Siirry pääsisältöön

Syömishäiriötä sairastava = alipainoinen?

Oli kyse sitten sairastuneesta itsestään, hänen läheisistään, vieraista ihmisistä tai syömishäiriöitä hoitavista ammattilaisista, tuntuu paino aina olevan se kynnyskysymys syömishäiriöistä puhuttaessa. Näin ei kuitenkaan pitäisi olla, joten juuri tästä aiheesta tulen tänään puhumaan.

Todella monet ihmiset olettavat, että syömishäiriötä sairastavat ovat vakavasti alipainoisia. Niin monesti ovatkin anoreksiasta puhuttaessa, mutta eivät kaikki anorektikot ole luurankoja, puhumattakaan muita syömishäiriöitä sairastavista ihmisistä. Jotta voi saada diagnoosin anoreksia nervosasta, täytyy BMI:n olla alle 17,5. Epätyypillisen anoreksian diagnoosin voi saada myös korkeammassa painossa. Suurin osa syömishäiriötä sairastavista on kuitenkin normaali- tai ylipainoisia. Syömishäiriöistä tunnetuimpia ovat anoreksia ja bulimia, mutta tämän käsitteen alle mahtuu niin paljon muitakin sairauksia, esimerkiksi ortoreksia, lihasdysmorfia ja BED näin muutaman mainitakseni. 

Tässä on mun keho just nyt. Nostan edelleen painoa, koska kehoni ei luota muhun relapseni takia ja menkoissa on taas häikkää :/


Syömishäiriö lähtee aina psyykkisestä oireilusta. Laihuus ei ole mikään varma merkki syömishäiriöstä. Senkään takia painon ei tulisi olla se merkittävin asia, kun lähdetään arvioimaan henkilön terveydentilaa. Psyykkiset oireet ovat tavallaan syömishäiriön kivijalka, sillä ilman niitä ei kukaan anorektikkokaan luurangoksi päädy. Nimenomaan tämä psyykkinen paha olo aiheuttaa syömishäiriöiset käyttäytymismallit, jotka etenkin anoreksiassa käynnistävät laihdutuksen ja sitä kautta fyysiset oireet. Syömishäiriötä sairastava näkee kehonsa vääristyneesti ja haluaa usein olla langanlaiha. Siksipä hyväntahtoiset kommentit ''en ois arvannut että sulla on syömishäiriö'' tai vähättely ammattilaisten taholta on hänelle kuin suolaa haavoihin. 

Oletko ikinä miettinyt, että et ansaitse hoitoa tai tulla kutsutuksi ''syömishäiriöiseksi'', koska et ole elävä luuranko, joka makaa sairaalassa nenämahaletkussa? Minä ainakin olen, ja juuri se on ongelma tässä painoa korostavassa lähestymistavassa. Paino ei määritä hoidon tarvetta eikä kenenkään siksi pitäisi jäädä paitsi tarvitsemastaan hoidosta painon vuoksi. Toki hengenvaarallisessa alipainossa on kiire päästä vaikkapa osastolle, mutta se ei tarkoita, etteikö osastohoito saattaisi olla korkeammassakin painossa tarpeellista. Hoidon tarvetta tulisi arvioida henkisen sekä fyysisen tilanteen ja henkilön oman sekä lähipiirin kokemuksen kautta, eikä pelkästään painon perusteella. On hyvä muistaa, että paino ei kerro vaikkapa sitä, kuinka vaaraksi ihminen on itselleen. Oma BMI:ni oli alimmillaan noin 16, ja siinä painossa jouduin myös osastolle. Ja voin kertoa, että tuli tarpeeseen ja olin fyysisestikin jo ihan tarpeeksi huonossa kunnossa, vaikka en ollutkaan (vielä) varsinaisesti kuoleman porteilla. Paranemisprosessi on usein helpompi aloittaa korkeammassa painossa, koska silloin painoa ei tarvitse nostaa niin paljoa, ja tätä kautta myöskään keho ei muutu niin radikaalisti. Painotankin, että hakekaa ajoissa apua, olitte sitten minkä painoinen tahansa! Ihminen voi olla aliravitsemustilassa, vaikka ei olisikaan alipainoinen.

Onko siellä muita Lohiloriippuvuudesta kärsiviä :D


On tärkeä muistaa, että syömishäiriö ei katoa mihinkään painon normalisoituessa. Totta kai sairaat ajatukset vähenevät ja psyykkinenkin paraneminen etenee, mutta itse ainakin sanon edelleen sairastavani syömishäiriötä, vaikka BMI:ni on ylittänyt ''maagisen rajan'' 18,5. Hyvin yleinen kysymys on: Mitä sitten, kun painoni on normalisoitunut? Noudatitpa sitten ateriasuunnitelmaa, minniemaudia tai mitä ikinä, jatka noudattamista ainakin niin kauan, että sinulla ei ole enää nälkiintymisen oireita, olet setpointissasi ja kuukautisesi ovat palanneet. Senkään jälkeen ruokamääriä ei tule radikaalisti vähentää, vaan vähitellen aletaan askel askeleelta harjoittelemaan oman kehon kuuntelemista ja intuitiivista syömistä. On parempi noudattaa ateriasuunnitelmaa liian pitkään, kuin liian vähän aikaa (nimim. kokemusta on). Itse aion pitää atsini takaraivossa niin kauan, että kehoni toimii 100% kunnolla, osaan noudattaa nälkä- ja kylläisyyssignaalejani ja pystyn syömään rennosti. Se voi tuntua välillä ahdistavalta, mutta tiedän, että se on juuri nyt se paras vaihtoehto.

