Siirry pääsisältöön

Pitääkö läheisille kertoa syömishäiriöstä?

Tällä kertaa on taas luvassa lukijan esittämä toivepostaus liittyen ihmissuhteisiin syömishäiriön aikana. Miten ja miksi kertoa läheisille syömishäiriöstä? Miten minun läheiseni suhtautuivat syömishäiriööni ja muuttuivatko ihmissuhteeni kertomisen myötä? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin tulen tässä postauksessa vastaamaan omien kokemuksieni pohjalta! Tsekkaathan vanhat aiheeseen liittyvät postaukseni: Anoreksia ja kaverisuhteet sekä mun syömishäiriöstä äitini ja kaverini näkökulmista :) Postaus on höystetty aiheeseen liittymättömillä kuvilla viime aikojen aterioistani :D


Itse olen valinnut melko avoimen linjan mielenterveysongelmieni suhteen, koska mielestäni tästä ei pitäisi kokea häpeää ja haluan vähentää ennakkoluuloja sekä levittää tietoisuutta aiheeseen liittyen. Pidänhän tätä julkista blogia ja myöskin (kylläkin yksityistä) instagramia aiheesta. Olen saanut valtavasti voimaa paranemiseen siitä ajatuksesta, että tämän kaiken myötä voin kääntää kokemukseni eduksi ja auttaa muita samojen ongelmien kanssa painivia.

Minun tapauksessani kävi niin, että äitini huomasi syömishäiriöni ennen minua varmaankin oman taustansa vuoksi ja kyselikin useaan otteeseen, että onko kaikki kunnossa. En kuitenkaan itse tajunnut olevani sairas, joten en tietenkään myöntänyt asiaa. Sen jälkeen kun sairaudentuntoni heräsi, olen ollut melko avoin syömishäiriöni suhteen, sillä pääsin hoitoonkin siten, että otin itse yhteyttä kouluterveydenhoitajaan. Pian sen jälkeen kerroinkin parhaille kavereilleni rehellisesti tilanteestani ja keskustelin myös äitini kanssa aiheesta. Myöskin hoidossa olen aina melko rehellisesti pystynyt kertomaan ajatuksistani ja voinnistani.


Mistä sitten sain rohkeutta puhua aiheesta kavereilleni? Ajattelin osittain niin, että olen kavereilleni ''selityksen velkaa'' kuluneista kuukausista, olinhan sairauteni vuoksi melko ikävää seuraa; masentunut, huumorintajuton, tyly, eristäytynyt ja itsekeskeinen, oikea unelmien ystävä siis :D Halusin heidän ymmärtävän, että ''persoonallisuusmuutokseni'' johtui vain pahasta olosta, eikä mistään pysyvästä ilmiöstä. Olin myöskin kyllästynyt olemaan huolineni yksin ja patoamaan kaiken sisälleni psyykkistä pahoivointia aiheuttavaksi möykyksi. Etenkin parhaalle kaverilleni olenkin kertonut jonkin verran syömishäiriöstäni ja sen aiheuttamista tunteista sekä ajatuksista. En kuitenkaan olisi uskaltanut silloin vielä täräyttää uutista kasvotusten, joten tein sen WhatsAppissa, mikä on ihan okei - pääasia että asian saa jotenkin ilmaistua.


Miksi kenekään pitäisi edes tietää syömishäiriöstäni? Tämä ajatus on hyvin yleinen ja normaali, onhan aiheesta puhuminen pelottavaa. Elämäsi kuitenkin helpottuu huomattavasti, jos läheisilläsi on edes jotakin hajua elämäntilanteestasi. Todennäköisesti sinua triggeröivät laihdutus- ja ruokapuheet saattavat vähentyä. Sinun ei tarvitse selitellä ruokailuun liittyviä vaikeuksiasi. Voit olla jälleen paremmin oma itsesi. Kavereilta ja perheenjäseniltä voi myös saada korvaamatonta tukea, esim. itse olen hyvin kiitollinen kaikesta tuesta ja kannustuksesta, mitä olen etenkin äidiltäni saanut. Koen, että olen nykyään läheisempi vanhempieni ja monien kavereideni kanssa ja pystyn ylipäätään puhumaan paremmin vaikeistakin asioista. Olen huomannut, että minulla on todella hyvä ja välittävä tukiverkosto ja olenkin ikuisesti kiitollinen kavereilleni, jotka koristelivat mm. sairaalahuoneeni vapun kunniaksi serpentiinillä ja ylipäätään kävivät moikkaamassa minua <3


