Siirry pääsisältöön

Totuus mun voinnista + uusi ''ateriasuunnitelma''

Tällä viikolla tulee poikkeuksellisesti kaksi postausta. Tänään kerron mun kuulumisista täysin rehellisesti.. Kävin tänään myös pitkästä aikaa ravitsemusterapeutilla ja kerron, mistä juttelimme siellä. Julkaisen viikonloppuna hieman tämän postauksen puheenaiheisiin liittyvän quasi-recovery -aiheisen postauksen :)

Saan usein ihanaa palautetta teiltä lukijoilta ja myöskin instagram-seuraajiltani siitä, kuinka motivoin ja tsemppaan teitä ja toimin eräänlaisena ''esikuvana''. Totuus on kuitenkin se, että mun paranemisprosessi ei ole ollut mitenkään erityisen menestyksekäs tai esimerkillinen. Aloitin mun paranemisprosessin aika lailla tasan kaksi vuotta sitten, kun jouduin osastolle. Tokikaan en ole enää se sama masentunut ja ahdistunut ihmisraunio, mutta monissa asioissa olen edelleen siinä samassa lähtöruudussa, enkä ole juurikaan edistynyt. Minulla on edelleen samoja pelkoruokia, kehoahdistusta ja ortorektisia ajatuksia. Olen käynyt setpointissani vain tilapäisesti, olen relapsannut useasti, eikä minulla ole nytkään kuukautisia. Syömishäiriöstä parantuminen on pitkä prosessi ja vie yleensä vuosia, joten tilanteeni ei ole mitenkään poikkeuksellinen. Joskus on todella turhauttavaa tajuta painivansa kuukaudesta toiseen edelleen samojen ongelmien kanssa. Koen, että syy hitaaseen edistymiseeni on se, että olen ollut ns. ''quasi-recoveryssä'', enkä ''real recoveryssä''. Tästä aiheesta kuitenkin lisää sitten viikonlopun postauksessa :D


Eli miten mulla siis on oikeasti mennyt viime aikoina? Pääasiassa loppusyksyn jälkeen oikein hyvin. Loka-marraskuussa koin nimittäin todella pahan hermoromahduksen, josta oikeastaan vain vanhempani ovat tienneet tähän mennessä. Lyhyesti sanottuna kärsin todella vahvoista syyllisyydentunteista, joiden takia masennus kiristi otettaan hetkellisesti enemmän kuin ikinä aiemmin. Olin todella ahdistunut ja oloni oli täysin toivoton. Koin, etten ansaitse elää ja harkitsin itsemurhaa. En pystynyt opiskelemaan ja koulun jälkeen vain hautauduin peiton alle itkemään synkkine ajatuksineni. Se oli ihan kamalaa ja todella pelottavaa! Jopa hoitoa psykiatrisella osastolla harkittiin, mutta onneksi pelkkä tilapäisesti tehostettu avohoito auttoi kääntämään kelkan. Tämä romahdus pelästytti minut ja sen jälkeen olen allkanut pitää psyykkisesä hyvinvoinnistani parempaa huolta.

Kuten varmaan tiedätte, laihduin kesän Interrailini aikana vahingossa lievään alipainoon ja käytännössä suunta on ollut yhtä huono melkeinpä tähän päivään asti. Olen siis keikkunut normaalipainon ja alipainon rajamailla, koska olen syönyt osin tietoisesti, osin tiedostamattomasti liian vähän kulutukseeni nähden. Oikeastaan vasta menkkojen poisjäänti ja muiden nälkiintymisoireiden palaaminen pistivät minut ajattelemaan tilannettani. Olin tehnyt uudenvuodenlupauksen, että vuonna 2019 pistän oikeasti kampoihin syömishäiriötäni vastaan ja edistän paranemistani niin paljon kuin ikinä pystyn. Vasta maaliskuun alussa päätin oikeasti myös alkaa toteuttamaan tätä lupausta. Pyrin kasvattamaan päivittäisen energiansaantini 3000 kaloriin ja vähensin liikuntaa. Aloin katsomaan mahtavien recovery-vaikuttajien videoita, lukemaan blogeja ja etsimään tietoa aiheesta. Aloin tietoisesti muuttaa ajattelumallejani syömiseen, liikuntaan ja omaan kehooni liittyen.

