpä. Sulo on minun ja ukkini yhteinen koira ja asuu puolet vuodesta meillä. Hänestä oli tarkoitus tulla metsästyskoira, mutta kyseinen homma ei herraa kiinnostanutkaan. Sulo on minulle äärettömän rakas ja tärkeä. Hän auttaa minua pääsemään yli vaikeista asioista ja olemme kokeneet mahtavia asioita yhdessä. Nyt Sulo on jo 9-vuotias. Toivon, että meillä on vielä monta yhteistä vuotta jäljellä.

Sara nuorena <3

Sara pari vuotta sitten.




Elokuussa meille tulee uusi kissanpentu. Meillä on aina tapana pitää kahta kissaa kerrallaan, ja pieni perheenlisäys on tämän vaikean kevään jälkeen ihan paikallaan. Olemme jo mahdollisesti löytäneet sopivan pentueen ja menemmekin tällä tai ensi viikolla katsomaan ja valitsemaan tulevaa pikkuprinsessaamme <3 Eläimet ovat minulle elämän suola. Kiitos kaikkien ihanien eläinten aion kouluttautua myös eläintenkouluttajaksi, mistä voisi tulla minulle sivutoiminen ammatti.

Toivottavasti tykkäsitte (pitkääkin pitemmästä) postauksesta <3
Kuulisin enemmän kuin mielelläni teidän lemmikeistänne, harrastuksistanne ja kesäsuunnitelmistanne!

Kommentit

  1. Vallan ihania kuvia, varsinki tuo hepan harjaus otos, söpö pikku Salla <3

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus!! Varsinkin nää hevoset kun täällä ilmottautuu toinen heppailija :D muidtaisitko vielä että minkä niminen paikka se siellä espanjassa oli? Innostuin itsekin! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3
      Sen vaellusyrityksen nimi oli muistaakseni Panorama Trails :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruoka ja paranemisprosessi

Tässä postauksessa ajattelin kertoa omia mielipiteitäni ja kokemuksiani  siitä, mitä ja miten ja kuinka paljon kannattaisi syödä paranemisprosessin aikana, ja muitakin ruokailuun liittyviä juttuja. Painotan, että en ole minkään sortin asiantuntija, vaikka toki paljon sattuneesta syystä ravitsemusasioista tiedänkin. Kaikki ihmiset ovat yksilöitä, joten yksi malli ei ruoka-asioissa mitenkään sovi kaikille... Kuinka paljon? Kun puhutaan syömishäiriöstä (lähinnä anoreksia, bulimia, ortoreksia + niiden epätyypilliset muodot) toipumisesta, olennaista on korjata aliravitsemustila syömällä riittävästi. Kannattaa myös muistaa, että aliravitsemukseen ei aina liity alipainoisuutta... Riittävä määrä tietenkin vaihtelee iän, sukupuolen, pituuden, aktiivisuustason, jne. mukaan, mutta paranemisprosessin aikana ei ole mahdollista syödä liikaa! Joillekin sopii paremmin henkilökohtainen ateriasuunnitelma, toisille taas vapaampi malli, kuten MinnieMaud. Mitään tarkkaa ja täysin ehdotonta tavoitekalo

Kokemukseni osastohoidosta

Ajattelin tässä postauksessa kertoa vähän omia kokemuksiani ja mielipiteitäni anoreksian osastohoidosta. Ensin vähän taustoja: Jouduin lasten sisätautien osastolle 24.4.2017. Olin siellä kaksi viikkoa ja yhden päivän. Tämän jälkeen olin vielä muutaman päivän nuorten psykiatrisella osastolla ja kotiuduin lopullisesti 12.5.2017. Aloitetaan siitä, että miksi jouduin osastolle. Painoni oli laskenut nopeaa tahtia, ja painokäyrässä se oli lähtenyt pystysuoraan alaspäin. Olin laihtunut kuukauden sisällä noin viisi kiloa. Tämän lisäksi minulla oli rytmihäiriöitä ja huimausta, sekä pulssini ja verenpaineeni olivat aika alhaiset. BMI:ni oli osastolle joutuessani jotain 15.9 ja 16.1 väliltä. Eli kyllä, osastolle voi joutua vaikkei olisi välittömässä hengenvaarassa! Lasten sisätautien osastolla oli säännölliset ruoka-ajat: aamupala kahdeksalta, lounas yhdeltätoista, välipala kahdelta, päivällinen neljän ja viiden välillä sekä iltapala kahdeksalta. Noudatin osastolla ravitsemusterapeutin laatim

Mun pelko- ja turvaruoat

Tänään ajattelin kertoa, että mitkä ovat muodostuneet mun pelko- ja turvaruoiksi anoreksian aikana. TURVARUOAT 1. Puuro on mun turvaruoka varmaan aika monille tutuista syistä. Se on kevyttä ja terveellistä. Syön puuroa joka päivä aamupalaksi ja olen syönyt niin kauan kuin muistan. 2. Kasvisruoka on mulle turvallista syödä, koska se on terveellistä ja eettistä. Olin semivegetaristi ennen, joten kasvisruoka on senkin takia lähellä sydäntäni. Vaikka kasvisruoka onkin minulle turvaruoka, oma kasvissyöntini ei liittynyt millään tapaa syömishäiriööni. Ne olivat kaksi täysin erillistä ominaisuutta minussa, tai paremminkin; kasvissyönti oli ja on edelleen tärkeä osa minua, syömishäiriö toivottavasti ei... kuvan annos oli minulle kuitenkin haastava, koska se oli ravintola-annos (vohveli teriyaki-tofulla, kasviksilla, cashewpähkinöillä, paahdetulla sipulilla ja majoneesilla) 3. Kouluruoka sen takia, että se on usein kevyttä, sillä se kypsennetään yleensä uunissa ilm