Tässä postauksessa puhun vähän tästä mun kevään relapsesta. Ajattelin myös antaa mun vinkkejä siihen, miten relapseja voi ehkäistä ja miten niistä voi päästä yli. En laita tähän postukseen mitään ruoka-, tai vartalokuvia relapseni ajalta, koska en halua mahdollisesti triggeröidä ketään.
Aloitetaan pikakertauksella mun sairashistoriasta. Aloin oireilemaan 2016 syksyllä, mutta varsinaisesti sairastuin ortoreksian kautta anoreksiaan kevään 2017 aikana. Huhti-toukokuussa 2017 olin sekä lasten sisätautien, että nuorten psykiatrisella osastolla yhteensä noin kolme viikkoa. Osastolta päästyäni vointini koheni tasaisesti muutamia pieniä takapakkeja lukuunottamatta ja paraneminen eteni sinänsä hämmästyttävän hyvin. Syksyllä 2017 olin jo varma, että olen lähes täysin parantunut enkä todellakaan uskonut takapakkeja enää tulevan. Kävin edelleen kerran kuussa punnituksissa ja minulle sovittiin puolen vuoden välein lääkäriajat, mutta muuten en käynyt missään avohoidossa. Pian tuli joulu 2017 ja pystyin oikeasti nauttimaan siitä täysin siemauksin.
Kuitenkin aika pian kevään 2018 aikana asiat alkoivat mennä huonompaan suuntaan. Tähän vaikuttivat monet asiat, suurimpana lähes 18-vuotiaan kissamme kuolema tammikuun lopussa. Koiraltani löydettiin tulehtunut kasvain helmikuussa ja siitä alkoikin parin kuukauden rumba antibioottikuureineen, kaulureineen, liikuntarajoitteineen ja leikkauksineen. Pahinta oli jännittää patologin tuomiota: onko kasvain hyvänlaatuinen vai pahanlaatuinen, eli käytännössä syöpä. Myös kaamos vaikuttaa aina mielialaani ja kaikki tämä yhdistettynä koulustressiin ja myös muihin ongelmiin aiheutti masentuneisuutta ja syömishäiriöoireilun palaamisen.
Pian huomasin itselläni jo selkeitä masennuksen oireita; olin usein uupunut, mikään ei oikein tuntunut miltään, minulla oli univaikeuksia, itkin paljon, jne. Yhtäkkiä huomasin taas jaotelleeni ruuat sallittuihin ja kiellettyihin, syöminen ahdisti jälleen, oli pakko liikkua. Aloin jälleen vaivihkaa pienentää annoskokojani, vähentää herkuttelua ja liikkua enemmän. Vähitellen paino alkoi taas tippua. Huomasin olevani jälleen lievästi alipainoinen. Parit menkat jäivät jälleen välistä. Se tuntui samaan aikaan todella pahalta, pelottavalta ja hyvältä.
Onneksi tämä meno ei jatkunut kovin pitkään, sillä päätin hakea apua toivottomalta tuntuvaan tilanteeseen. Kerroin asiasta äitilleni ja laitoin viestiä myös vanhalle osastolleni. Aloin käymään säännöllisesti nuorisopsykiatrian poliklinikalla ja sain aivan ihanan omahoitajan. Aloin käydä myös joka toinen viikko fysioterapiassa. Sain ajan ravitsemusterapeutille ja sitä kautta uuden ateriasuunnitelman. Pikkuhiljaa kevään edetessä, auringonvalon lisääntyessä ja amattilaisten sekä läheisteni avulla asiat alkoivat näyttää jälleen valoisammilta. Olin koko kevään hokenut itselleni, että kyllä se siitä, kyllä tästäkin selvitään, pitää vain kestää. Huomasin näin myös käyneen.
Nyt olen ikään kuin kesälomalla myös avohoidosta. Minulla oli viimeisin punnitus tämän viikon alussa ja alan olla lähellä hyvinvointipainoani. Seuraava punnitus ja polikäynti ovat elokuussa. Fysioterapian tarvettani arvioidaan uudemman kerran syksyllä. Tällä hetkellä koen voivani hyvin. Toki minulla on edelleen monia haasteita mielenterveyteni kanssa, joihin pitää paneutua. Aion nyt nauttia kesälomasta ja syksyllä ottaa heti kouluvuoden alussa asenteen, että antaa mennä vaan, mutta mielenterveys on aina etusijalla. Siitä on hyvä jatkaa eteenpäin.
5 vinkkiä relapsen välttämiseen
Aloitetaan pikakertauksella mun sairashistoriasta. Aloin oireilemaan 2016 syksyllä, mutta varsinaisesti sairastuin ortoreksian kautta anoreksiaan kevään 2017 aikana. Huhti-toukokuussa 2017 olin sekä lasten sisätautien, että nuorten psykiatrisella osastolla yhteensä noin kolme viikkoa. Osastolta päästyäni vointini koheni tasaisesti muutamia pieniä takapakkeja lukuunottamatta ja paraneminen eteni sinänsä hämmästyttävän hyvin. Syksyllä 2017 olin jo varma, että olen lähes täysin parantunut enkä todellakaan uskonut takapakkeja enää tulevan. Kävin edelleen kerran kuussa punnituksissa ja minulle sovittiin puolen vuoden välein lääkäriajat, mutta muuten en käynyt missään avohoidossa. Pian tuli joulu 2017 ja pystyin oikeasti nauttimaan siitä täysin siemauksin.
