Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2019.

Liikunta ja aktiivinen elämäntapa = aina parempi?

Olen saanut teiltä erilaisia postaustoiveita liittyen liikuntaan ja ajattelinkin tässä postauksessa ottaa inspiraatiota ja yhdistää toiveenne yhdeksi postaukseksi :D Olen kirjoittanut liikunnasta jo blogin alkuaikoina postauksen, johon pääset halutessasi tästä . Kyseisessä postauksessa kerron vähän omista taustoistani liikunnan/urheilun suhteen sekä kerron kokemuksiani ja vinkkejä liittyen pakkoliikuntaan. Tässä postauksessa keskityn enemmänkin siihen, milloin liikuntaa ei pidä harrastaa, milloin ja miten voi saavuttaa uudestaan terveen suhtautumisen liikuntaan sekä kerron vähän omista näkemyksistäni valloilla olevaan terveysbuumiin, johon myös liikunta liittyy olennaisesti. Muistathan, että en ole lääkäri ja postaus pohjautuu myös omiin kokemuksiini. Noudata aina sinulle annettuja ohjeita ja esim. liikuntakieltoa, sanoin minä tässä postauksessa mitä tahansa!  Terveelliset elämäntavat ovat olleet aika iso trendi jo monen vuoden ajan. Koko ajan esitellään uusia ruokavalioita ja treen

Ruokapäiväkirja #13 (reissu-edition)

Lähdimme perheeni kanssa viettämään pääsiäistä Tampereelle ja ajattelin sitten tehdä yhdeltä päivältä ruokapäiväkirjan, kun täällä tulee syötyä ulkona ja muutenkin vähän eri lailla kuin kotona. Lauantai 20.4.2019 Aamupala klo 9:00 kaurapuuroa + marjoja eiliseltä jäänyt eväsleipä lasillinen kevytmaitoa kupillinen kahvia maidolla ''Välipala'' klo 12:00 puolikas nakd-raakapatukka valkosuklaakonvehti Lounas klo 13:00 pasta-annos (jossa herkkusieniä, pinaattia ja muuta vihreää, parmesania) italialaisessa ravintolassa lasillinen vettä Ei ehkä näytä kovin hyvältä, mutta oli valehtelematta yksi parhaista ravintola-annoksista, mitä olen ikinä syönyt :D Välipala klo 16:00 ''käpyleivos'' chai latte Päivällinen klo 19:00 lohikeittoa omena lasillinen vettä   Iltapala choklad ball -Lohilo viipale ruisleipää + margariini lasillinen vettä Liikunta muutama tunti shoppailua, yms. kuljeskelua ka

Quasi-recovery - miten ja miksi päästä eteenpäin?

Tämän viikon toisessa postauksessa kerron teille ilmiöstä nimeltä quasi-recovery. Mitä se on ja mistä se johtuu? Miten tunnistaa sen, että on quasi-recoveryssä? Miksi quasi-recoveryyn ei kannata jäädä? Mitä sen sijaan on real recovery ja miten sen voi saavuttaa? Muun muassa näihin kysymyksiin pyrin vastaamaan tässä postauksessa. Muistathan, että en ole lääkäri tai muu ammattilainen ja puhun pääasiassa omien kokemuksieni pohjalta! Quasi-recoveryllä tarkoitetaan ikään kuin välivaihetta aktiivisen sairastamisen ja real recoveryn välillä. Et enää noudata kaikkia syömishäiriön sääntöjä ja olet päässyt joistakin pelkoruuista eroon. Olet lisännyt energiamääriä ja aliravitsemustilasi on lieventynyt. Saatat olla jo normaalipainossakin. Syömishäiriön ääni vaikuttaa kuitenkin edelleen tekemisiisi. Kehosi ei ole täysin toipunut mahdollisesta painon korjaantumisesta huolimatta; et edelleenkään syö riittävästi, jolloin sinulla ei välttämättä ole kuukautisia ja myös muita nälkiintymisen oireita voi

Totuus mun voinnista + uusi ''ateriasuunnitelma''

Tällä viikolla tulee poikkeuksellisesti kaksi postausta. Tänään kerron mun kuulumisista täysin rehellisesti.. Kävin tänään myös pitkästä aikaa ravitsemusterapeutilla ja kerron, mistä juttelimme siellä. Julkaisen viikonloppuna hieman tämän postauksen puheenaiheisiin liittyvän quasi-recovery -aiheisen postauksen :) Saan usein ihanaa palautetta teiltä lukijoilta ja myöskin instagram-seuraajiltani siitä, kuinka motivoin ja tsemppaan teitä ja toimin eräänlaisena ''esikuvana''. Totuus on kuitenkin se, että mun paranemisprosessi ei ole ollut mitenkään erityisen menestyksekäs tai esimerkillinen. Aloitin mun paranemisprosessin aika lailla tasan kaksi vuotta sitten, kun jouduin osastolle. Tokikaan en ole enää se sama masentunut ja ahdistunut ihmisraunio, mutta monissa asioissa olen edelleen siinä samassa lähtöruudussa, enkä ole juurikaan edistynyt. Minulla on edelleen samoja pelkoruokia, kehoahdistusta ja ortorektisia ajatuksia. Olen käynyt setpointissani vain tilapäisesti, ole

Seuraaja päättää päivän ateriat #1

Tällä viikolla halusin julkaista jälleen ruokapäiväkirjan, mutta tällä kertaa pienellä twistillä. Sain Rebecca Leungin videosta idean, että joku instagram-seuraajistani voisi tehdä minulle ''ateriasuunnitelman'' yhdeksi päiväksi. Tällöin minulla ei itselläni ole mitään valtaa päivän aterioiden koostamiseen tai suunnitteluun, eli en pysty esim. kompensoimaan tai rajoittamaan mitenkään jos vaikka haluaisinkin! Ideana on, että päivässä olisi pari haastavempaa ateriaa ja ateriasuunnitelma on vain minimi päivän syömisistä (mainitsen mahdolliset extrat erikseen). Aion tehdä näitä silloin tällöin jatkossakin, joten jos juuri Sinä haluaisit laatia minulle ateriasuunnitelman yhdeksi päiväksi, tsekkaa tämä sivu <3 Keskiviikko 3.4.2019 Aamupala klo 7:00 yksi kokonainen sämpylä + margariini + juusto + maustekurkkuviipaleet purkillinen Luonto+ -mustikkajogurttia (175 g) 2 dl omenapillimehu Lounas klo 11:00 tomaattista uunikalaa ja perunaa + ketsuppia tomaatti