Food is fuel ja kaikilla on lupa herkutella ja nauttia painosta riippumatta!


Summa summarum, paino ei kerro ihmisen terveydentilasta kaikkea, ja syömishäiriöt vaativat aina hoitoa painosta huolimatta. Ansaitset hoitoa, olit sitten minkä painoinen tahansa! Älä mitätöi omia tarpeitasi, äläkä anna myöskään ''ammattilaisten'' mitätöidä niitä, vaan etsi henkilöt, jotka oikeasti osaavat asiansa. Muista, että tarvitset paljon ruokaa ja saat herkutella myös normaalipainossa. Ja kokemuksen syvällä rintaäänellä, älä lopeta hoidossa käymistä ja mekaanista syömistä liian aikaisin, niin relapsi on epätodennäköisempi. Jokaisen kannattaisi myös opetella ajattelemaan, että jokainen ihminen on arvokas ja kaunis, eikä painolla ole asian kanssa mitään tekemistä. Lopetetaan body shaming ja food shaming, niin maailma olisi paljon parempi paikka ja ehkä yhä harvempi sairastuisi syömishäiriöön.

Dippivihanneksia :3


Toivottavasti tykkäsitte postauksesta <3 

Kommentit

  1. Ihana postaus! Ite miellän itteni liian läskiksi sairastamaan anoreksiaa vaikka sairaalassa nyt jo kolmesti ollut ja alin BMI siinä 15 paikkeilla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja kiva, että pidit <3
      Kyllähän se niin on, että sairaalaan ei turhaan jouduta... Muista, että apua ja paranemista ei tarvitse ansaita! Paljon tsemppiä :)

      Poista
  2. Tää on erittäin tärkeä aihe! Ihanaa ja Kiitos, että kirjoitit tästä postauksen! Tuli niin hyvä mieli :) Kirjoitat kauniisti ja selkeästi. Tykkään lukea postauksiasi. Voimia sinulle paljon❤️

    - Kaisla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja ihana kuulla, että tykkäät blogistani <3
      Munkin mielestä tästä aiheesta oli hyvä tehdä postaus, koska niin moni ajattelee, ettei ansaitse parantua painonsa vuoksi...

      Poista
  3. Niin totta kaikki!!!

    VastaaPoista
  4. Mun on pakko tarttua tohon ettei paino muka määritä hoidon tarvetta, koska oon eri mieltä. Suomessa osastopaikat on rajalliset ja muutenkin ammattiavussa on puutteita. Jos on sairaalloisesti alipainoinen, on terveydentila huomattavasti huonompi ja kuolemanriski korkea, joten hoitoon pääseminen on huomattavasti kiireellisempää kuin jonkun joka on hieman tai ei ollenkaan alipainoinen. Kyllä sillä vaan on merkitystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kai hengenvaarallisesti alipainoisten kuuluu olla etusijalla, koska heillä osastohoitoon on kiire, niin kuin postauksessakin totesin. Postauksella hain siis sitä, ettei paino ole ainoa asia, mikä vaikuttaa hoidon tarpeeseen. Esim. itsemurha-alttius syömishäiriöissä ei ole riippuvainen painosta, vaikka tilanne on silloinkin todella vakava. Kuten postauksessakin sanoin, mielestäni hoidon tarve tulisi arvioida tapauskohtaisesti monelta eri kantilta :)

      Poista
  5. Se uusi Strawberry white -Lohilo on ihan älyttömän hyvää! Kannattaa maistaa, jos et oo vielä maistanut:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Aattelinkin käydä ostamassa sitä viimeistään ensi viikolla :D

      Poista
  6. Moikka! Tää oli tosi hyvä postaus. Oot ihan oikeessa siinä, et painon perusteella ei pitäis määrittää hoidon tarvetta. Esimerkiks mun bmi on tällä hetkellä 14.8, joka ilmeisesti on jonkun taulukon mukaan liian alhainen, mut mä en kuitenkaan näytä yhtään laihalta ja lisäks mun fyysinen olo on ihan hyvä. Eli jos nyt hakisin apua ja mut laitettais jonossa jonkun sellaisen edelle, jonka bmi on mua korkeempi, niin suoraan sanottuna naurettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi <3
      Olen kanssasi osittain samaa mieltä, mutta bmi 14,8 on kyllä ihan liian alhainen 99% ihmisistä, joten hoito on todennäköisesti täysin aiheellista :( Postauksellani hain siis lähinnä sitä, että painon lisäksi muutkin asiat määrittelee hoidon tarvetta, en sitä, että painolla ei olisi mitään merkitystä...