Oltiin tässä vikalla kouluviikolla viettämässä mun kaverin 17-vuotissynttäreitä ja katsokaa näitä tarjoiluja!!! :D
Kuitenkin aika pian kevään 2018 aikana asiat alkoivat mennä huonompaan suuntaan. Tähän vaikuttivat monet asiat, suurimpana lähes 18-vuotiaan kissamme kuolema tammikuun lopussa. Koiraltani löydettiin tulehtunut kasvain helmikuussa ja siitä alkoikin parin kuukauden rumba antibioottikuureineen, kaulureineen, liikuntarajoitteineen ja leikkauksineen. Pahinta oli jännittää patologin tuomiota: onko kasvain hyvänlaatuinen vai pahanlaatuinen, eli käytännössä syöpä. Myös kaamos vaikuttaa aina mielialaani ja kaikki tämä yhdistettynä koulustressiin ja myös muihin ongelmiin aiheutti masentuneisuutta ja syömishäiriöoireilun palaamisen.
Pian huomasin itselläni jo selkeitä masennuksen oireita; olin usein uupunut, mikään ei oikein tuntunut miltään, minulla oli univaikeuksia, itkin paljon, jne. Yhtäkkiä huomasin taas jaotelleeni ruuat sallittuihin ja kiellettyihin, syöminen ahdisti jälleen, oli pakko liikkua. Aloin jälleen vaivihkaa pienentää annoskokojani, vähentää herkuttelua ja liikkua enemmän. Vähitellen paino alkoi taas tippua. Huomasin olevani jälleen lievästi alipainoinen. Parit menkat jäivät jälleen välistä. Se tuntui samaan aikaan todella pahalta, pelottavalta ja hyvältä.
Tuo Breyers -jätski oli kyllä vähän pettymys :(
Onneksi tämä meno ei jatkunut kovin pitkään, sillä päätin hakea apua toivottomalta tuntuvaan tilanteeseen. Kerroin asiasta äitilleni ja laitoin viestiä myös vanhalle osastolleni. Aloin käymään säännöllisesti nuorisopsykiatrian poliklinikalla ja sain aivan ihanan omahoitajan. Aloin käydä myös joka toinen viikko fysioterapiassa. Sain ajan ravitsemusterapeutille ja sitä kautta uuden ateriasuunnitelman. Pikkuhiljaa kevään edetessä, auringonvalon lisääntyessä ja amattilaisten sekä läheisteni avulla asiat alkoivat näyttää jälleen valoisammilta. Olin koko kevään hokenut itselleni, että kyllä se siitä, kyllä tästäkin selvitään, pitää vain kestää. Huomasin näin myös käyneen.
Nyt olen ikään kuin kesälomalla myös avohoidosta. Minulla oli viimeisin punnitus tämän viikon alussa ja alan olla lähellä hyvinvointipainoani. Seuraava punnitus ja polikäynti ovat elokuussa. Fysioterapian tarvettani arvioidaan uudemman kerran syksyllä. Tällä hetkellä koen voivani hyvin. Toki minulla on edelleen monia haasteita mielenterveyteni kanssa, joihin pitää paneutua. Aion nyt nauttia kesälomasta ja syksyllä ottaa heti kouluvuoden alussa asenteen, että antaa mennä vaan, mutta mielenterveys on aina etusijalla. Siitä on hyvä jatkaa eteenpäin.
Mulle mummola on ihan super tärkeä paikka ja siellä kyllä sielu lepää <3
5 vinkkiä relapsen välttämiseen
- Kuulostele tuntemuksiasi. Jos tuntuu, että stressi alkaa painaa tai muita ongelmia ilmenee, tartu härkää sarvista ja ratkaise ongelma. Lepääminen on todellakin okei, sillä palautuminen opiskelusta/töistä ja muusta arjen vilskeestä on todella tärkeää. Mielenterveys on aina etusijalla.
- Älä luota arviontikykyysi liian pian. Moni tekee sen virheen, että lopettaa ateriasuunnitelman/minniemaudin/tms noudattamisen liian aikaisin, kun keho ja mieli eivät ole vielä valmiita. Tällöin jää ikävä kyllä tyhjän päälle ja annoskoot pienenevät herkästi --> relapsen riski kasvaa.