Söin yksi päivä välipalalla ihania itsetehtyjä raakasuklaa-kardemummakeksejä <3

Ahdistus oli alussa valtavaa, samoin turvotus. Mietin koko ajan, teenkö oikein vai pilaanko kaiken päästämällä irti kontrollista. Välillä ruokahaluni oli todella huono, koska oloni oli lähes koko ajan täysi. Aika nopeasti olin kuitenkin varma siitä, että tein oikean ratkaisun. Olen nykyään lähes koko ajan todella energinen, eloisa, iloinen ja onnellinen. Olen tehnyt paljon töitä kehonkuvani eteen, joka on nykyään pääasiassa jopa todella hyvä! Minulla on muutakin elämää kuin syömishäiriö ja osaan nykyään oikeasti taistella syömishäiriötä vastaan. Kun mieleeni tupsahtaa inhottava sh-ajatus, kuuntelen sitä ja toimin tietoisesti päinvastoin. Esimerkiksi viime viikonloppuna söin aika paljon herkkuja, ja kun mummo ehdotti että syötäisiin päivällisen jälkkäriksii jäätelöä (jota olimme syöneet myös edellisenä iltana), ensimmäinen ajatukseni oli, että ''ei todellakaan, johan tässä on mässäilty ihan tarpeeksi''. Aloin jo keksimään sopivia tekoyitä olla syömättä jäätelöä, mutta sitten mietin, että miksi hitossa en voisi syödä jäätelöä? Miksi mun pitäisi kieltäytyä mukavasta hetkestä yhdessä mun isovanhempien ja pikkusiskon kanssa? Menin ja söin jäätelöä.



Tänään minulla oli punnitus sairaalalla ja vihdoin mun paino on noussut! Vielä on todennäköisesti pari 2-3 kiloa matkaa setpointiin, eikä ajatus siitä edes ahdista yhtään. Tärkeintä on, että olen terve ja voin hyvin ja näytän jo nyt paljon paremmalta kuin osastolla 10 kg laihempana :) Menin punnituksesta suoraan ravitsemusterapeutille ja vitsit se oli hyvä käynti! Näytin ratelle mun itsetekemääni ateriasuunnitelmaa, jonka mukaan oon syönyt viime viikot ja sen mielestä se näytti tosi hyvältä, mutta rasvan määrää voisi kuulemma lisätä. Hän myös sanoi, että mun kannattaa haastaa itseäni syömällä vähän herkkuja vaikka joka päivä ja että kyllä ne nälkäsignaalit normalisoituu sitten ajan kanssa. Pitää vain mekaanisesti syödä säännöllisesti ja riittävästi, niin sitten omassa setpointissa voi pikkuhiljaa alkaa syömään intuitiivisesti. Kerroin myös mun ''ongelmasta'' rajoittaa syömisiä ennen synttärijuhlia, ravintolakäyntejä, yms. tapahtumia ja hän haastoi minut syömään normaalisti ''atsin'' mukaan ennen ja jälkeen tällaisia tapahtumia. Koska mitä pahaa siitä muka seuraa? No ei yhtään mitään! Jos sua kiinnostaa, millainen mun itsetekemäni atsi on ja mitä lisäyksiä rate siihen suositteli, niin tsekkaa tämä sivu :)



Nyt aion vain jatkaa samaan malliin, kunnes saavutan mun setpointin ja sitten opetella syömään intuitiivisestti. Nyt en siis saisi oikeastaan harrastaa mitään raskaampaa liikuntaa, kuten salitreeniä, joten koiranulkoilutuksella ja venyttelyllä mennään. Mun mieliala on tällä hetkellä tosi hyvä, kun on kevät ja aurinko paistaa - sain omahoitajaltakin kehuja, että oikein hehkun :D Se oli ihana kuulla, ja mulla onkin nyt jotenkin tosi inspiroitunut ja energinen olo pitkästä aikaa!

Toivottavasti tykkäsitte postauksesta <3
Tästä tuli nyt vähän sekava, enkä tiiä että kiinnostaako mun kuulumiset edes ketään, mutta koin että halusin nyt tehdä vähän perusteellisemman updaten mun kuulumisista. Anna palautetta ja/tai ehdota haluamaasi postausta kommenteissa :)

Kommentit

  1. Tsemppiä <3 Älä anna syömishäiriön pilata elämääsi enää yhtään pidempään! Nimimerkillä "reilu kymmenen vuotta elämästä "hukkaan" syömishäiriön/kroppa-ahdistuksen/masennuksen takia".

