Siirry pääsisältöön

Minä ja masennus

Minun on jo pitkään pitänyt tehdä tästä aiheesta postaus, mutta jostain syystä olen aina siirtänyt sitä pidemmälle tulevaisuuteen. Ehkä olen pelännyt leimaantumista tai ihmisten reaktioita, koska ainakin minusta tuntuu siltä, että syömishäiriöt ovat monien silmissä ''hyväksyttävämpiä'' mielenterveysongelmia kuin esimerkiksi masennus, persoonallisuushäiriöt tai vaikkapa skitsofrenia. Tällä postauksella haluan osaltani lievittää ennakkoluuloja mielenterveysongelmia kohtaan ja siksi aionkin nyt kertoa omista kokemuksistani masennuksen kanssa.

Minun on vaikea sanoa, kumpi tuli ensin; syömishäiriö vai masennus. Mielenterveyteni alkoi horjua ensimmäisen kerran 9. luokan syksyllä, eli vuonna 2016. Syys-lokakuussa selittämättömän synkkä mieliala, ahdistus ja vääristynyt kehonkuva hyökkäsivät aika lailla yhtä aikaa ylleni. Kyseinen syksy oli yksi elämäni vaikeimmista ajanjaksoista, koska en vielä silloin tajunnut, mistä oli kyse enkä todellakaan osannut käsitellä vaikeita tunteita. Masentuneisuuteni vain syveni, kun sairastuin alkuvuodesta 2017 kunnolla anoreksiaan. Vastaavasti mielialanikin parani, kun aloin toipumaan anoreksiasta, mutta valitettavasti vain tilapäisesti.


Itselläni masennus, ahdistus ja syömishäiriöoireilu ovat yleensä kulkeneet käsi kädessä ja olleet vahvasti kausittaisia. Voisi siis sanoa, että erilaiset mielenterveyden häiriöt ja oireet ruokkivat toinen toisiaan. Minulla on tullut jo kolmena vuonna peräkkäin masennuskausi loppusyksystä, joka on pahimmillaan loka-marraskuussa. Minulla on siis taipumusta kaamosmasennukseen, joten oletettavasti jonkinasteinen ''lamaannus'' on odotettavissa myös tänä syksynä. Yritän kuitenkin lieventää kaamosväsymystä sillä, että pidän mahdollisimman hyvin huolta jaksamisestani ja aion myös kokeilla päivittäistä kirkasvalohoitoa aamuisin syyskuusta lähtien.

Masennuksen puhkeamiseen vaikuttaa minulla myös stressaavat tai muuten vaikeat elämäntilanteet. Koulustressi yhdistettynä kaamokseen on todella paha yhdistelmä. Usein taustalla on ollut myös ihmissuhdeongelmia ja lemmikkeihin liittyviä huolia. Yleensä kaamosmasennukseni helpottaa joulukuussa, mutta vuonna 2018 minulla tuli paha masennuskausi keskellä kevättalvea. Tällöin 17-vuotias kissamme oli taannoin lopetettu, koiraltakin löytyi kasvain, ihmissuhteissa oli ongelmia ja koulujutut kasaantuivat niskaan. Tästäkin onneksi selvittiin pikkuhiljaa, kun aloin käydä juttelemassa ihanan omahoitajani kanssa nuorisopsykiatrian poliklinikalla. Tällöin sain myös diagnoosin keskivaikeasta masennustilasta ja jopa mielialalääkitystä harkittiin. Tätä yhtä masennuskautta lukuunottamatta olen kuitenkin voinut keväällä ja kesällä aina parhaiten.


