Siirry pääsisältöön

Psykoterapia, täältä tullaan?

Muutama viikko sitten sain lähetteen kotikaupunkini Mielitiimiin (eli matalan kynnyksen mielenterveyspalveluihin), jonne menin kertomaan taustastani sekä tämänhetkisestä tilanteestani ja pyytämään arviota jatkohoidon tarpeesta. Otimme puheeksi myös psykoterapian mahdollisuuden ja hoitajan mukaan minulla voisi olla edellytykset päästä Kelan kuntoutuspsykoterapiaan; löytyyhän minulta jo kaksi diagnoosia, joita on yritetty hoitaa monessa paikassa, ongelmani ovat olleet toistuvia sekä pitkäaikaisia ja haitanneet toimintakykyäni sekä ihmissuhteitani.

Siispä minulle laitettiin lähete erikoissairaanhoitoon psykiatrille kuntoutuspsykoterapiaan vaadittavan B-lausunnon saamista varten. Hoitaja suositteli jo ottamaan yhteyttä psykoterapeutteihin ja kyselemään, onko heillä tilaa uusille asiakkaille. Hän sanoi myös, että voin jo mielellään käydä haastattelukäynnillä muutaman terapeutin luona. Laitoinkin sähköpostia noin kahdelletoista eri terapeutille. Moni heistä edusti ratkaisukeskeistä suuntausta, mutta oli myös kognitiivisen, kognitiivis-analyyttisen sekä pari psykoanalyyttisen suuntauksen terapeuttia. Suurella osalla terapeuteista ei ollut enää tilaa uusille asiakkaille, mutta pääsin parin viikon sisällä jo kahdelle haastattelukäynnille.


Ensimmäinen terapeutti, jonka luona kävin tutustumiskäynnillä, oli suuntaukseltaan ratkaisukeskeinen. Hän kuitenkin kertoi työskentelevänsä integratiivisesti, eli asiakaslähtöisesti; hän siis tekee työtään asiakkaan tarpeiden sekä toiveiden mukaisesti ja yhdistelee tarvittaessa työskentelytapoja erilaisista suuntauksista. Minulle jäi kyseisestä terapeutista ihan hyvä fiilis. Hän myös selvästi kysyi oikeita kysymyksiä, sillä välillä sain oikeasti taistella kyyneleitä vastaan! Saattaa kuulostaa hirveältä, mutta usein vahva tunnereaktio tarkoittaa sitä, että ollaan jonkin itselle merkityksellisen ja vaikean asian äärellä.

Tapasin toisen terapeutin heti seuraavalla viikolla ja myös hänen suuntauksensa on ratkaisukeskeinen. Se siis tarkoittaa sitä, että terapiassa keskitytään enemmän tulevaisuuteen ja omien voimavarojen löytämiseen kuin menneiden kokemusten läpikäymiseen. Toki myös asiakkaan menneisyydestä puhutaan sen verran kuin on tarpeen, mutta ratkaisukeskeisen terapian ydinajatus on se, että oireita voidaan parhaiten helpottaa keskittymällä siihen, mitä asioille voi tehdä tässä hetkessä. Tämä toinen terapeutti oli jo hieman vanhemmanpuoleinen nainen. Hän vaikutti oikein empaattiselta sekä ihanalta ihmiseltä ja minun oli helppo puhua hänelle alusta alkaen. Tutustumiskäynnin edetssä minulle tuli vahva tunne siitä, että haluan juuri hänet terapeutikseni. Tein päätöksen kyseisen terapeutin valinnasta viimeistään silloin, kun hän peräti halasi minua käynnin päätteeksi :D


Tämä toinen terapeutti kertoi myös, että voisin hänen mielestään (hän on pohjakoulutukseltaan sosiaalityöntekijä) hyvinkin olla oikeutettu myös rahalliseen tukeen Kelalta. Tarkemmin en halua kertoa, mistä tuesta on kyse, mutta siitä olisi todella paljon apua mm. psykoterapian omavastuun maksamisessa. Hän neuvoi minua täyttämään Kelan hakulomakkeet sekä kuntoutuspsykoterapiaan että kyseiseen tukeen jo ennen psykiatrin aikaa esim. äitini kanssa. Kuulemma suurin osa hänen nuorten asiakkaidensa vanhemmista käy hänen luonaan omilla ohjauskäynneillään, joihin saa siis myös Kelalta tukea, joten aion ehdottomasti ottaa asian puheeksi heidän kanssaan. Ja täyttää kaikki tarvittavat hakemukset huolellisesti syysloman aikana...