    Pidän blogistasi ja vaikutat fiksulta nuorelta naiselta. Sellainen ajatus on kuitenkin käynyt mielessä, että eihän tämän blogin kirjoittaminen vain vaikuta negatiivisella tavalla paranemiseesi? Tätä kautta saat varmasti purettua tuntojasi ja varmasti myös vertaistukea, mutta eihän tämä sisällön tuottaminen blogiin vain pidä sinua kiinni syömishäiriössäsi (esim. siihen tyyliin että mistäs sitten kirjoittaisit kun paranet)? Toivottavasti en loukkaa sinua tällä kommentillani, sillä en todellakaan tarkoita mitään pahaa ja itsehän toki tiedät tilanteesi ja ajatuksesi parhaiten :) Ihanaa kevättä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi <3
      Tuo on itse asiassa todella hyvä kysymys! Totta kai olen tietyllä tapaa kiintynyt tämän blogin kirjoittamiseen, mutta en niinkään tästä aiheesta kirjoittamiseen. Tykkään kyllä jäsentää ajatuksiani sekä auttaa muita blogini kautta ja se on tietyllä tapaa kutsumukseni. Kuitenkin n. 1,5 vuotta sitten, kun olin terveimmilläni anoreksiaan sairastumisen jälkeen, lopetinkin blogini kirjoittamisen joksikin aikaa, koska ei inspannut kun olin silloin jo melko irti syömishäiriöstäni. Uskon siis, että näin saattaa käydä myös sitten kun tervehdyn toivottavasti loppullisesti. Sitten varmaankin lopetan bloggaamisen kokonaan tai muutan blogini enemmänkin lifestyle-tyyliseksi :) Ja et todellakaan loukannut, on ihanaa kun aina jaksatte huolehtia mun hyvinvonnista, arvostan :D

      Poista
  2. Ihanaa että sulle kuuluu tällä hetkellä jo vähän parempaa. On tosi rohkeaa kertoa avoimesti takapakeista, joita sulla on syömishäiriön kanssa ollut ja arvostan sitä paljon. Rehellisyys on aina tosi samaistuttavaa, koska kaikilla menee joskus huonommin ja joskus paremmin. Aina ei voi mennä ihan täydellisesti ja se on täysin okei. Kiitos että tuot sitäkin puolta esiin täällä blogissa.

    Olen itse pohtinut paljon noita ihan samoja juttuja kuten "pilaankohan kaiken jos luovun kontrollista" jne. En ole uskaltanut alkaa oikeasti parantua enkä meinaa millään itse uskoa, että voisin paremmin jos hellittäisin kontrollia. Siksi ihailen todella paljon sun rohkeutta ja päättäväisyyttä.

    Paljon tsemppiä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Minun mielestäni on tärkeää, että jakaa kokemuksia myös niistä huonommista vaiheista, niin kenellekään ei tulisi sellaista oloa, että tekee jotain väärin tai ei pystyisi parantumaan, kun menee niin huonosti. Itse yritän ajatella niin, että kun koen saavani kontrollin sh:n ajatuksia noudattamalla, en oikeasti kontrolloi elämääni. Silloin oikeasti sh on kontrollissa, ja minä taas voin ottaa kontrollin takaisin itselleni vain toimimalla päinvastoin, kuin sh käskee. Vähän monimutkaisesti selitetty, mutta toivottavasti ymmärsit :D Tsemppiä ja ihanaa kevättä myös sinulle <3

      Poista
  3. Rehellisyytesi on ihailtavaa! Liian moni bloggaaja maalailee "täydellistä" ja umpisuoraa paranemisprosessia, vaikka tosiasiassa menisi päin honkia. Ja nyt olet varmasti huomannut, että, kun rehellisesti kertoo hoitotiimilleenkin ne hankalat paikat, niin saat tukea ja keinoja niiden ylittämiseen. Ja painonkin noustessa ne ajatukstkin selkiävät. Luota kehoosi ja anna sen hakeutua setpointiin. Varma merkki siitä, että kehon on hyvä olla on se, että sinulla ei ole enää mitään kiinnostusta painoasi tai kaloreita ym. sairaita kontrollitouhuja kohtaan. Menkat palaa vasta viiveellä. Kropan on kuitenkin ensiksi päästävä balanssiin ja sitten vasta hormonitoimintakin asettuu uomiinsa. Tsemppiä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Olen aina halunnut tarjota vertaistukea muille sh:stä kärsiville ja siksi on mielestäni tärkeää puhua myös niistä huonoista hetkistä. Ja totta, olen huomannut että kannattaa oikeasti ottaa kaikki hyöty irti ammattiavusta, kun sitä kerran tarjotaan :D Kropan toipumiseen menee oma aikansa, pitää vain olla kärsivällinen... Ihanaa kevättä ja tsemppiä myös sinulle <3