Miltä masennus sitten tuntuu? Itselläni vallitseva tunne on oikeastaan pohjaton harmaus ja tyhjyys. Se on jopa pahempaa kuin äärimmäisen negatiiviset tunteet, jolloin itkee huutoitkua muutaman päivän ja sitten tuntuu jo edes vähän paremmalta. Se on kuin ei tuntisi mitään, ei iloa, ei surua, ei vihaa tai mitään muutakaan moneen viikkoon tai kuukauteen. Ei jaksa tehdä mitään, mikään ei kiinnosta, ei halua syödä, ja väsyttää ihan koko ajan, mutta yöllä ei siltikään saa nukuttua. Silloin haluaisi vain maata sängyssä omien synkkien ajatustensa vakina ja tuntee, ettei omalla olemassaololla ole mitään merkitystä eikä tulevaisuudessa mitään toivoa tai odotettavaa. Ehkä pahin masennuskauteni oli viime syksynä, jälleen loka-marraskuussa. Syitä en sen tarkemmin lähde avaamaan, ja vain vanhempani ja hoitotahoni tietävät sen. Silloin kuitenkin koin niin suurta itseinhoa ja koin mokanneeni niin pahasti, että en voi mitenkään päästä asiasta yli enkä edes ansaitse elää. Ajattelin itsemurhaa päivittäin ja hallisemattomat itkukohtaukset sekä pohjaton harmaus vuorottelivat. Ihmettelen miten jaksoin silti käydä koulussa, vaikka en kyllä juuri pystynyt opiskelemaan. Oli todella hilkulla, etten joutunut psykiatriselle osastolle, mutta onneksi sain kelkan käännettyä tiiviimmän avohoidon avulla.

Masentunutta ei voi käskeä piristymään, aivan kuten syömishäiriötä sairastavaakaan ei voi käskeä rakastamaan itseään ja suhtautumaan normaalisti ruokaan ja liikuntaan. On silti olemassa keinoja edesauttaa omaa toipumistaan. Samat asiat voivat auttaa myös ennaltaehkäisemään masennusta. On todella tärkeää pitää huolta fyysisestä terveydestään: syödä säännöllisesti, riittävästi ja monipuolisesti, harrastaa liikuntaa ja nukkua tarpeeksi. Vaikka olisi kuinka huono vaihe, ei kannata jäädä liian pitkäksi aikaa kotiin makaamaan, vaan pitää kiinni arkirytmistä. Voin vannoa, että vaikeudestaan huolimatta on parempi vaihtoehto pakottaa itsensä kouluun, näkemään läheisiä, harrastuksiin ja suihkuun päivän päätteeksi kuin maata omassa sängyssä murehtimassa päivästä toiseen. Kannattaa myös hakea apua viimeistään, jos olo ei muutamassa viikossa kohene, ei pysty elämään normaalia arkea tai nukkumaan tai tulee itsetuhoisia ajatuksia. Apua on aina saatavilla, muista se <3 Myös omilla ajatuksilla on iso merkitys. Vaikka sairastaisi masennusta eikä näkisi omassa elämässään mitään positiivista, voi aina miettiä syitä olla kiitollinen ja että kaikki kyllä järjestyy ja selviät mistä tahansa. Kukaan ei ole masentunut 24/7 koko elämänsä ajan.

Itsestään ja fyysisestä terveydestään huolehtiminen kannattaa myös masentuneena.

On tärkeää muistaa, että masennus ei määrittele ketään ihmisenä. Usein masentunutkin ihminen vaikuttaa päällepäin ''normaalilta'' ja hänelläkin on hyviä hetkiä. Masennusta sairastavakaan ei yleensä ole koko ajan masentunut. Hän on edelleen se sama ihminen, jolla on sama elämä, persoonallisuus ja mielenkiinnonkohteet, vaikka hän saattaakin vaikuttaa ajoittain välinpitämättömältä kaikkea ja kaikkia kohtaan. Masennus on monilla kausittaista ja aina välillä se ei oireile lainkaan. Jotkut paranevat jopa kokonaan. Masennuksella on kuitenkin melko suuri taipumus uusiutua tietyissä tilanteissa. Minunkin on täytynyt vain hyväksyä, että minulla tulee todennäköisesti olemaan jonkinasteisia masennuskausia koko loppuelämäni ajan. Nykyään osaan käsitellä ja selviytyä niistä paremmin ja luotan, että pärjään. Elämä ei ole ohi, vaikka masentuisikin. Ja aina kannattaa muistaa, että et ole yksin - noin joka viides suomalainen sairastuu masennukseen elämänsä aikana ja yli puolella heistä se uusii.

