Tänään on taas aika kertoa vähän, mitä minulle kuuluu ja missä ollaan oikein menossa. Mahtunee tähän postaukseen myös vähän pohdintaa tulevaisuuden suhteen. Taas ollaan nimittäin muutosten äärellä.
Mulla on mennyt jo pidemmän aikaa hyvin etenkin syömishäiriön suhteen. Painoni on menossa oikeaan suuntaan, en enää juuri rajoita syömisiäni, uskallan myös herkutella eli syömiseen on tullut joustavuutta, pystyn pitämään lepopäiviä, eikä ruoka muutenkaan pyöri enää ajatuksissani 24/7. Olen siis koko ajan menossa kohti terveempää suhdetta ruokaan, liikuntaan, lepoon ja omaan kehooni. Siksipä minusta nyt on oikea aika ottaa taas yksi askel terveempään elämään. Tällä kertaa se tarkoittaa poistumista instagramin recovery-yhteisöstä, jonka aktiivinen jäsen olen ollut jo puolitoista vuotta. Miten muka voisin kokonaan parantua ja olla ajattelematta ruokaa tai syömishäiriötäni, kun somessa vastassani on päivittäin ruokakuvien, itkuisten vuodatusten ja sairaskertomusten tulva? On aika siirtyä eteenpäin.
Valehtelisin, jos väittäisin, ettei kyseisen yhteisön jättäminen olisi hieman haikeaa. Totta kai se on, olenhan jakanut sinne ajatuksiani, vuodattanut kyyneleitäni ja saanut mahtavaa vertaistukea jo lukuisten kuukausien ajan. En voi kuitenkaan jäädä tuleen makaamaan, jossain vaiheessa on päästettävä irti tästäkin osasta tätä sairautta. Kuten otsikkokin sanoo, elämässä vain muutos on pysyvää ja päästäkseen eteenpäin on usein luovuttava jostakin. Olen ikuisesti kiitollinen ihanille ihmisille, joihin tutustuin näiden vuosien aikana kyseisessä yhteisössä.
Entä tämä blogi? Se jatkaa porskuttamista entiseen malliin! Bloggaaminen on minulle tärkeä harrastus ja haluan edelleen jatkaa muiden tukemista sekä fiiliksistäni kirjoittamista täällä. Elämässäni on kuitenkin tapahtumassa myös sen suhteen iso muutos, että jo 5 vuotta minun ja mummolan välillä vuorotellut koirani Sulo muuttaa lokakuun alussa meille pysyvästi. Tämä tarkoittaa sitä, että etenkin koeviikkojen yhteydessä blogille jää vähemmän aikaa. Myös toinen blogini tulee jatkossa viemään aikaani. Postauksia tulee siis nykyään kumpaankin blogiin vähintään joka toinen viikko, mahdollisesti useamminkin. Ei siis syytä huoleen, jatkan tämän blogin kirjoittamista niin kauan, kuin se mielekkäältä tuntuu.
Laihduin siis kesän aikana vahingossa lievään alipainoon, mutta nyt olen taas lähellä setpointiani ja kuukautisetkin ovat hiljalleen normalisoitumassa. Tällä hetkellä olen tauolla nuorisopsykalta, mutta käyn kerran kuussa punnituksissa, jotka loppuvat kunhan olen jonkin aikaa todistetusti pysytellyt hyvinvointipainossani. Minulla on hoitokokous lääkärin kanssa marraskuun alussa, jolloin päätetään jatkohoidosta. Todennäköisesti, mikäli tilanne säilyy yhtä hyvänä kuin nyt, saamaani apua voidaan alkaa pikkuhiljaa vähentää. Tällä hetkellä voin siis hyvin, vaikka toki alkava kaamos ja koulustressi vaikuttavatkin vireystilaani sekä mielialaani vähän.