      Poista
  7. Ihana ku löysin sun blogin ja tän postauksen! Mul on ihan hirvee olo tällä hetkellä ku bmi on melkee normaali ja vertailen itseäni kaikkiin muihin ja aattelen et en voi sairastaa anoreksiaa ku oon suostunut (muiden avulla) nostamaan painon tähän lukemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi <3
      Vertailu ei kyllä missään nimessä ole kannattavaa... Mietippä mitä kaikkea mahtavaa olet saanut elämääsi nyt kun olet terveempi (uskon, että positiivisia asioita löytyy)! Tsemppiä ja muista, että et ole ajatuksinesi yksin :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruoka ja paranemisprosessi

Tässä postauksessa ajattelin kertoa omia mielipiteitäni ja kokemuksiani  siitä, mitä ja miten ja kuinka paljon kannattaisi syödä paranemisprosessin aikana, ja muitakin ruokailuun liittyviä juttuja. Painotan, että en ole minkään sortin asiantuntija, vaikka toki paljon sattuneesta syystä ravitsemusasioista tiedänkin. Kaikki ihmiset ovat yksilöitä, joten yksi malli ei ruoka-asioissa mitenkään sovi kaikille... Kuinka paljon? Kun puhutaan syömishäiriöstä (lähinnä anoreksia, bulimia, ortoreksia + niiden epätyypilliset muodot) toipumisesta, olennaista on korjata aliravitsemustila syömällä riittävästi. Kannattaa myös muistaa, että aliravitsemukseen ei aina liity alipainoisuutta... Riittävä määrä tietenkin vaihtelee iän, sukupuolen, pituuden, aktiivisuustason, jne. mukaan, mutta paranemisprosessin aikana ei ole mahdollista syödä liikaa! Joillekin sopii paremmin henkilökohtainen ateriasuunnitelma, toisille taas vapaampi malli, kuten MinnieMaud. Mitään tarkkaa ja täysin ehdotonta tavoitekalo

Kokemukseni osastohoidosta

Ajattelin tässä postauksessa kertoa vähän omia kokemuksiani ja mielipiteitäni anoreksian osastohoidosta. Ensin vähän taustoja: Jouduin lasten sisätautien osastolle 24.4.2017. Olin siellä kaksi viikkoa ja yhden päivän. Tämän jälkeen olin vielä muutaman päivän nuorten psykiatrisella osastolla ja kotiuduin lopullisesti 12.5.2017. Aloitetaan siitä, että miksi jouduin osastolle. Painoni oli laskenut nopeaa tahtia, ja painokäyrässä se oli lähtenyt pystysuoraan alaspäin. Olin laihtunut kuukauden sisällä noin viisi kiloa. Tämän lisäksi minulla oli rytmihäiriöitä ja huimausta, sekä pulssini ja verenpaineeni olivat aika alhaiset. BMI:ni oli osastolle joutuessani jotain 15.9 ja 16.1 väliltä. Eli kyllä, osastolle voi joutua vaikkei olisi välittömässä hengenvaarassa! Lasten sisätautien osastolla oli säännölliset ruoka-ajat: aamupala kahdeksalta, lounas yhdeltätoista, välipala kahdelta, päivällinen neljän ja viiden välillä sekä iltapala kahdeksalta. Noudatin osastolla ravitsemusterapeutin laatim

Mun pelko- ja turvaruoat

Tänään ajattelin kertoa, että mitkä ovat muodostuneet mun pelko- ja turvaruoiksi anoreksian aikana. TURVARUOAT 1. Puuro on mun turvaruoka varmaan aika monille tutuista syistä. Se on kevyttä ja terveellistä. Syön puuroa joka päivä aamupalaksi ja olen syönyt niin kauan kuin muistan. 2. Kasvisruoka on mulle turvallista syödä, koska se on terveellistä ja eettistä. Olin semivegetaristi ennen, joten kasvisruoka on senkin takia lähellä sydäntäni. Vaikka kasvisruoka onkin minulle turvaruoka, oma kasvissyöntini ei liittynyt millään tapaa syömishäiriööni. Ne olivat kaksi täysin erillistä ominaisuutta minussa, tai paremminkin; kasvissyönti oli ja on edelleen tärkeä osa minua, syömishäiriö toivottavasti ei... kuvan annos oli minulle kuitenkin haastava, koska se oli ravintola-annos (vohveli teriyaki-tofulla, kasviksilla, cashewpähkinöillä, paahdetulla sipulilla ja majoneesilla) 3. Kouluruoka sen takia, että se on usein kevyttä, sillä se kypsennetään yleensä uunissa ilm