Toivottavasti tykkäsitte postauksesta <3
Oli kiva kirjoittaa hieman erilaisesta aiheesta tällä kertaa ja paljastaa vähän uusia puolia itsestäni. Kuulisin mielelläni myös teidän kokemuksianne aiheesta. Annathan palautetta tai ehdotathan haluamaasi postausta kommenteissa!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruoka ja paranemisprosessi

Tässä postauksessa ajattelin kertoa omia mielipiteitäni ja kokemuksiani  siitä, mitä ja miten ja kuinka paljon kannattaisi syödä paranemisprosessin aikana, ja muitakin ruokailuun liittyviä juttuja. Painotan, että en ole minkään sortin asiantuntija, vaikka toki paljon sattuneesta syystä ravitsemusasioista tiedänkin. Kaikki ihmiset ovat yksilöitä, joten yksi malli ei ruoka-asioissa mitenkään sovi kaikille... Kuinka paljon? Kun puhutaan syömishäiriöstä (lähinnä anoreksia, bulimia, ortoreksia + niiden epätyypilliset muodot) toipumisesta, olennaista on korjata aliravitsemustila syömällä riittävästi. Kannattaa myös muistaa, että aliravitsemukseen ei aina liity alipainoisuutta... Riittävä määrä tietenkin vaihtelee iän, sukupuolen, pituuden, aktiivisuustason, jne. mukaan, mutta paranemisprosessin aikana ei ole mahdollista syödä liikaa! Joillekin sopii paremmin henkilökohtainen ateriasuunnitelma, toisille taas vapaampi malli, kuten MinnieMaud. Mitään tarkkaa ja täysin ehdotonta tavoitekalo

Kokemukseni osastohoidosta

Ajattelin tässä postauksessa kertoa vähän omia kokemuksiani ja mielipiteitäni anoreksian osastohoidosta. Ensin vähän taustoja: Jouduin lasten sisätautien osastolle 24.4.2017. Olin siellä kaksi viikkoa ja yhden päivän. Tämän jälkeen olin vielä muutaman päivän nuorten psykiatrisella osastolla ja kotiuduin lopullisesti 12.5.2017. Aloitetaan siitä, että miksi jouduin osastolle. Painoni oli laskenut nopeaa tahtia, ja painokäyrässä se oli lähtenyt pystysuoraan alaspäin. Olin laihtunut kuukauden sisällä noin viisi kiloa. Tämän lisäksi minulla oli rytmihäiriöitä ja huimausta, sekä pulssini ja verenpaineeni olivat aika alhaiset. BMI:ni oli osastolle joutuessani jotain 15.9 ja 16.1 väliltä. Eli kyllä, osastolle voi joutua vaikkei olisi välittömässä hengenvaarassa! Lasten sisätautien osastolla oli säännölliset ruoka-ajat: aamupala kahdeksalta, lounas yhdeltätoista, välipala kahdelta, päivällinen neljän ja viiden välillä sekä iltapala kahdeksalta. Noudatin osastolla ravitsemusterapeutin laatim

Mun pelko- ja turvaruoat

Tänään ajattelin kertoa, että mitkä ovat muodostuneet mun pelko- ja turvaruoiksi anoreksian aikana. TURVARUOAT 1. Puuro on mun turvaruoka varmaan aika monille tutuista syistä. Se on kevyttä ja terveellistä. Syön puuroa joka päivä aamupalaksi ja olen syönyt niin kauan kuin muistan. 2. Kasvisruoka on mulle turvallista syödä, koska se on terveellistä ja eettistä. Olin semivegetaristi ennen, joten kasvisruoka on senkin takia lähellä sydäntäni. Vaikka kasvisruoka onkin minulle turvaruoka, oma kasvissyöntini ei liittynyt millään tapaa syömishäiriööni. Ne olivat kaksi täysin erillistä ominaisuutta minussa, tai paremminkin; kasvissyönti oli ja on edelleen tärkeä osa minua, syömishäiriö toivottavasti ei... kuvan annos oli minulle kuitenkin haastava, koska se oli ravintola-annos (vohveli teriyaki-tofulla, kasviksilla, cashewpähkinöillä, paahdetulla sipulilla ja majoneesilla) 3. Kouluruoka sen takia, että se on usein kevyttä, sillä se kypsennetään yleensä uunissa ilm