Kertomisesta on myös muuta hyötyä paranemisprosessille. Äitini otti osastojaksoni jälkeen yhteyttä ystäviini ja pyysi heitä ''vahtimaan'', että syön koulussa ateriasuunnitelmani mukaan. Se oli huomattavasti mukavampaa kuin toinen vaihtoehto, eli terveydenhoitajan tai opettajan vahtimat ruokailut... Luokkaretkellä kaverini tsemppasivat minua hakemaan aamupalalla extrana myös rahkapiirakkaa, mihin en ikinä olisi pystynyt yksin! Minun on mahdotonta luistaa syömisistä kovin pahasti, koska siitä huomautetaan välittömästi :D Toki joskus on ollut ärsyttävää, kun etenkin paranemisprosessini alkuaikoina ihmiset kyselivät koko ajan vointiani ja kyttäsivät syömisiäni, mutta pääasiassa minua on kohdeltu ihan kuten ennenkin. Parina vaikeampana ajanjaksona olen saanut koulussa lisäaikaa sanakokeisiin lukemiseen ja palautettaviin töihin, kun olen vain avannut suuni ja kertonut ongelmistani.

Suosittelen ehdottomasti kertomaan läheisille syömishäiriöstä. Heistä voi olla korvaamatonta apua matkallasi ja on helpompaa, kun ei tarvitse pärjätä kokonaan yksin. Ymmärrän hyvin, että kavereiden reaktio voi pelottaa, etenkin jos syömishäiriösi ei välttämättä näy päällepäin. Myös asiattomia kommentteja voi tulla, mutta ne johtuvat tietämättömyydestä. Kannattaa siis lisätä kavereidesi tietoisuutta aiheesta ja kertoa, millaista tukea/kohtelua kaipaat ja millaisista asioista et halua lähelläsi keskusteltavan. Näin sekä sinun että läheistesi elämä helpottuu. ''Jaettu ilo on kaksinkertainen, jaettu suru puolittuu!''



Toivottavasti tykkäsitte postauksesta <3
Ensi viikolla on luvassa ruokapäiväkirja pienellä twistillä. Syön nimittäin kyseisen päivän ajan yhden instagram-seuraajani tekemän ruokasuunnitelman mukaan... Luvassa on siis todennäköisesti haastavia tilanteita, kun minulla ei ole mitään valtaa aterioideni koostamiseen! Ehdotathan haluamaasi postausta tai anna palautetta kommenteissa :)

Kommentit

  1. Ihana uusi ulkoasu blogillasi! Kuulostaa kivalta idealta tuo "ruokasuunnitelmahaaste". Tsemppiä siihen, se menee varmasti hyvin.

    Sellainen lisäkysymys postauksen aiheesta, että oletko joskus kertonut jollekin kaverillesi syömishäiriöstäsi kasvokkain? Kaipailisin vinkkejä siihen millaisessa tilanteessa/miten olisi helpointa kertoa ystäville kun haluaisin kuitenkin sanoa asian ihan face to face.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi <3
      Olen tainnut yhdelle kaverilleni ihan kasvokkain mainita, että sairastan syömishäiriötä. Tässä tilanteessa asiasta oli luontevaa kertoa, koska olimme aika vasta tutustuneet ja kyseinen kaveri silti luotti minuun niin paljon, että kertoi itse ensin minulle vakavasta sairaudestaan. Luonnollisesti minun oli helppo tämän jälkeen uskoutua myös oman syömishäiriöni osalta...

      Harvoin kuitenkaan tulee ihan noin ''helppoa'' tilannetta mainita/keskustella asiasta, joten ehkä sanoisin kaverilleni, että haluan keskustella yhdestä asiasta, joka on tärkeää ja sitten kertoisin, että sairastan syömishäiriötä. Kannattaa varmaan valita sellainen tilanne, että kummallakaan ei ole kiire, jolloin kaverillasi on oikeasti aikaa kuunnella sinua. Ainakin minulle vaikeista asioista on helpompaa keskustella, kun ollaan samalla tekemässä jotain, esim. kävelyllä, laittamassa ruokaa, kuntosalilla, tms. Semmoiset ''istutaanpas nyt toisiamme vastapäätä pöydän ääreen ja keskustellaan'' ei välttämättä ole luontevimpia mahdollisia :D

      Toivottavasti saat rohkeutta kertoa kaverillesi, tsemppiä kovasti :)

