Siirry pääsisältöön

Kun kaikki ei ole hyvin...

Halusin tällä viikolla kertoa vähän kuulumisiani ja tehdä pienen tilannepäivityksen omasta elämästäni. Kuten varmasti jo otsikostakin tajuatte, vointini ei ole viime aikoina ollut paras mahdollinen.

Olen jo kertonut teille uupumuksestani ja unettomuudestani. Ensin ajattelin, että nämä kaksi asiaa yhdessä on vain yksittäinen, lievä ja väliaikainen ongelma elämässäni. Viikkojen kuluessa olen kuitenkin tajunnut, että kyse on todennäköisesti jostain vakavammasta. En vain halunnut myöntää sitä itselleni saatikka sitten hoitohenkilökunnalle hakiessani apua unettomuuteeni. Vaikuttaisi siltä, että masennukseni on uusiutunut. Minulla on ollut jo monta masennuskautta lyhyen elämäni aikana, joten tämä ei sinänsä tullut yllätyksenä. Olen elänyt jo vuosia jatkuvassa pelossa. Hyvinäkin aikoina joudun aina miettimään, milloin se seuraava romahdus iskee. Ja se on iskenyt joka kerta.


Voin onneksi kuitenkin sanoa, että masennukseni ei tällä kertaa (vielä) ole edennyt niin pitkälle, etten kykenisi selviämään arjestani, vaikka toimintakykyni onkin heikentynyt. Olin silti samaa mieltä äitini kanssa siitä, että tilanne ei voi jatkua enää tällaisena. Minun pitäisi hankkia apua tilanteeseeni ja yrittää saada psyykeeni sen verran hyvään kuntoon, että melko lähitulevaisuudessa siintävä muutto pois kotoa ei suistaisi minua kokonaan raiteiltani. Minulla on myöskin geneettinen alttius skitsofreniaan, joten olisi tärkeä ehkäistä tällaisen vakavamman mielen sairauden puhkeaminen hankkimalla ajoissa apua.

Masennukseni on ollut niin toistuvaa, että selvästikään aiempi hoito ei ole ollut riittävää kitkemään sen juuria pois. Tulevaisuus tuntuukin melko toivottomalta, kun joutuu miettimään, että tulenko kärsimään samoista ongelmista koko loppuelämäni. Hakeuduin terveyskeskukseen ja hoitaja antoi itkunsekaisen selostukseni jälkeen minulle ajan lääkärille heti seuraavalle päivälle. Lääkärille kerroin (jälleen itkien) mm. syömishäiriöstäni, keskivaikeasta masennuksestani ja ongelmieni toistumisesta hoidosta huolimatta. Olin jo aiemmin tällä viikolla saanut ajan aikuisten mielenterveyspalveluihin parin viikon päähän. Lääkäri lupasi kirjata heille tiedoksi sen, että on mahdollisesti harkittava sekä masennuslääkitystä että Kelan kuntoutuspsykoterapiaan hakeutumista. Ne siis tullaan ottamaan puheeksi uuden hoitotahoni kanssa, mikä oli erittäin helpottavaa kuulla.


Haluan vielä painottaa, että en ole missään välittömässä vaarassa ja syömishäiriön suhteen minulla menee edelleen hyvin. Vaikka masentunut mieliala vie ilon ohella myös ruokahaluni mennessään, olen silti pyrkinyt pitämään huolta säännöllisestä ja riittävästä syömisestä. En todellakaan aio antaa masennuksen lisäksi vielä anoreksiankin vetää minua takaisin pohjalle. Kaikesta huolimatta oloni on jollain tapaa toiveikas, kun minut otettiin heti tosissaan ja asioita todella yritetään muuttaa. Erityisen kiitollinen olen tapaamalleni lääkärille, joka oikeasti kuunteli minua eikä vain tarjonnut raivostuttavia ''harrasta enemmän liikuntaa niin piristyt'' -tyylisiä vinkkejä...