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruoka ja paranemisprosessi

Tässä postauksessa ajattelin kertoa omia mielipiteitäni ja kokemuksiani  siitä, mitä ja miten ja kuinka paljon kannattaisi syödä paranemisprosessin aikana, ja muitakin ruokailuun liittyviä juttuja. Painotan, että en ole minkään sortin asiantuntija, vaikka toki paljon sattuneesta syystä ravitsemusasioista tiedänkin. Kaikki ihmiset ovat yksilöitä, joten yksi malli ei ruoka-asioissa mitenkään sovi kaikille... Kuinka paljon? Kun puhutaan syömishäiriöstä (lähinnä anoreksia, bulimia, ortoreksia + niiden epätyypilliset muodot) toipumisesta, olennaista on korjata aliravitsemustila syömällä riittävästi. Kannattaa myös muistaa, että aliravitsemukseen ei aina liity alipainoisuutta... Riittävä määrä tietenkin vaihtelee iän, sukupuolen, pituuden, aktiivisuustason, jne. mukaan, mutta paranemisprosessin aikana ei ole mahdollista syödä liikaa! Joillekin sopii paremmin henkilökohtainen ateriasuunnitelma, toisille taas vapaampi malli, kuten MinnieMaud. Mitään tarkkaa ja täysin ehdotonta tavoitekalo

Kokemukseni osastohoidosta

Ajattelin tässä postauksessa kertoa vähän omia kokemuksiani ja mielipiteitäni anoreksian osastohoidosta. Ensin vähän taustoja: Jouduin lasten sisätautien osastolle 24.4.2017. Olin siellä kaksi viikkoa ja yhden päivän. Tämän jälkeen olin vielä muutaman päivän nuorten psykiatrisella osastolla ja kotiuduin lopullisesti 12.5.2017. Aloitetaan siitä, että miksi jouduin osastolle. Painoni oli laskenut nopeaa tahtia, ja painokäyrässä se oli lähtenyt pystysuoraan alaspäin. Olin laihtunut kuukauden sisällä noin viisi kiloa. Tämän lisäksi minulla oli rytmihäiriöitä ja huimausta, sekä pulssini ja verenpaineeni olivat aika alhaiset. BMI:ni oli osastolle joutuessani jotain 15.9 ja 16.1 väliltä. Eli kyllä, osastolle voi joutua vaikkei olisi välittömässä hengenvaarassa! Lasten sisätautien osastolla oli säännölliset ruoka-ajat: aamupala kahdeksalta, lounas yhdeltätoista, välipala kahdelta, päivällinen neljän ja viiden välillä sekä iltapala kahdeksalta. Noudatin osastolla ravitsemusterapeutin laatim

Mun pelko- ja turvaruoat

Tänään ajattelin kertoa, että mitkä ovat muodostuneet mun pelko- ja turvaruoiksi anoreksian aikana. TURVARUOAT 1. Puuro on mun turvaruoka varmaan aika monille tutuista syistä. Se on kevyttä ja terveellistä. Syön puuroa joka päivä aamupalaksi ja olen syönyt niin kauan kuin muistan. 2. Kasvisruoka on mulle turvallista syödä, koska se on terveellistä ja eettistä. Olin semivegetaristi ennen, joten kasvisruoka on senkin takia lähellä sydäntäni. Vaikka kasvisruoka onkin minulle turvaruoka, oma kasvissyöntini ei liittynyt millään tapaa syömishäiriööni. Ne olivat kaksi täysin erillistä ominaisuutta minussa, tai paremminkin; kasvissyönti oli ja on edelleen tärkeä osa minua, syömishäiriö toivottavasti ei... kuvan annos oli minulle kuitenkin haastava, koska se oli ravintola-annos (vohveli teriyaki-tofulla, kasviksilla, cashewpähkinöillä, paahdetulla sipulilla ja majoneesilla) 3. Kouluruoka sen takia, että se on usein kevyttä, sillä se kypsennetään yleensä uunissa ilm