- Käy hoidossa tarpeeksi pitkään. Vaikka polikäynnit, punnitukset ja muut tapaamiset kyllästyttäisivät, älä silti lopeta niitä liian aikaisin. Monesti ihmiset arvioivat tilansa paremmaksi kuin se onkaan, tyylillä: ''Pääsin 2 kk sitten osastolta, herkuttelen, olen terve''. Takapakkeja tulee lähes kaikilla ja silloin on tärkeää että joku on tukemassa. Itse aion jatkaa polikäyntejä niin kauan, kuin se yhtään mielekkäältä tuntuu.
- Jatka itsesi haastamista. Ei todellakaan kannata vaivihkaa lopettaa herkuttelua tai lepopäivien pitämistä, koska ''olen jo terve''. Haasteita varmasti löytyy kohdattavaksi moneksi kuukaudeksi ja myös vanhoja pelkoruokia kannattaa syödä edelleen, ettei vahingossakaan ota liikaa takapakkia paranemisessa.
- Tee elämästsi mielekästä, niin et koe tarvitsevasi syömishäiriötä. Kun fyysinen ja psyykkinen tila kohenee, elämään tulee uutta sisältöä. Kannattaa ehdottomasti ottaa elämästä kaikki ilo irti: tapaa kavereita, vietä aikaa perheesi ja lemmikkiesi kanssa, syö hyvää ruokaa, aloita uusi harrastus, matkustele, shoppaile niin paljon että pankkikorttisi tyhjenee maailmanennätysvauhtia, hyppää benjihyppy, tee kaikkea, mikä ei sairaana ehkä ollut mahdollista! Näin teet terveestä elämästä sen houkuttelevamman vaihtoehdon ja hoidat mielenterveyttäsi. Myös arkena saa (ja pitää) pitää hauskaa!
5 askelta relapsesta nousemiseksi
- Myönnä tilanne itsellesi ja läheisillesi.
- Mieti, mikä tähän on johtanut ja lähde ratkomaan perimmäisiä syitä.
- Hanki ammattiapua! On tärkeää noudattaa esim. ateriasuunnitelmaa ja liikuntarajoitteita. Motivaation puutteen iskiessä kannattaa miettiä, haluaako vaikkapa takaisin osastolle.
- Pyri hallitsemaan stressiä (=lepää tarpeeksi) ja purkamaan negatiivisia tunteita esim. kirjoittamalla päiväkirjaa/blogia tai puhumalla läheisillesi/ammattilaisille.
- Yritä etsiä elämästä positiivisia asioita. Yritä edes pitää hauskaa ja nauttia elämästä niin paljon, kuin suinkin pystyt.
Relapsen voittamiseen käyvät myös sen välttämiseen kirjoittamani vinkit hieman soveltaen.
Tää on aika hirveä kuva mun osalta, mutta keskittykää vaikka tuohon söpöläiseen, joka muuttaa meille elokuussa! Sen nimi on nyt ainakin alustavasti Oreo, iskä ja äiti ei oikein (vielä) innostuneet tästä nimestä :D
Toivottavasti tykkäsitte postauksesta!
Todella paljon tsemppiä kaikille relapsen kanssa painiskeleville <3 Suunta on relapsesta vain ylöspäin. Kun sieltä pohjalta jälleen nousee, tulee huomanneeksi terveen elämän ihanuuden ja joskus aivan varmasti myös sen, että relapse ei todellakaan ole kannattava vaihtoehto. Minulle saa aina tulla juttelemaan instagram directissä tilillä @salla_recovery
Kuulisin mielelläni palautetta tästä postauksesta ja teidän kokemuksianne ja vinkkejänne aiheeseen liittyen kommenteissa :)
Tosi hyvä postaus ja ainakin itelle aika osuva! Olet oikeassa, että sitä atsia kannattaa noudattaa pitkään. Tsemppiä:)
VastaaPoistaKiitos kommentistasi <3
PoistaKiva, että tykkäsit :) Ja joo, mieluummin noudattaa atsia ''turhan pitkään'' kuin liian vähän aikaa...
Moi!
VastaaPoistaSulla on aivan ihana blogi! Löysin blogisi vasta vähän aikaa sitten ja ajattelin nyt kommentoida.
Sairastan itse (ehkä?) lievää syömishäiriötä. Minulle on ollut todella vaikeaa myöntää ongelmaa itselleni ja siksi tilanteeni ei ole edistynyt ainakaan parempaan suuntaan. Jotenkin tuntuu vain aina, että "eihän minun tarvitse nostaa painoa kun en ole edes alipainoinen..." jne. :(
Ihanaa että sulla menee nyt jo paremmin!♥ On kiva huomata että toivoa on ja parantuminen on mahdollista.
Kiitos kommentistasi <3
PoistaIhanaa, että pidät blogistani! Se, että itse tiedostat sairastavasi syömishäiriötä, on myös selvä merkki siitä, että sinulla sellainen on. Muista, että ansaitset ja tarvitset apua ongelmiisi! Suosittelen lukemaan toukokuussa kirjoittamani postauksen ''Syömishäiriötä sairastava = alipainoinen?'', jo et ole jo lukenut sitä.