Tulevalla ajanvarauksella psykiatrin kanssa tullaan todennäköisesti keskustelemaan myös tarpeestani masennuslääkitykselle ja rehellisesti sanottuna minulla on aika ristiriitaiset fiilikset koko aiheesta. Olen lukenut aiheesta paljon ja mitä enemmän saan tietää lääkkeiden mahdollisista sivuvaikutuksista ja lääketutkimusten (epä)luotettavuudesta, sitä vahvemmin olen sitä mieltä, että pysyttelisin mieluummin erossa kyseisistä kemikaaleista... Toisaalta jos lääkitys on edellytys psykoterapiaan pääsemiselle, ei minulla kai ole muuta vaihtoehtoa kuin aloittaa lääkkeiden syöminen. Tai vaihtaa psykiatria :D Käytän siis edelleen mirtatsapiinia satunnaisesti unettomuuteen, ja koska kyseessä on sedatiivinen masennuslääke, voitaisiin lääkekokeilu aloittaa sillä (mistä en ole innoissani, koska kyseinen lääke lihottaa monia paljon). Toinen vaihtoehto olisi kokeilla essitalopraamia, joka on siis SSRI-lääke. Toivon koko sydämestäni, että minulle ei tyrkytetä lääkkeitä väkisin...


Onko teillä kokemuksia psykoterapiasta ja/tai mielialalääkkeistä? Halutessasi jaa ihmeessä kokemuksiasi aiheesta, anna palautetta tai ehdota haluamaasi postausta kommenteissa! Minulla ei ole vielä mitään ideoita ensi viikon postausta varten, joten ehdotuksia kaivataan :D

Kommentit

  1. Moi Salla! Ihana kuulla että olet saanu terapian "liikahtamaan" eteenpäin ja jo tavannut muutamaa terapeuttia! Tosi hienoa. Itse en oo koskaan varsinaisesti käyny terapiassa, mutta uskoisin (ja toivoisin) ettei lääkkeitä ole pakko ottaa käyttöön, jos vain löytyy muita vaihtoehtoja. Ja hei, vaikka sinun pitäisikin ottaa sedatiivista (anteeksi jos taivutan väärin) masennuslääkettä, jonka seurauksena paino nousis, se vois kuitenkin auttaa masennukseen ja sitä kautta myös sh-ajatuksiin paljon. (En ole siis todellakaan ammattilainen mutta voisin ajatella että se vois mennä niin..)

    Tämä on itse asiassa eka kerta kun ikinä kommentoin sinun blogia, vaikka olen lukenu sitä noin 2.5 vuotta..(olen kyllä aikonu kommentoida monta kertaa mutten oo uskaltanu) kiitos ihan älyttömästi tästä blogista, oot tosi rohkea kun jaat omia kokemuksia. Niistä on ollu paljon apua. Kirjotat myös tosi hyvin:)

    Yks postausidea vois olla kasvisruokareseptit. Ja ois kiva tietää tarkemmin eri psykoterapeuttien suuntauksista. Ja jos oot itse lähdössä mahdollisesti opiskelemaan psykologiaa/psykoterapeutiksi niin mikä vois olla sinun suuntaus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi ja kiitos kommentistasi <3

      Kyllähän mulla periaatteessa pitäisi olla vapaus valita, että alanko syömään lääkkeitä vai en, mutta monella se on kuulemma tulkittu niin, että potilaalla on ''puutteellinen hoitomotivaatio'', jolloin Kelan kuntoutuspsykoterapiaan vaadittavaa lausuntoa ei tipu :( Mutta toisaalta, kuten itsekin sanoit, lääkkeistä tuskin on ainakaan lyhyellä käytöllä kauheasti haittaa.

      Oho, oot siis lukenut mun blogia lähes alkuajoilta lähtien, ihanaa :D Aina saa kommentoida, sitä ei siis tarvitse pelätä vaikka ei mitään ''järkevää asiaa'' välttämättä olisikaan! Ihana kuulla, että blogista on ollut apua, sen kuuleminen merkitsee minulle enemmän kuin uskotkaan <3

      Ja kiitos vielä aivan loistavista postausehdotuksista, laitan ne varmasti korvan taakse!

      Poista
  2. Hei Salla.

    Käyn psykoterapiassa ja psykoterapeuttini sanoi minulle ihan suoraan ettei lääkitys ole välttämätön, mikäli toimintakyky pysyy yllä. Eli jos vointini huononee niin etten pysyty käymään töissä tai tekemään mitään muutakaan, niin silloin joudun aloittamaan lääkityksen.
    Tosin siinäkohtaa otan lääkityksen mielelläni vastaan. Käytin juuri tuota essitalopraamia, lääke ei itselläni lisännyt ruokahalua mutta muut sivuoireet olivat lopulta lääkkeen tuomaan apuun nähden suhteettomat. Tosin vointini oli jo kohentunut silloin kun aloin purkamaan lääkitystä. En näe syytä miksi söisin lääkettä josta en koe enää hyötyväni.
    Oma psykoterapiasuuntaukseni on KAT, ja olen pitänyt terapeutistani. Suosittelen psykoterapiaa oikeastaan ihan kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos kommentistasi <3

      Juu, noin olen itsekin toivonut/ajatellut, että lääkitystä ei ole pakko aloittaa, mikäli vointi pysyy ilmankin riittävän hyvänä. Itse olen pitänyt lääkitystä juurikin viimeisenä vaihtoehtona tilanteissa, joissa muut konstit eivät ole riittävän tehokkaita; lääkkeissä on kuitenkin paljon sivuvaikutuksia, joilla voi olla myös kauaskantoisia seuraamuksia.