Ensi viikolla minulla on elämäni ensimmäiset yo-kirjoitukset. Kirjoitan siis keskipitkän ruotsin ja olen onneksi saanut jonkin verran kertailtua voinnistani huolimatta. Pahin unettomuuskin on saatu lääkityksen avulla kuriin, mikä on hienoa. Annathan palautetta tai ehdotathan haluamaasi postausta kommenteissa! Toivotan teille kaikille tsemppiä syksyn koitoksiin <3

Kommentit

  1. Kuulostaa hyvinkin tutulta tuo kierre, että vaikka välillä pää voikin hyvin niin aina pitää pelätä sitä päivää kun sairaus uusii ja sillä sitten onnistuneesti petaa valmiiksi sitä että tottahan se uusii kun koko ajan saa stressata asiasta.

    Miusta on upeeta että pystyt jo noin nuorena puhumaan avoimesti masennuksesta ja sen lieveilmiöistä sekä ongelmallisesta suhteesta ruokaan ja syömiseen -- se vaatii kanttia.

    Toivottavasti saat sen verran unta kupoliin että kertaaminen helpottuu, onneksi ottavat siut ammattitasolla tosissaan ja saat lääkitystä ja apua asiaan. Onnea kirjoituksiin ja taistoon masennusta vastaan~!

    Ps. onko mahdollista että kyseessä ei olisi pelkkä masennus, vaan taustalla olisi jotain muuta? Mainitsit että suvussa on skitsofreniaa, johon siun oireet ei viittaa (en toki ole mikään asiantuntija), mutta onko esim. bipolaarihäiriötä tai syklotymiaa jos oireet tulee ja menee..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi <3

      Varmastikaan sairauden uusiutumisesta stressaaminen ei ainakaan ehkäise sen kierteen jatkumista... Minulle on myöskin tärkeää jakaa kokemuksiani mielenterveysongelmista, koska se ensinnäkin auttaa minua käsittelemään asiaa, pystyn sitä kautta saamaan ja antamaan vertaistukea ja myöskin vähentämään aiheeseen liittyvää stigmaa.

      Unettomuus on onneksi saatu niin hyvin hallintaan, että kykenen selviytymään arjestani melko hyvin. Sen osalta pahin on siis takana päin. Olen kyllä miettinyt, että onko kyseessä masennuksen sijaan esim. kaksisuuntainen mielialahäiriö juurikin voinnin aaltoilemisen vuoksi, mutta en kyllä koe, että minulla olisi ikinä ollut mania- tai hypomaniajaksoa. Tuo syklotymia olikin itselleni täysin vieras termi, mutta se kyllä kuulostaa jokseenkin samalta kuin oma oirekuvani. Voisin tietty ottaa asian puheeksi vastaanotolla parin viikon päästä...

      Poista
    2. Syklotymia oli itellenikin vieras diagnoosi joka nousi esille vasta, kun miulla alettiin purkamaan kaksisuuntaisen diagnoosia rajatilapersoonallisuushäiriöksi. Ei syklotymian poissulkeminen varmaan mitään pahaa saa aikaan? <3

      Miusta on tosi hienoa että alkaa olla jo semmonen hyvä kourallinen blogeja joiden kirjottajilla on mt-ongelmia; siinä saa tosiaan vertaistukea ja "tervepäisetkin" ymmärtää ettei kyseessä todellakaan ole mitenkään harvinainen ilmiö vaan mt-diagnoosi löytyy nykyään todella monelta... siitä vaan ei puhuta leimaamisen pelossa jne.

      Poista
    3. Hyvä, jos sinulla saatiin lopulta diagnoosit kohdalleen! Toivottavasti omaankin tilanteeseeni tulee jollain tapaa jotain tolkkua, kunhan sinne hoidon piiriin taas pääsen :D

      Ja niinpä, onneksi nykyään mt-ongelmistakin on alettu puhua enemmän ja ne ovat varmasti paljon vähemmän tabu kuin vielä 10-20 vuotta sitten...

