Siirry pääsisältöön

Kirjoittaja

Olen Salla, vuonna 2001 syntynyt tyttö Lapista. Perheeseeni kuuluu isä, äiti, kaksi pikkusiskoa, kaksi kissaa sekä koira. Asumme punaisessa, kaksikerroksisessa omakotitalossa luonnon keskellä n. 4 km päässä asuinkaupunkimme keskustasta.

Harrastan ratsastusta, kuntosalilla käymistä ja kesällä myös juoksemista. Lähellä sydäntäni ovat eläimet, lukeminen, liikunta, sekä kirjoittaminen. Koirani Sulo on minulle kultaakin kalliimpi, joten panostan hänen hyvinvointiinsa ja vietän hänen kanssaan erittäin paljon aikaa.

Opiskelen lukiossa abivuotta ja käyn lukion 3,5 vuoteen, eli valmistun syksyllä 2020. Syksyllä 2019 kirjoitin keskipitkän ruotsin ja myöhemmin aion kirjoittaa vielä äidinkielen, lyhyen matikan, pitkän englannin, psykologian ja biologian. Lukion jälkeen haluaisin näillä näkymin lähteä opiskelemaan joko psykologiaa mieluiten Tampereelle tai vaihtoehtoisesti terveydenhoitajaksi jonnekin päin Pohjois-Suomea. Haaveilen myös ulkomailla asumisesta, mieluiten jossain lämpimässä ja aurinkoisessa paikassa :D

Luonteeltani olen kiltti, hieman ujo, rauhallinen, sekä empaattinen. Olen myös todella eläinrakas, herkkä ja liikunnallinen. Minusta löytyy myös kunnianhimoisempi puoli, enkä pelkää tehdä paljon töitä unelmieni eteen. Siinä mielessä olen myös rohkea, että tarvittaessa puolustan heikompiani ja tuon mielipiteeni esille tärkeistä asioista. Olen paininut vuoden 2016 syksystä lähtien enemmän tai vähemmän anoreksian, masennuksen ja ahdistuneisuuden kanssa.

ig: @salla.maki
sc: @sallamaki1

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruoka ja paranemisprosessi

Tässä postauksessa ajattelin kertoa omia mielipiteitäni ja kokemuksiani  siitä, mitä ja miten ja kuinka paljon kannattaisi syödä paranemisprosessin aikana, ja muitakin ruokailuun liittyviä juttuja. Painotan, että en ole minkään sortin asiantuntija, vaikka toki paljon sattuneesta syystä ravitsemusasioista tiedänkin. Kaikki ihmiset ovat yksilöitä, joten yksi malli ei ruoka-asioissa mitenkään sovi kaikille... Kuinka paljon? Kun puhutaan syömishäiriöstä (lähinnä anoreksia, bulimia, ortoreksia + niiden epätyypilliset muodot) toipumisesta, olennaista on korjata aliravitsemustila syömällä riittävästi. Kannattaa myös muistaa, että aliravitsemukseen ei aina liity alipainoisuutta... Riittävä määrä tietenkin vaihtelee iän, sukupuolen, pituuden, aktiivisuustason, jne. mukaan, mutta paranemisprosessin aikana ei ole mahdollista syödä liikaa! Joillekin sopii paremmin henkilökohtainen ateriasuunnitelma, toisille taas vapaampi malli, kuten MinnieMaud. Mitään tarkkaa ja täysin ehdotonta tavoitekalo
6 kommenttia
Lue lisää

Mun pelko- ja turvaruoat

Tänään ajattelin kertoa, että mitkä ovat muodostuneet mun pelko- ja turvaruoiksi anoreksian aikana. TURVARUOAT 1. Puuro on mun turvaruoka varmaan aika monille tutuista syistä. Se on kevyttä ja terveellistä. Syön puuroa joka päivä aamupalaksi ja olen syönyt niin kauan kuin muistan. 2. Kasvisruoka on mulle turvallista syödä, koska se on terveellistä ja eettistä. Olin semivegetaristi ennen, joten kasvisruoka on senkin takia lähellä sydäntäni. Vaikka kasvisruoka onkin minulle turvaruoka, oma kasvissyöntini ei liittynyt millään tapaa syömishäiriööni. Ne olivat kaksi täysin erillistä ominaisuutta minussa, tai paremminkin; kasvissyönti oli ja on edelleen tärkeä osa minua, syömishäiriö toivottavasti ei... kuvan annos oli minulle kuitenkin haastava, koska se oli ravintola-annos (vohveli teriyaki-tofulla, kasviksilla, cashewpähkinöillä, paahdetulla sipulilla ja majoneesilla) 3. Kouluruoka sen takia, että se on usein kevyttä, sillä se kypsennetään yleensä uunissa ilm
Lähetä kommentti
Lue lisää

Mun anoreksia äidin näkökulmasta

Epäilys Sallan anoreksiaan sairastumisesta heräsi joulun 2016 jälkeen. Salla muuttui sulkeutuneemmaksi, liikunnan harrastaminen lisääntyi, ruokavalio kapeni, mutta samalla kiinnostus ruokaan ja ruuanlaittoon lisääntyivät. Miksi sitten ajattelin näiden asioiden liittyvän anoreksiaan? Se johtui siitä, että olen itsekin sairastanut anoreksian lukioiässä. Kysyin Sallalta asiasta jo kun epäilykseni heräsi, mutta Salla ei myöntänyt mitään ongelmaa olevan. Talviloman jälkeen sain kuitenkin puhelun koulun terkkarilta, joka kertoi Sallan hakeneen apua. Tunsin toisaalta helpotusta ja toisaalta surua lapseni kohtalosta. En olisi toivonut tätä missään nimessä hänen kohdalleen! Tunsin myös myötätuntoa, koska minulla omien kokemuksieni myötä oli sentään jonkinlainen aavistus siitä, mitä Salla kävi läpi. Missään vaiheessa en ole tuntenut vihaa tai suuttumusta. Parin kuukauden päästä olimme siinä pisteessä, että Salla joutui osastohoitoon. Toisaalta oli helpotus, että vastuu siirtyi hetkeksi ammat
4 kommenttia
Lue lisää