Siirry pääsisältöön

Suosikit #2 - Välipalat

Pitkästä aikaa taas uutta postausta! Kuten sanoin, postaustahti tulee jatkossa olemaan hieman harvempi, mutta tämä postaus kyllä viivästyi enemmän kuin oli tarkoitus. Olen pahoillani siitä. Rehellisesti sanottuna koin henkisen romahduksen vähän aikaa sitten, mutta suunta on taas parempi. Kaikki on siis jälleen ihan hyvin eli ei hätää! Ehkä avaan tätä asiaa jossakin toisessa postauksessa sitten enemmän. Nyt ajattelin esitellä omia lemppari väli- ja iltapalojani kuvien kera.


1. Granola + jogurtti
Syön välipalaksi ylivoimaisesti useimmiten granolaa maustamattoman jogurtin kera. Kylkeen teen usein voileivän ja välipalla syön tietty aina myös hedelmää! Lempparigranolat Suomesta on ehdottomasti Paulunsin kaneli-manteli-omena sekä Risentan ananas-chia-manteli.


2. Banaanilätyt
Kun on aikaa ja jaksan, teen usein välipalaksi banaanilättyjä. Yhden annoksen ainekset: yksi banaani, 1 dl kaurahiutaleita, kaksi kananmunaa ja esim. kanelia ja/tai kardemummaa oman maun mukaan. Ainekset voi surauttaa sekaisin vaikkapa sauvasekoittimella tai blenderissä. Sitten vain paistan pari isoa lättyä pannulla ja syön ne hillon ja/tai maapähkinävoin kera. Todella herkullista!


4. Lohilo
Syön yleensä yhden Lohilon viikossa, koska ne on vain niin hyviä ja mukavaa vaihtelua granolalle :D Kylkeen otan banaanin ja treenipäivänä myös voileivän. Tykkään kaikista Lohiloista, mutta tämänhetkinen lemppari on varmaankin kuvan Banana split.


5. Puuro + marjat
Silloin tällöin tulee etenkin iltapalalla syötyä puuroa joko perinteisenä tai ''tuoreversiona''. Itse tykkään syödä puuron kuin puuron kanssa aina marjoja, en esim. kanelia tai sokeria. Kaurapuuron päälle tulee joskus laitettua banaania ja maapähkinävoita. Puuro on niin hyvää <3


6. Herkut
Etenkin viikonloppuisin saatan syödä välipalaksi tai sen osana herkkuja. Harvoin syön pelkkää karkkia välipalan tilalla, mutta esim. vohvelit voivat siinä tilalla silloin tällöin mennäkin. Yleensä kyllä pyrin syömään herkut normaalin välipalan lisäksi ilman kompensointia :)

Toivottavasti tykkäsitte postauksesta <3
Koulupäivinä syön yleensä välipalaksi banaanin ja välipala-/proteiinipatukan, mutta se ei ole kuvaamisen arvoinen välipala :D Mitä te tykkäätte syödä välipalaksi? Haluaisitteko seuraavaksi vihdoin esittelypostauksen uudesta huoneestani? Hyvää syksyn jatkoa kaikille!


Kommentit

  1. Mä rakastan lohiloja!!:) <3 Uusi laku-vadelma on myös ihana maku <3 Murot ja jogurtti/rahka ovat perusvälipalojani ja puuro on ehdoton osa aamupalaani :) Paljon yhteisiä suosikkeja siis!:)

    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi <3
      Joo se laku-vadelma oli kyllä tosi hyvä! Itsekin syön joka päivä aamupalaksi puuroa :D

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruoka ja paranemisprosessi

Tässä postauksessa ajattelin kertoa omia mielipiteitäni ja kokemuksiani  siitä, mitä ja miten ja kuinka paljon kannattaisi syödä paranemisprosessin aikana, ja muitakin ruokailuun liittyviä juttuja. Painotan, että en ole minkään sortin asiantuntija, vaikka toki paljon sattuneesta syystä ravitsemusasioista tiedänkin. Kaikki ihmiset ovat yksilöitä, joten yksi malli ei ruoka-asioissa mitenkään sovi kaikille... Kuinka paljon? Kun puhutaan syömishäiriöstä (lähinnä anoreksia, bulimia, ortoreksia + niiden epätyypilliset muodot) toipumisesta, olennaista on korjata aliravitsemustila syömällä riittävästi. Kannattaa myös muistaa, että aliravitsemukseen ei aina liity alipainoisuutta... Riittävä määrä tietenkin vaihtelee iän, sukupuolen, pituuden, aktiivisuustason, jne. mukaan, mutta paranemisprosessin aikana ei ole mahdollista syödä liikaa! Joillekin sopii paremmin henkilökohtainen ateriasuunnitelma, toisille taas vapaampi malli, kuten MinnieMaud. Mitään tarkkaa ja täysin ehdotonta tavoitekalo

Kokemukseni osastohoidosta

Ajattelin tässä postauksessa kertoa vähän omia kokemuksiani ja mielipiteitäni anoreksian osastohoidosta. Ensin vähän taustoja: Jouduin lasten sisätautien osastolle 24.4.2017. Olin siellä kaksi viikkoa ja yhden päivän. Tämän jälkeen olin vielä muutaman päivän nuorten psykiatrisella osastolla ja kotiuduin lopullisesti 12.5.2017. Aloitetaan siitä, että miksi jouduin osastolle. Painoni oli laskenut nopeaa tahtia, ja painokäyrässä se oli lähtenyt pystysuoraan alaspäin. Olin laihtunut kuukauden sisällä noin viisi kiloa. Tämän lisäksi minulla oli rytmihäiriöitä ja huimausta, sekä pulssini ja verenpaineeni olivat aika alhaiset. BMI:ni oli osastolle joutuessani jotain 15.9 ja 16.1 väliltä. Eli kyllä, osastolle voi joutua vaikkei olisi välittömässä hengenvaarassa! Lasten sisätautien osastolla oli säännölliset ruoka-ajat: aamupala kahdeksalta, lounas yhdeltätoista, välipala kahdelta, päivällinen neljän ja viiden välillä sekä iltapala kahdeksalta. Noudatin osastolla ravitsemusterapeutin laatim

Mun pelko- ja turvaruoat

Tänään ajattelin kertoa, että mitkä ovat muodostuneet mun pelko- ja turvaruoiksi anoreksian aikana. TURVARUOAT 1. Puuro on mun turvaruoka varmaan aika monille tutuista syistä. Se on kevyttä ja terveellistä. Syön puuroa joka päivä aamupalaksi ja olen syönyt niin kauan kuin muistan. 2. Kasvisruoka on mulle turvallista syödä, koska se on terveellistä ja eettistä. Olin semivegetaristi ennen, joten kasvisruoka on senkin takia lähellä sydäntäni. Vaikka kasvisruoka onkin minulle turvaruoka, oma kasvissyöntini ei liittynyt millään tapaa syömishäiriööni. Ne olivat kaksi täysin erillistä ominaisuutta minussa, tai paremminkin; kasvissyönti oli ja on edelleen tärkeä osa minua, syömishäiriö toivottavasti ei... kuvan annos oli minulle kuitenkin haastava, koska se oli ravintola-annos (vohveli teriyaki-tofulla, kasviksilla, cashewpähkinöillä, paahdetulla sipulilla ja majoneesilla) 3. Kouluruoka sen takia, että se on usein kevyttä, sillä se kypsennetään yleensä uunissa ilm