      Poista
  2. Niin ikävä kuulla, että vointisi on mennyt huonompaan:( Mahtavaa, että olet pystynyt hakemaan lisää apua ja sitä on sinulle myös tarjottu! Hurjasti voimia ja tsemppiä! Toivottavasti olosi paranee pian <3 Kirjoituksista ei kannata ottaa turhia paineita. Oma hyvinvointi on paljon tärkeämpää kuin menestys ylioppilaskirjoituksissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi <3
      Päätin, että on parempi hankkia apua ajoissa sen sijaan, että odottaisin viime syksyn kaltaista voimakasta romahdusta... Olo on jo jonkin verran toiveikkaampi, kun minut otettiin heti tosissaan ja apua tarjottiin. Yritän olla ottamatta liikaa paineita yo-kirjoituksista, onneksi viikon päästä koitos on jo ohitse! Paljon tsemppiä myös sulle <3

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruoka ja paranemisprosessi

Tässä postauksessa ajattelin kertoa omia mielipiteitäni ja kokemuksiani  siitä, mitä ja miten ja kuinka paljon kannattaisi syödä paranemisprosessin aikana, ja muitakin ruokailuun liittyviä juttuja. Painotan, että en ole minkään sortin asiantuntija, vaikka toki paljon sattuneesta syystä ravitsemusasioista tiedänkin. Kaikki ihmiset ovat yksilöitä, joten yksi malli ei ruoka-asioissa mitenkään sovi kaikille... Kuinka paljon? Kun puhutaan syömishäiriöstä (lähinnä anoreksia, bulimia, ortoreksia + niiden epätyypilliset muodot) toipumisesta, olennaista on korjata aliravitsemustila syömällä riittävästi. Kannattaa myös muistaa, että aliravitsemukseen ei aina liity alipainoisuutta... Riittävä määrä tietenkin vaihtelee iän, sukupuolen, pituuden, aktiivisuustason, jne. mukaan, mutta paranemisprosessin aikana ei ole mahdollista syödä liikaa! Joillekin sopii paremmin henkilökohtainen ateriasuunnitelma, toisille taas vapaampi malli, kuten MinnieMaud. Mitään tarkkaa ja täysin ehdotonta tavoitekalo

Kokemukseni osastohoidosta

Ajattelin tässä postauksessa kertoa vähän omia kokemuksiani ja mielipiteitäni anoreksian osastohoidosta. Ensin vähän taustoja: Jouduin lasten sisätautien osastolle 24.4.2017. Olin siellä kaksi viikkoa ja yhden päivän. Tämän jälkeen olin vielä muutaman päivän nuorten psykiatrisella osastolla ja kotiuduin lopullisesti 12.5.2017. Aloitetaan siitä, että miksi jouduin osastolle. Painoni oli laskenut nopeaa tahtia, ja painokäyrässä se oli lähtenyt pystysuoraan alaspäin. Olin laihtunut kuukauden sisällä noin viisi kiloa. Tämän lisäksi minulla oli rytmihäiriöitä ja huimausta, sekä pulssini ja verenpaineeni olivat aika alhaiset. BMI:ni oli osastolle joutuessani jotain 15.9 ja 16.1 väliltä. Eli kyllä, osastolle voi joutua vaikkei olisi välittömässä hengenvaarassa! Lasten sisätautien osastolla oli säännölliset ruoka-ajat: aamupala kahdeksalta, lounas yhdeltätoista, välipala kahdelta, päivällinen neljän ja viiden välillä sekä iltapala kahdeksalta. Noudatin osastolla ravitsemusterapeutin laatim

Mun pelko- ja turvaruoat

Tänään ajattelin kertoa, että mitkä ovat muodostuneet mun pelko- ja turvaruoiksi anoreksian aikana. TURVARUOAT 1. Puuro on mun turvaruoka varmaan aika monille tutuista syistä. Se on kevyttä ja terveellistä. Syön puuroa joka päivä aamupalaksi ja olen syönyt niin kauan kuin muistan. 2. Kasvisruoka on mulle turvallista syödä, koska se on terveellistä ja eettistä. Olin semivegetaristi ennen, joten kasvisruoka on senkin takia lähellä sydäntäni. Vaikka kasvisruoka onkin minulle turvaruoka, oma kasvissyöntini ei liittynyt millään tapaa syömishäiriööni. Ne olivat kaksi täysin erillistä ominaisuutta minussa, tai paremminkin; kasvissyönti oli ja on edelleen tärkeä osa minua, syömishäiriö toivottavasti ei... kuvan annos oli minulle kuitenkin haastava, koska se oli ravintola-annos (vohveli teriyaki-tofulla, kasviksilla, cashewpähkinöillä, paahdetulla sipulilla ja majoneesilla) 3. Kouluruoka sen takia, että se on usein kevyttä, sillä se kypsennetään yleensä uunissa ilm