      Ihana kuulla, että psykoterapiasta on ollut sinulle apua! Itsekin olisin mielelläni mennyt KAT-terapiaan, mutta täällä Lapissa terapeuteissa ei ole paljoa valinnanvaraa. Onneksi löysin itselleni ihanan terapeutin niistä vaihtoehdoista, mitä saatavilla on :D Ihanaa syksyn jatkoa sinulle <3

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruoka ja paranemisprosessi

Tässä postauksessa ajattelin kertoa omia mielipiteitäni ja kokemuksiani  siitä, mitä ja miten ja kuinka paljon kannattaisi syödä paranemisprosessin aikana, ja muitakin ruokailuun liittyviä juttuja. Painotan, että en ole minkään sortin asiantuntija, vaikka toki paljon sattuneesta syystä ravitsemusasioista tiedänkin. Kaikki ihmiset ovat yksilöitä, joten yksi malli ei ruoka-asioissa mitenkään sovi kaikille... Kuinka paljon? Kun puhutaan syömishäiriöstä (lähinnä anoreksia, bulimia, ortoreksia + niiden epätyypilliset muodot) toipumisesta, olennaista on korjata aliravitsemustila syömällä riittävästi. Kannattaa myös muistaa, että aliravitsemukseen ei aina liity alipainoisuutta... Riittävä määrä tietenkin vaihtelee iän, sukupuolen, pituuden, aktiivisuustason, jne. mukaan, mutta paranemisprosessin aikana ei ole mahdollista syödä liikaa! Joillekin sopii paremmin henkilökohtainen ateriasuunnitelma, toisille taas vapaampi malli, kuten MinnieMaud. Mitään tarkkaa ja täysin ehdotonta tavoitekalo

Kokemukseni osastohoidosta

Ajattelin tässä postauksessa kertoa vähän omia kokemuksiani ja mielipiteitäni anoreksian osastohoidosta. Ensin vähän taustoja: Jouduin lasten sisätautien osastolle 24.4.2017. Olin siellä kaksi viikkoa ja yhden päivän. Tämän jälkeen olin vielä muutaman päivän nuorten psykiatrisella osastolla ja kotiuduin lopullisesti 12.5.2017. Aloitetaan siitä, että miksi jouduin osastolle. Painoni oli laskenut nopeaa tahtia, ja painokäyrässä se oli lähtenyt pystysuoraan alaspäin. Olin laihtunut kuukauden sisällä noin viisi kiloa. Tämän lisäksi minulla oli rytmihäiriöitä ja huimausta, sekä pulssini ja verenpaineeni olivat aika alhaiset. BMI:ni oli osastolle joutuessani jotain 15.9 ja 16.1 väliltä. Eli kyllä, osastolle voi joutua vaikkei olisi välittömässä hengenvaarassa! Lasten sisätautien osastolla oli säännölliset ruoka-ajat: aamupala kahdeksalta, lounas yhdeltätoista, välipala kahdelta, päivällinen neljän ja viiden välillä sekä iltapala kahdeksalta. Noudatin osastolla ravitsemusterapeutin laatim

Mun pelko- ja turvaruoat

Tänään ajattelin kertoa, että mitkä ovat muodostuneet mun pelko- ja turvaruoiksi anoreksian aikana. TURVARUOAT 1. Puuro on mun turvaruoka varmaan aika monille tutuista syistä. Se on kevyttä ja terveellistä. Syön puuroa joka päivä aamupalaksi ja olen syönyt niin kauan kuin muistan. 2. Kasvisruoka on mulle turvallista syödä, koska se on terveellistä ja eettistä. Olin semivegetaristi ennen, joten kasvisruoka on senkin takia lähellä sydäntäni. Vaikka kasvisruoka onkin minulle turvaruoka, oma kasvissyöntini ei liittynyt millään tapaa syömishäiriööni. Ne olivat kaksi täysin erillistä ominaisuutta minussa, tai paremminkin; kasvissyönti oli ja on edelleen tärkeä osa minua, syömishäiriö toivottavasti ei... kuvan annos oli minulle kuitenkin haastava, koska se oli ravintola-annos (vohveli teriyaki-tofulla, kasviksilla, cashewpähkinöillä, paahdetulla sipulilla ja majoneesilla) 3. Kouluruoka sen takia, että se on usein kevyttä, sillä se kypsennetään yleensä uunissa ilm