      Poista
  2. Siis tää sun blogi on tosi kivaa luettevaa ja oon seuraillu tätä jo pidemmän aikaa! :)
    Tuli mieleen ehdotus postaukselle/päivän toteutukselle. Mua itseäni syömishäiröstä toipuvaa on kiinnostanut ja houkuttanut tehdä jonkunlainen "kalorihaaste" (esim. 10 000kcal päivän aikana). Se olisi todellinen recoverywin ja saisin haastetta todenteolla. Olisi kiinnostava nähdä, jos toteuttaisit samantyyppisen, ja tekisit siitä päivästä postauksen, vaikkapa 5000kcal päivän aikana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, ihana kuulla <3
      Tuo olisi kyllä todella iso recovery win! Voisin kyllä tuon 5000 kcal päivän toteuttaa, jos on extreme hunger päivä, muuten voisi olla turhan haastavaa kun välillä ei meinaa edes 3000 kcal mennä alas... Lisäksi en jaksa laskea kaloreita tarkkaan, mutta voisihan sitä vaikka syödä valmisruokia tai käydä ravintolassa, että saa varmasti sen 5000 kcal syötyä. Pistän ehdottomasti ideasi ylös, kyseinen postaus olisi varmasti inspiroivaa luettavaa monille :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruoka ja paranemisprosessi

Tässä postauksessa ajattelin kertoa omia mielipiteitäni ja kokemuksiani  siitä, mitä ja miten ja kuinka paljon kannattaisi syödä paranemisprosessin aikana, ja muitakin ruokailuun liittyviä juttuja. Painotan, että en ole minkään sortin asiantuntija, vaikka toki paljon sattuneesta syystä ravitsemusasioista tiedänkin. Kaikki ihmiset ovat yksilöitä, joten yksi malli ei ruoka-asioissa mitenkään sovi kaikille... Kuinka paljon? Kun puhutaan syömishäiriöstä (lähinnä anoreksia, bulimia, ortoreksia + niiden epätyypilliset muodot) toipumisesta, olennaista on korjata aliravitsemustila syömällä riittävästi. Kannattaa myös muistaa, että aliravitsemukseen ei aina liity alipainoisuutta... Riittävä määrä tietenkin vaihtelee iän, sukupuolen, pituuden, aktiivisuustason, jne. mukaan, mutta paranemisprosessin aikana ei ole mahdollista syödä liikaa! Joillekin sopii paremmin henkilökohtainen ateriasuunnitelma, toisille taas vapaampi malli, kuten MinnieMaud. Mitään tarkkaa ja täysin ehdotonta tavoitekalo

Kokemukseni osastohoidosta

Ajattelin tässä postauksessa kertoa vähän omia kokemuksiani ja mielipiteitäni anoreksian osastohoidosta. Ensin vähän taustoja: Jouduin lasten sisätautien osastolle 24.4.2017. Olin siellä kaksi viikkoa ja yhden päivän. Tämän jälkeen olin vielä muutaman päivän nuorten psykiatrisella osastolla ja kotiuduin lopullisesti 12.5.2017. Aloitetaan siitä, että miksi jouduin osastolle. Painoni oli laskenut nopeaa tahtia, ja painokäyrässä se oli lähtenyt pystysuoraan alaspäin. Olin laihtunut kuukauden sisällä noin viisi kiloa. Tämän lisäksi minulla oli rytmihäiriöitä ja huimausta, sekä pulssini ja verenpaineeni olivat aika alhaiset. BMI:ni oli osastolle joutuessani jotain 15.9 ja 16.1 väliltä. Eli kyllä, osastolle voi joutua vaikkei olisi välittömässä hengenvaarassa! Lasten sisätautien osastolla oli säännölliset ruoka-ajat: aamupala kahdeksalta, lounas yhdeltätoista, välipala kahdelta, päivällinen neljän ja viiden välillä sekä iltapala kahdeksalta. Noudatin osastolla ravitsemusterapeutin laatim

Mun pelko- ja turvaruoat

Tänään ajattelin kertoa, että mitkä ovat muodostuneet mun pelko- ja turvaruoiksi anoreksian aikana. TURVARUOAT 1. Puuro on mun turvaruoka varmaan aika monille tutuista syistä. Se on kevyttä ja terveellistä. Syön puuroa joka päivä aamupalaksi ja olen syönyt niin kauan kuin muistan. 2. Kasvisruoka on mulle turvallista syödä, koska se on terveellistä ja eettistä. Olin semivegetaristi ennen, joten kasvisruoka on senkin takia lähellä sydäntäni. Vaikka kasvisruoka onkin minulle turvaruoka, oma kasvissyöntini ei liittynyt millään tapaa syömishäiriööni. Ne olivat kaksi täysin erillistä ominaisuutta minussa, tai paremminkin; kasvissyönti oli ja on edelleen tärkeä osa minua, syömishäiriö toivottavasti ei... kuvan annos oli minulle kuitenkin haastava, koska se oli ravintola-annos (vohveli teriyaki-tofulla, kasviksilla, cashewpähkinöillä, paahdetulla sipulilla ja majoneesilla) 3. Kouluruoka sen takia, että se on usein kevyttä, sillä se kypsennetään yleensä uunissa ilm