Tämä oli nyt tällainen tilannekatsaus tämänhetkiseen elämääni. Jos haluatte seurata elämääni edelleen istagraminkin puolella, ''perus'' ig:ni on @salla.maki
Haluaisitteko seuraavaksi uuden huoneen esittelypostauksen? Sitä on nimittäin toivottu muutosta asti :D
Mulla on mennyt jo pidemmän aikaa hyvin etenkin syömishäiriön suhteen. Painoni on menossa oikeaan suuntaan, en enää juuri rajoita syömisiäni, uskallan myös herkutella eli syömiseen on tullut joustavuutta, pystyn pitämään lepopäiviä, eikä ruoka muutenkaan pyöri enää ajatuksissani 24/7. Olen siis koko ajan menossa kohti terveempää suhdetta ruokaan, liikuntaan, lepoon ja omaan kehooni. Siksipä minusta nyt on oikea aika ottaa taas yksi askel terveempään elämään. Tällä kertaa se tarkoittaa poistumista instagramin recovery-yhteisöstä, jonka aktiivinen jäsen olen ollut jo puolitoista vuotta. Miten muka voisin kokonaan parantua ja olla ajattelematta ruokaa tai syömishäiriötäni, kun somessa vastassani on päivittäin ruokakuvien, itkuisten vuodatusten ja sairaskertomusten tulva? On aika siirtyä eteenpäin.
Photo by Ankush Minda on Unsplash
Valehtelisin, jos väittäisin, ettei kyseisen yhteisön jättäminen olisi hieman haikeaa. Totta kai se on, olenhan jakanut sinne ajatuksiani, vuodattanut kyyneleitäni ja saanut mahtavaa vertaistukea jo lukuisten kuukausien ajan. En voi kuitenkaan jäädä tuleen makaamaan, jossain vaiheessa on päästettävä irti tästäkin osasta tätä sairautta. Kuten otsikkokin sanoo, elämässä vain muutos on pysyvää ja päästäkseen eteenpäin on usein luovuttava jostakin. Olen ikuisesti kiitollinen ihanille ihmisille, joihin tutustuin näiden vuosien aikana kyseisessä yhteisössä.
Ruotsin tuliainen <3
Entä tämä blogi? Se jatkaa porskuttamista entiseen malliin! Bloggaaminen on minulle tärkeä harrastus ja haluan edelleen jatkaa muiden tukemista sekä fiiliksistäni kirjoittamista täällä. Elämässäni on kuitenkin tapahtumassa myös sen suhteen iso muutos, että jo 5 vuotta minun ja mummolan välillä vuorotellut koirani Sulo muuttaa lokakuun alussa meille pysyvästi. Tämä tarkoittaa sitä, että etenkin koeviikkojen yhteydessä blogille jää vähemmän aikaa. Myös toinen blogini tulee jatkossa viemään aikaani. Postauksia tulee siis nykyään kumpaankin blogiin vähintään joka toinen viikko, mahdollisesti useamminkin. Ei siis syytä huoleen, jatkan tämän blogin kirjoittamista niin kauan, kuin se mielekkäältä tuntuu.
Haluaisitteko seuraavaksi uuden huoneen esittelypostauksen? Sitä on nimittäin toivottu muutosta asti :D
En voi muuta kuin rohkaista. Muutos pelottaa, luopuminen pelottaa, kun ei tiedä, mitä saa tilalle vai saako mitään. Kerää niitä omia juttuja ja uusia kiinnostuksenkohteita ja yhteisöjä myös tietoisesti. Helppoa se ei ole, mutta helpottaa kyllä. Ja varmasti sen arvoista. Sen tiedän. Kun elämä vie mennessään, sairauden merkitys alkaa pienentyä ja unohtua.
VastaaPoistaVoimia!!<3
http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa
Kiitos ihanasta kommentistasi <3
PoistaUskon kyllä vahvasti, että elämääni tulee osumaan niitä asioita ja ihmisiä, joiden on tarkoituskin osua. Toiset vain pysyvät mukanani loppuun asti, toisten aika on joskus ohitse. Joka tapauksessa meidän kaikkien elämät varmasti menevät omalla painollaan oikeaan suuntaan, kunhan vain kuuntelemme sydäntämme. Blogisi vaikuttaa mielenkiintoiselta!